Haju Varvin alueella

Varvin alueella on ilmennyt pahaa hajua, jonka syytä ja lähdettä on tutkittu. Alueen vedenlaatua on tutkittu ja tehtyjen laboratoriotestausten perusteella on todettu, että ilmennyt haju johtuu Aittalahden veden hapettomuudesta. Aittalahden vesi laskee varvissa ojaa pitkin mereen. Hapettomissa olosuhteissa veteen muodostuu rikkivetyä, joka aiheuttaa veden pahaa hajua. Asiassa ei ole syytä epäillä, että vesistöön olisi johdettu jätevesiä tai että haju johtuisi jätevesistä. Analysoidussa vedessä ei ole ilmennyt poikkeamia bakteereissa tai ravinnepitoisuuksissa. Rikkivedystä johtuva haju on selvästi havaittavissa, mutta se ei aiheuta terveydellistä haittaa. Valitettavasti ongelman korjaamiseksi ei ole olemassa nopeaa ratkaisua, mutta vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi tuleville talville selvitetään.

Varvin alueelta pilkittyjen kalojen syöminen ei aiheuta ihmiselle terveyshaittaa. Alueelta pilkittyjä kaloja voi syödä, mikäli ne ovat päällisin puolin kunnossa ja terveen näköisiä. Kalaan mahdollisesti tarttuva paha haju tai maku on lähinnä esteettinen haitta. Kuitenkin hajun tai maun ollessa todella voimakas kannattaa kala jättää syömättä.

Yhteystiedot:

ymparistoterveydenhuolto [at] kalajoki.fi

ymparisto [at] raahe.fi (ymparisto[at]raahe[dot]fi)

Jaa sosiaalisessa mediassa