Raahen kaupungin suositukset koronarajoitustoimiksi 1.12.2021

Kaupunginjohtajan päätös 1.12.2021

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui arvioimaan alueen koronatilannetta tiistaina 30.11.2021. Ryhmä totesi, että tilanne kuormittaa huolestuttavasti sekä erikoissairaanhoitoa, että perusterveydenhuoltoa, minkä vuoksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia ja suosituksia. Tartuntoja todetaan paljon, eikä niiden kaikkien lähteitä saada tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen vuoksi luotettavasti selvitettyä. Myös sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa.

Pohjois-Pohjanmaalla astuu voimaan laaja etätyö- ja etäkokoussuositus, jonka mukaan etätyötä suositellaan kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista. Myös maskisuosituksiin linjattiin tiukennuksia. Jo aikaisemmin voimassa olevien maskisuositusten lisäksi maskin käyttöä suositellaan nyt myös varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöille sekä kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille. Lisäksi maskien käyttöä suositellaan laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, potilaille ja vierailijoille.

Koordinaatioryhmä esittää lisäksi Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se asettaisi alueelle lisärajoituksia epidemian hillitsemiseksi. AVI tiedottaa mahdollisista lisärajoituksista erikseen myöhemmin. Yksityistilaisuuksia tulisi nyt järjestää pienimuotoisesti.

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • julkisissa sisätiloissa
  • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana
  • varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöille sekä kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille
  • laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, potilaille ja vierailijoille.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta. Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyösuositus

  • Etätyötä suositellaan tekemään toistaiseksi kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista.

Etäkokoussuositus

  • Kokoonnutaan ensisijaisesti etäyhteyksin työpaikkojen, luottamushenkilötoiminnan ja vapaa-ajan kokouksiin.

Tämä suositus on voimassa 31.12.2021 saakka.

Lisätietoja

Pohjois-Pohjanmaan alueellisen COVID-19 koordinaatioryhmän suositukset 30.11.2021

 

Raahe-kruunu.
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa