Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa kaksi positiivista koronatapausta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä tiedottaa 

Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa on todettu kaksi koronapositiivista henkilöä.

Ensimmäisen oireet ovat alkaneet kouluajan ulkopuolella, joten henkilö ei ole altistanut opiskelijoita tai koulun henkilökuntaa tartuttavuusaikanaan.

Toisen henkilön oireet alkoivat siten, että mahdollisia jatkotartuntoja on voinut tulla torstaina 8. huhtikuuta. Tartuntaketjun selvittelytyössä on otettu yhteyttä altistuneiksi arvioituihin henkilöihin ja heidät on määrätty altistuskaranteeniin tartuntatautilain mukaisesti. Jatkotartuntoja on voinut kuitenkin tulla vapaa-ajalla, joten kehotamme kaikkia koulun opiskelijoita ja henkilökuntaa tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä. Kaiken kaikkiaan näistä tapauksista on todettu toistaiseksi kolme altistunutta.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä korostaa, että kansalaisten tulee olla tarkkana ja noudattaa annettuja suosituksia, ettei koronatilanne merkittävästi pahene.

Raahe-kruunu
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa