Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö tulee taas – ehdota omaa suosikkikohdettasi!

Viehättävän ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Wanhan Raahen kohteita on palkittu vuodesta 2017 alkaen Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö -tunnustuksella. Vuosittaisen perinteen mukaisesti yleisö on saanut valita oman ehdokkaansa ja Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö -raati omansa. Nyt on aika ehdottaa tunnustuksen saajaa vuodelle 2021!

Tunnustuksen tarkoituksena on osaltaan herättää kiinnostusta arvokkaan puukaupunginosan korjaamiseen ja sen elävöittämiseen. Palkittuja kohteita on tällä hetkellä yhteensä seitsemän, edellisen kerran tunnustus jaettiin vuonna 2019. Viime vuosi oli välivuosi uusien tunnustusten jaossa, sen sijaan vuonna 2020 julkistettiin kunnialaatta, joka jaettiin kaikille aiemmin palkituille kohteille Raahen Pimiät -tapahtuman verkkolähetyksessä. Jatkossa kunnialaatta jaetaan uusille tunnustuksen saaneille kohteille vuosittain.

Nyt on aika ehdottaa kohteita Wanhan Raahen vuoden talo ja miljöö 2021 -tunnustuksen saajaksi! Mikä olisi sinun valintasi ja miksi?

Voit ehdottaa taloa tai miljöötä, joka:

  • sijaitsee Wanhan Raahen alueella
  • edustaa perinteistä vanhaa rakentamista tai on hyvä esimerkki ympäristöön sopivasta uudisrakentamisesta
  • on yksityisessä tai julkisessa omistuksessa
  • on asuttu, käytössä oleva.

Ehdotuksia voi jättää 31.5.2021 asti. Ehdotuksien perusteella kesäkuun loppupuolella avataan yleisöäänestys, jossa ratkeaa yleisön valinta vuoden 2021 Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö -kohteeksi. Yleisöäänestyksessä eniten ääniä saanut sekä raadin valinta julkistetaan Raahen Pimiät -tapahtumassa 4.9.2021.

Ilmianna oma suosikkisi verkkolomakkeen kautta!

Wanhan Raahen Vuoden talo ja miljöö -tunnustuksen saaneet kohteet

  • Brahenkatu 21 (2017)
  • Brahenkatu 1 (2017)
  • Langin kauppahuone (2018)
  • Koulukatu 25 A (2018)
  • Rantakatu 40 (2019)
  • Rantakatu 16 B (2019)
  • Brahenkatu 19 (2019).

Lisätietoja

Vastuullinen järjestäjä: 
Raahen kaupunki / Kaupunkikehittäminen ja näkyvyys
kaupunkikehittaminen [at] raahe.fi

Näkymä Pekkatorilta kirkolle.
Kuva: Susanna Halonen.

Jaa sosiaalisessa mediassa