Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – uusia suosituksia voimaan myös Raahessa

Raahen kaupungin tiedote 25.11.2020

Raahe ja koko Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt ja ilmaantuvuusluvut ovat nousussa. Alueella otetaan käyttöön epidemian kiihtymisvaiheen suosituksia.

Tartuntamäärien kasvu keskittyy edelleen Ouluun, mutta koko aluetta koskevilla suosituksella halutaan ennaltaehkäistä tartuntojen leviämistä. Uudet suositukset tulevat voimaan torstaina 26.11. ja ovat voimassa 18.12.2020 asti.

Raahen kaupunki jatkaa myös omalta osaltaan käytäntöä Raahen kaupungin järjestämiin tilaisuuksiin ja kokouksiin liittyen: kaupunki käyttää etäyhteyksiä niin, että 10 hengen henkilömäärä ei ylity. Suositus yksityistilaisuuksista ei koske yleisötilaisuuksia, kuten urheilu- ja kulttuuritapahtumia, kun tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 21.9.2020 antamaa ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Raahen kaupunki on jo tehnyt etätöitä niissä tehtävissä, joissa se on ollut mahdollista, ja käytäntöä vahvistetaan edelleen. Kaupunki siirtyy etäkokouskäytäntöihin mahdollisimman kattavasti, fyysisiä kokouksia järjestetään vain erityissyistä ja erityisjärjestelyin. Raahen kaupungilla otetaan käyttöön maskit työpaikoilla sisätiloissa, kaikissa niissä tehtävissä, joissa maskin käyttö on mahdollista.

Raahen kaupunki suosittaa, että raahelaiset hakeutuisivat koronatestiin lievissäkin oireissa, ja oireisena pidättäytyisivät kaikista sosiaalisista kontakteista oman välittömän perheen ulkopuolella.

Oireisena kouluun, töihin, harrastamaan tai kaupungille lähteminen on vastuutonta.

 

Uudet suositukset 26.11.-18.12.2020

Laajennettu etätyösuositus

  • Suositellaan, että kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Suositellaan siirtymistä mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Maskisuositukset

  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluopetuksessa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Suositellaan, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä

Harrastusryhmät

  • Suositellaan noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen annettuja tarkennettuja turvallisuusohjeita

Riskiryhmät

  • Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike)

Aiemmin annetut suositukset

Maskisuositukset (koskee yli 15-vuotiaita)

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.

Muutoksia Raahen kaupungin suunnitelluissa tapahtumissa

  • Kaikki Raahen kaupunkiorganisaation järjestämät kokoukset, kokoontumiset, jouluateriat, työpaikkapalaverit sekä muut vastaavat tapahtumat perutaan tai siirretään pidettäväksi myöhemmin tai etänä.
  • Jo tulevan viikonlopun tapahtumat perutaan tai muutetaan pidettäviksi etänä. Esimerkiksi Raahen liikekeskustan asemakaavatyön yleisötilaisuuteen lauantaina 28.11. on mahdollista osallistua ainoastaan etäyhteydellä.
  • 9.12. järjestettäväksi suunnitellut Annanpäivät perutaan.

 

Lisätietoja

Ari Nurkkala, Raahen kaupunginjohtaja, 08 439 3111, ari.nurkkala [at] raahe.fi

Raahe-kruunu
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa