Luokkaan 4 kuuluvien yksityisteiden avustukset vuonna 2020

Raahen kaupunki julistaa haettavaksi 4-luokan yksityisteiden hoitoavustukset vuodelle 2020 teknisen lautakunnan 19.6.2013 päätöksen mukaisesti.

Yksityistielain mukaan kunta voi avustaa vain sellaisia yksityisteitä, joilla on tiekunta (49 §, 84 §) ja joiden liikennemerkkitiedot on ilmoitettu Digiroadiin (50 §). Lisäksi tiekunnan tietojen on oltava ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä (50 § ja 89 §).

Avustuksia voidaan hakea luokkaan-4 kuuluville vakituisessa asumiskäytössä oleville yksityisteille, jotka eivät kuulu luokkiin 1-3.

Tien pituuden on oltava vähintään 200 m pihapiirin reunaan, eikä tie ole saanut kaupungilta muuta kunnossapitoavustusta kuluvana vuonna.

Avustuksen määrä on suorassa suhteessa tien pituuteen ja avustettavaksi hyväksyttävä matka on lyhin reitti yleiseltä tai muulta yksityistieltä viimeisen asutun asunnon pihapiirin reunaan.

Avustukset maksetaan hakemusten perusteella. Hakemuslomakkeita saa Raahen kaupungin teknisestä keskuksesta, osoitteesta Ruskatie 1 Pattijoki tai tulostamalla alla oleva lomake.

Hakemukset palautetaan viimeistään 25.11.2020 klo 15.00 tekniseen keskukseen tai sähköpostilla osoitteeseen irma.rantala [at] raahe.fi. Vajavaisesti täytettyjä hakemuslomakkeita ei käsitellä.

Lisätietoja

Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen, puh. 040 830 3171, paula.pihkanen [at] raahe.fi 

Raahessa 29.10.2020

Tekninen keskus

Jaa sosiaalisessa mediassa