Kotonakuuhkaaja-kampanja on avattu!

Raaheen houkutellaan uusia asukkaita aivan uudenlaisella markkinoinnilla. Kampanja kuuluu ja näkyy verkossa, radiossa, 8-tiellä ja tietysti somekanavilla. Raahelaiset ovat kampanjan tähtiä. 

Mistä kampanjassa on kyse? 

Kotonakuuhkaaja-kampanja pohjautuu 2018 valmistuneeseen kaupunkibrändiimme ja on osa tuolloin lanseerattua, rakkaudella täydellisestä pikkukaupungistamme kerrottavaa tarinaa. Brändityö kokonaisuutena toteuttaa Raahen kaupungin strategiaa. Vuonna 2018 sloganiksemme valikoitui ”Luonnostaan ylpeä” kertomaan raahelaisille, että Raahesta saa puhua hyvää ja että kotiaan saa rakastaa.

Kotonakuuhkaamisella tarkoitetaan viihtymistä omassa kotikaupungissa; arkista mukavaa puuhastelua, kotona kässehtimistä, kaupungilla hengailua ja yhteisöllistä touhuamista.

Tutustu kampanjaan kuntalaisen näkökulmasta 

Kampanjan pääosassa ovat vapaaehtoisesti mukaan innostuneet raahelaiset kuuhkaajalähettiläät, jotka kertovat omalla tyylillään ja omista lähtökohdistaan, mikä Raahesta tekee juuri sen parhaan kotikaupungin sellaisena kuin se on.

Tutustu kuuhkaajalähettiläisiin 

Kuinka voit osallistua? 

Kaikki raahelaiset, Raahe-kaihoa potevat ja raahelaisiksi itsensä välimatkasta huolimatta mieltävät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kampanjaan. Helpoiten se käy ottamalla kotonakuuhkaaja -kanavat seurantaan Facebookissa ja Instagramissa tunnisteella @kotonakuuhkaaja. 

Voit myös olla osa Raahen tarinaa jakamalla omat ainutlaatuisen arkiset, liikuttavat tai lämmittävät kuuhkauskokemuksesi somessa tunnisteella #kotonakuuhkaaja. Mikä juuri tässä ajassa tuo lohtua, auttaa jaksamaan ja ilahduttaa? Mistä innostut ja nautit kotikaupungissasi vuosi toisensa jälkeen tai mistä kehitysaskeleesta olet ollut erityisen onnellinen viime aikoina?

Lisää tekemistä ja jaettavaa löydät kotonakuuhkaaja-sivustolta, jossa voit muun muassa laskea työmatkaasi käyttämän ajan ja testata oman kuuhkaajatyyppisi.

Kampanjan hahmoja kuvituskuvassa.
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa