Kordelinin säätiön Raahen rahastosta apurahoja paikalliseen kulttuuriin

Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahaston vuoden 2021 kulttuurin ja taiteen apurahat on jaettu. Rahasto jakoi yhteensä 17.600 euroa apurahoja yksityishenkilölle, työryhmille ja yhteisöille.

Apuraha myönnettiin 10 henkilölle, työryhmälle ja yhteisölle seuraavasti:

Pihla Hintikka 1.500 €
Romaanin kirjoittamiseen

Leila Kastelli 1.000 €
Ruusutarhan tarinoita -kirjan julkaisuun

Susanna Kinnunen ja työryhmä 4.000 €
Kylpy-nykytanssiteoksen toteuttamiseen

Heikki Lahnaoja 1.800 €
Lastenkirjojen tekemiseen

Tiia Laurila 1.500 €
Raahe-aiheisen tuotesarjan suunnitteluun

Pekka Mehtälä 500 €
Valokuvanäyttelyn toteuttamiseen

Musiikkiluokkien Tuki ry 3.300 €
Ella ja kaverit -musikaalin toteuttamiseen

Katja Huhtahaara 1.000 €
Taidenäyteikkunan toteuttamiseen

Piehingin kyläyhdistys 1.000 €
Aukusti Pehkosesta tehtävään kirjaan

Marja Pisilä 2.000 €
Vanhus- ja vammaishoitolaitoksiin kohdistuvaan kiertueeseen

yhteensä 17.600 €

Rahaston tarkoituksena on edistää Raahen taide- ja kulttuurielämää sekä tukea Raahen seutuun kohdistuvaa tutkimusta. Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahasto on perustettu vuonna 1999 Raahen 350-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Vuosina 2001 – 2021 Raahen rahastosta on jaettu apurahoja kaikkiaan 230 taholle, yhteensä hieman yli 300 000 euroa. Rahaston puheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja Ari Nurkkala ja asiamiehenä kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi.

Apurahahakemuksia saapui Raahen rahastoon määräaikaan mennessä kaikkiaan 35 kappaletta 147.490 eurolla. Apurahat olivat haettavissa tammikuun 2021 ajan. Esitykset apurahansaajiksi valmisteli rahaston toimikunta. Alfred Kordelinin säätiön hallitus päätti apurahansaajista 19. maaliskuuta. Apurahansaajat julkaistaan Alfred Kordelinin säätiön verkkosivuilla huhtikuun aikana.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Säätiö jakaa vuosittain apurahoina ja palkintoina noin 5 miljoonaa euroa. Raahen rahasto on yksi kuudestatoista Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastosta.

Alfred Kordelinin säätiö voi vastaanottaa Raahen rahastolle osoitettuja lahjoituksia (RA/2019/804). Tue paikallista kulttuuria tekemällä lahjoitus rahastoon Kordelinin säätiön kotisivujen kautta.

Lisätiedot

Raahen rahaston asiamies
kulttuuripalvelupäällikkö
Piritta Rossi
piritta.rossi [at] raahe.fi
puh. 044 439 3330

Alfred Kordelinin säätiö
toimitusjohtaja
Erik Båsk
erik.bask [at] kordelin.fi
puh. 040 825 8071

Alfred Kordelinin säätiön logo.

Jaa sosiaalisessa mediassa