Herukkapolun leikkipuisto Honganpalossa uusitaan.

Herukkapolunpuisto Honganpalossa osoitteessa Herukkapolku 8 on ensimmäinen kolmesta tänä kesänä uusittavasta leikkipuistosta. Työt siellä ovat käynnistyneet tänään entisten leikkivälineiden poistolla ja pusikoituneen ympäristön raivaamisella. Puistoon tulee vauvakiikkuja, lautakeinuja ja linnunpesäkeinu. Tasapainoluun tulee tasapainorata ja -kuutioita. Karuselli pyörittää mukavat vauhdit ja hiekkalaatikko sekä jousieläimet viihdyttävät pienimpiä. Kahden liukumäen leikkikeskus antaa puuhaa myös isommille, mutta siinä on pienemmillekin sopiva osio.

Puiston uusintaa joudutaan tekemään venytetyllä aikataululla, koska ympäristönhoidossa asennusporukka on osa kunnnossapitoa. Eli välillä on pakko leikata nurmikoita, kastella istutuksia ja huolehtia kaupungin siisteydestä. Koitamme limitellä työt sujumaan tehokkaalla tavalla, vaikka kesälomatkin maustavat vähän kuvioita. Ilmoitamme kun Herukkapolun leikkipuisto on valmistunut ja avataan käyttöön.

Lisätietoja: puutarhuri Tita Haapajoki

+358 44 439 3521 • tita.haapajoki [at] raahe.fi

Herukkapolun puiston leikkivälineitä puretaan.
Herukkapolun leikkipuiston uusinta alkaa entisten purkamisella ja risukon raivauksella.

Jaa sosiaalisessa mediassa