Revonlahden kirkko

Revonlahden kirkko valmistui vuonna 1775. Sen rakennustyöt oli aloitettu kaksi vuotta aikaisemmin, mahdollisesti Jaakko Suonperän johdolla. Jonkinlaisena johtavana kirvesmiehenä on perimätiedon mukaan toiminut Vaskurin isäntä, jonka työtä lienee kirkon eteläoven oikealla puolella oleva kiveen hakattu aurinkokello.

Kirkko rakennettiin todennäköisesti samalle paikalle, jossa Revonlahden vuonna 1691 valmistunut saarnahuone oli sijainnut.

Revonlahden kirkko on ristikirkko, jonka ristisakarat ovat tasapituiset. Ikkunat ovat suorakaiteen muotoiset, ja ne on jaettu kuuteen ruutuun. Rakennuksen katteena on paanutettu jyrkähkö aumakatto. Ainakin vielä vuonna 1826 kirkon keskuksesta kohosi kahdeksan kyynärän mittainen salko, jonka huipulla oli kukko, kristillisen valppauden symboli. Myöhemmin kukko korvattiin ristillä.

Revonlahden kellotapuli valmistui vuonna 1782. Se on tyyliltään puhdas pohjalainen renessanssitapuli. Tapulissa on kaksi kelloa, jotka hankittiin vuosina 1782 ja 1860.

Tiekirkot

Lisätietoja:
Kirkkoherranvirasto, puh. 08 213 2610 tai Ruukin seurakuntatoimisto puh. 08 213 2710
Raahen seurakunta

Mikael Toppeliuksen viimeinen maalausurakka/artikkeli Raahelaisessapdf, 176 kb