Puistoissa valmistaudutaan talven tuloon

Todella pitkä ja lämmin syksy sai kesäkukat pysymään kukassa lokakuun alkupuolelle asti, kunnes viimein ensimmäinen yöpakkanen puraisi. Kesäkukkaistutukset on korjattu Härkätorilta ja Pekkatorilta pois. Tilalle on laitettu syysasetelmat tuomaan iloa siihen asti, kunnes lumi peittää maan. Kukkaryhmät oli suunniteltu siten, että reunuksen hopeakäpälät ja hopealanka jäävät talviasetelmiin, samoin koristeheinät jäävät odottamaan kuuraa varsilleen. Myhrbergin puisto saa ensi viikolla talvikukkansa. Callunat ja Wilma yhdessä havujen kanssa tuovat vähän väriä ja kauneutta talviseen kaupunkikuvaan.

Puistoja ja kaistoja on harjattu menneen kesän lehdistä, mutta kattavasti ei harjauksia tehdä näin syksyllä. Keväällä jatketaan siivoustöitä näiltä osin. Oulunväylän lehmusten alukset jäävät harjaamatta, samoin muutkin paikat, joihin on kaivettu kaapeleita. Vasta levitetty multa ja heinänsiemenen kylvöt eivät kestä mekaanista harjausta. Ensi vuonna saamme keräävän leikkurin, joka pystyy keräämään siivottavan materiaalin pois nurmikon pintaa vaurioittamatta.

Lisätietoja

puutarhuri Tita Haapajoki, puh. 044 439 3521, tita.haapajoki [at] raahe.fi

Syksyisiä kukkia
Kuva: Tita Haapajoki

Jaa sosiaalisessa mediassa