Mettalan kauppakeskus alkaa rakentua.

Mettalanmäellä tulevan kauppakeskuksen kohdalla tulevaisuus alkaa hiljalleen hahmottua risukoiden saadessa kyytiä kaivurin ja sen energiakouran voimalla. Projekti on hyvässä vauhdissa suunnittelupöydällä ja poikkeamislupakin on myönnetty. Alueella jatkuu raivauksien jälkeen isolla kuokalla kaivettavat vesijohtotyöt. AVI:lta haetaan vesilain mukaista lupaa siirtää Ruonanojaa himpun verran tielinjan alta.

Tiesuunnitelmatkin ovat tekeillä. Suunnitelmat läpikulusta Palonkylän kautta kantatie 88:lle odottavat asemakaavan laatimista, mikä onkin kirjattu kaavoitusohjelma 2024:een. Maanomistussuhteissakin on vielä kauppoja vahvistamatta. Monen monta työvaihetta on vielä ennen kuin uusi kauppakeskus valmistuu, mutta useat tahot tekevät töitä onnistuneeseen lopputulokseen.

HUOMIO! Alueella liikkuu raskasta kalustoa ja muuta työmaaliikennettä.  Annetaan ammattilaisille rauha työskennellä turvallisesti.

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

Raahen kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen on saatettu vireille Rakennetun ympäristön lautakunnan päätöksellä 17.1.2024 § 4.
Rakennusjärjestyksen uusimisen sisältöä ja laadintaa kuvaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville helmikuun aikana MRL 63 §:n mukaisesti Teknisen keskuksen ilmoitustaululle ja Raahen kaupungin internet-sivuille. Rakennusjärjestyksen luonnos asetetaan nähtäville myöhemmin.

Raahen kaupungin rakennusvalvonta

Pohde tiedottaa: Digitaalinen sote-keskus - vaihtoehto arkeasi helpottamaan

Digitaalinen sote-keskus on verkossa toimiva sosiaali- ja terveyskeskus. Palvelun tavoitteena on tuoda vaihtoehto terveyskeskuksessa asioimiselle, ei korvata olemassa olevia palveluita. Digitaalinen sote-keskus on avoinna maanantaista perjantaihin kello 7-21 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä kello 8-18.

Digitaalisen sote-keskuksen chat-vastaanotolla voit asioida, kun oireesi eivät vaadi fyysistä tutkimusta. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset infektiot, kuten pitkittynyt nuha tai yskä, iho-oireet, sukupuolitaudit, virstatieinfektio tai silmätulehdus. Myös erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat tai lyhyen sairasloman tarpeen arviointi voidaan tehdä digitaalisen sote-keskuksen kautta. Ammattilainen tekee sinulle hoidon tarpeen arvion ja ohjaa sinut tarvittaessa eteenpäin toiselle ammattilaiselle.

Digitaalinen sote-keskus löytyy Pohteen verkkosivuilta ja siellä voi asioida seuraavasti:

  1. Avaa Digitaalinen sote-keskus klikkaamalla sivun alalaidassa olevaa chat-keskusteluikkunaa ja valitse chat-vastaanotto.
  2. Tunnistaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  3. Kerro hoitajalle tilanteestasi chatissa. Saat hoito-ohjeet tai sinut ohjataan tarvittaessa hoitajan tai lääkärin videovastaanotolle.

Digitaaliseen sote-keskukseen pääsee myös Omaolon kautta tekemällä ensin oirearvion, joka antaa oireisiin sopivan arvion hoidon tarpeesta. Oirearvio yhdistää asiakkaan tarvittaessa ammattilaiselle tai ajanvaraukseen, ja heillä on käytössään Omaolossa tehty oirearviointi. Omaolon terveystarkastuksen täyttämällä voit lähettää tulokset elintapaohjaajalle ja aloittaa terveytesi tueksi etänä toteutettavan etäelintapaohjauksen.

Digitaalisen sote-keskuksen lääkärikäynnit kerryttävät kolmen vuosittaisen maksullisen käynnin määrää. Asiakasmaksu on 15 % pienempi kuin perinteisessä sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Asiakasmaksuja ei peritä hoitajakäynneistä eikä alle 18-vuotiailta. Digitaalisessa sote-keskuksessa voi asioida myös huollettavan alle 12-vuotiaan lapsen tai yli 18-vuotiaan läheisen puolesta, mikäli valtuudet puolesta asiointiin on myönnetty Suomi.fi-palvelussa. Lisätietoja esimerkiksi mielenterveys-chatista ja päästövähennyksistä löydät täältä: 

Digitaalinen sote-keskus on osa hyvinvointialueen uutta järjestämissuunnitelmaa, ja se otetaan käyttöön osana sotepalvelujen uudistamista. Palvelu laajenee vaiheittain koko Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Vuonna 2018 syntyneen lapsen vanhempi, olethan muistanut ilmoittaa lapsesi eskariin?

Lukuvuonna 2024–2025 järjestettävään esiopetukseen haetaan sähköisesti ajalla 22.1.-2.2.2024. 

Ilmoittautumispalveluun kirjaudutaan lapsen vanhemman verkkopankkitunnuksella.

Raahen kaupunki järjestää kaikille 6-vuotiaille lapsille maksutonta esiopetusta ajalla 8.8.2024–31.5.2025. Esiopetusta antavat pedagogisen koulutuksen saaneet opettajat yhteensä 700 tuntia vuodessa eli noin 4 h päivässä koulun työaikojen mukaan. Opetuksessa noudatamme Raahen kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelmaa.

Esiopetus on velvoittavaa perusopetuslain mukaista toimintaa, jota Raahen kaupungissa järjestetään päiväkodeissa.

Lisätietoa Raahen kaupungin järjestämästä esiopetuksesta.
 

Tammikuun kuukauden työntekijä

Tammikuun kuukauden työntekijänä on palkittu päiväkodinjohtaja Jaana Ilkko Satulehdon päiväkodista. 

”Olet luonut Satulehdon päiväkotiin uudenlaisen keskustelevan toimintakulttuurin. Suhtaudut alaisiisi lämpimästi ja arvostaen sekä kuunnellen ja ajatukset huomioon ottaen. Huolehdit siitä, että tieto saavuttaa aina myös päiväkodin etäryhmät. Asioiden suunnittelussa huomioit aina ensisijaisesti lasten edun.” 

Hiekoitushiekkaa saatavilla kotitalouksille kaupungin varikoilta

Hiekoitushiekkaa saa taas!

Kotitaloudet voivat hakea maksutta hiekoitushiekkaa kaupungin varikoilta (Varikkotie 5, Raahe ja Vanha Ouluntie 8, Vihanti). Muutaman sangollisen verran saa ottaa ilmaiseksi, mutta isommista määristä tulee sopia varikon työnjohdon kanssa. Kysythän, mikäli et ole varma mistä hiekkaa voi ottaa.

Hiekkaa voi hakea arkisin (ma-pe) klo 7-14 välisenä aikana. Muina aikoina ovat portit lukossa.

Varaathan oman sangon ja lapion mukaan!

Kuntatekniikka

Kaipaatko neuvoja elintapojen muutoksessa? Se onnistuu nyt myös etänä!

Lähde mukaan etänä toteutettavaan elintapaohjaukseen!

Elintapojen muutos kätkee sisälleen automatisoituneita ajatusmalleja, tunteita ja käyttäytymistapoja. Psykologisen joustavuuden kehittäminen voi olla avain muutosmatkasi onnistumiseen. Autamme sinua löytämään uusia näkökulmia ja ottamaan askelia kohti terveellisempää sekä tasapainoisempaa elämää.

Ohjaus on tarkoitettu 18-65 -vuotiaille henkilöille. Elintapaohjausta toteutetaan yhteistyössä kuntien liikuntaneuvojien kanssa digitaalisen sotekeskuksen alueella; Alavieskassa, Haapajärvellä, Haapavedellä, Nivalassa, Pyhäjoella, Pyhäjärvellä, Pyhännällä, Raahessa, Reisjärvellä, Sievissä, Siikajoella ja Ylivieskassa.

Aloita matkasi kohti hyvinvointia ja terveellisempää elämää. Tee sähköinen terveystarkastus omaolo.fi -sivustolla ja lähetä se ammattilaisen arvioitavaksi Omaolon ohjeiden mukaan. Elintapaohjaaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi ajan videovastaanotolle digitaaliseen sote-keskukseen. 

Lue lisää aiheesta; Maksuton etänä annettava elintapaohjaus alkaa tammikuussa 2024 - Pohde.

Tutustu aiheeseen videon muodossa; Hyvinvointia elintavoilla - YouTube.

Vihannin elinkeinojen mahdollisuudet vuonna 2050 -tilaisuus ja työpaja 1.2.2024 – ilmoittautuminen 29.1. mennessä!

Raahen kaupungin kaavoitus järjestää yrittäjille ja muille sidosryhmille suunnatun tilaisuuden, jossa luodaan katsaus nykytilaan ja kartoitetaan tulevaisuuden teollisuuden edellytyksiä sekä yritystoiminnan tarjoamia mahdollisuuksia Vihannissa. 

Tilannetta pohjustetaan aluksi kaupungin kehityksen kannalta, minkä jälkeen saadaan myös laajempaa ja konkreettisempaa tilannekuvaa yrittäjäpuheenvuoron kautta. Tilaisuuden lopussa halukkailla on mahdollista osallistua pienemmissä ryhmissä pohtimaan eri teemojen ja näkökulmien kautta mihin suuntaan kehitystä tulisi ohjata.

Aika: torstaina 1.2.2024 klo 17.45–20
Paikka: Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6

Ohjelma

  • klo 17.45: Kahvitarjoilu
  • klo 18.00: Tilaisuuden avaus/ Raahen kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen
  • klo 18.15: Selvitys Vihannin teollisuustonttien tarjonnasta/ Kaavoitus, teollisuusasiantuntija Markku Kemppainen
  • klo 18.30: Pohjolan Perunan puheenvuoro/ Yrittäjä Juha Hulkko
  • klo 19.00: Tauko
  • klo 19.15: Ryhmätyönä arvioidaan useamman näkökulman kautta Vihannin alueen teollisuuden ja yritystoiminnan näkymiä sekä kehittyviä toimialoja ja alueen kilpailukykyä
  • klo 19.45–20.00: Ryhmätöiden tulosten purku ja tilaisuuden päätös

Tilaisuuden juontaa Raahen kaupunginvaltuuston jäsen, yrittäjä Jani Eteläaho.

Ilmoittautuminen

Tilaisuuteen ja työpajaan ilmoittaudutaan 29.1.2024 mennessä Forms-lomakkeella.

Lisätietoja

Markku Kemppainen, puh. 040 135 6975, 
markku.kemppainen [at] raahe.fi.

Raahen kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke

Raahen kaupunki on saanut Ympäristöministeriön ”Kuntien ilmastohankkeet” -avustusta hankkeen toteuttamiseen. Hanke käynnistyi 1.1.2024 ja se päättyy viimeistään 15.9.2024.

Hanke kohdistuu ensin rajattuun määrään sellaisia rakennuksia, joiden nykytekniikka mahdollistaa riittävän tasoisen energiankulutuksen seurannan ja säätötoimenpiteiden tekemisen ilman varsinaisia laitteistohankintoja. Tavoitteena on nykyisten talotekniikkajärjestelmien ominaisuuksien tehokkaampi hyödyntäminen.

Kokonaisenergian käytön kannalta tavoitteena on hankkeen aikana saavuttaa 5 % vähennys kaupungin kiinteistöjen energiankulutuksessa. Hankkeen tuloksia tullaan hyödyntämään hankkeen päätyttyä kaupungin kiinteistökannan energiankulutuksen optimoimiseen. Tavoitteena on saavuttaa hankevaiheen ratkaisuja hyödyntämällä kokonaisuudessaan noin 10 % energiankulutuksen vähennys.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 80 000 €. Ympäristöministeriö on myöntänyt hankkeen toteuttamiseen 56 000 €:n avustusosuuden. Ympäristöministeriön avustus kattaa 70 % hankkeen kustannuksista.

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Harri Björkman, puh. 040 130 8217, harri.bjorkman [at] raahe.fi
 

Asumisneuvoja auttaa raahelaisia asumisasioissa

Mietityttääkö tai huolestuttaako sinua jokin asumistilanteessasi? Asumisneuvonta on maksuton ja luottamuksellinen palvelu kaikille raahelaisille. Asumisneuvoja auttaa ja neuvoo kaupunkilaisia asumismuodosta riippumatta, olipa sitten kyseessä vuokrakoti, omistusasunto, kimppakämppä tai mikä tahansa muu asumismuoto.

Asumiseen liittyviin ongelmiin tai haasteisiin on tärkeää etsiä ratkaisuja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ota siis rohkeasti yhteyttä!

Asumisneuvojalta voi pyytää neuvoa muun muassa:

  • asunnon hakemisessa
  • vuokranmaksuvaikeuksissa; raha-asioiden selvittelemisessä
  • tukien hakemisessa
  • häädön uhatessa
  • asumiseen liittyvissä häiriöissä
  • asunnon huonoon hoitoon liittyvissä asioissa
  • juuri sinulle oikeiden palveluiden löytämisessä
  • muissa asumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Asumisneuvojaan saat helposti yhteyden:

  • puhelimitse numerosta 044 506 9700, arkisin klo 8-15
  • sähköpostitse osoitteella jaana.viitanen [at] rsa.fi (jaana[dot]viitanen[at]rsa[dot]fi)

Tapaaminen voidaan sopia myös toimistolle osoitteeseen Ratsukatu 7B tai Ollinsaarenkuja 1.

Tästä linkistä pääset asumisneuvontapalvelun kotisivulle.

Yhteystiedot

Asumisneuvoja Jaana Viitanen
jaana.viitanen [at] rsa.fi (jaana[dot]viitanen[at]rsa[dot]fi)
puh. 044 506 9700 
Ratsukatu 7B, 92150 Raahe

Esiopetuksen järjestäminen 1.8.2024 alkaen

Talousarviokäsittelyn yhteydessä on päätetty, että esiopetusta järjestetään Raahen kaupungissa ainoastaan kunnallisissa päiväkodeissa. Päätökseen on vaikuttanut oppilasmäärien väheneminen. 

Esiopetuksen järjestämispaikat ovat: 

  • Keskustan alue 
    Lybeckerinpuiston päiväkoti, Kummatin päiväkoti, Ollinsaaren päiväkoti, Antinkankaan päiväkoti 
  • Pohjoinen alue 
    Satulehdon päiväkoti, Pattasten päiväkoti 
  • Eteläinen alue 
    Saloisten päiväkoti 
  • Vihannin alue 
    Vihannin päiväkoti 

Lisätietoja 

Esiopetuksen vastuuhenkilö Sinikka Majanen, Puh. 040 130 8270 
Tai varhaiskasvatuspalvelut [at] raahe.fi (varhaiskasvatuspalvelut[at]raahe[dot]fi) 

IP-toimintaan hakeminen lv.2024–2025

Helmikuussa tiedotetaan iltapäivätoimintaan hakemisesta 1. ja 2. luokan aloittaville oppilaille. Ilmoittautuminen tapahtuu Wilman kautta.

Iltapäivätoimintaan voi hakea myös hakuajan jälkeen hakulomakkeella.

Huoltaja saa päätöksen iltapäivätoimintapaikasta kevään aikana.

Lisätietoja IP-toiminnasta. 

Tulevien ekaluokkalaisten koulupaikan määräytyminen lv. 2024–2025

Raahen kaupungissa asuvien tulevien ekaluokkalaisten huoltajien ei tarvitse ilmoittaa lastaan kouluun, vaan jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle tehdään päätös lähikoulusta. Oppilaiden sijoittelussa tavoitteena on perustaa opetusryhmät niin, että oppilasmäärät lähialueilla aloittavissa ryhmissä ovat tasaiset riippumatta koulun sijainnista. Koulutulokkaat saavat kirjeitse tai Wilmassa päätöksen tulevasta koulustaan helmikuun loppuun mennessä.  

Pidennetyn oppivelvollisuuden, erityisen tuen päätöksen tai pienryhmien oppilaiden kohdalla päätös koulupaikasta ilmoitetaan erikseen vasta pedagogisten asiakirjojen tai muiden hakemusten käsittelyn jälkeen. 

Lisätietoja oppilaaksiotosta. 

Raahe-opiston kevätlukukausi käynnistyy 8.1.2024

Maanantaina 8.1.2024 käynnistyy Raahe-opiston kevätlukukausi. Huhtikuun loppuun asti kestävä lukukausi tarjoaa opintoja tuhansille raahelaisille erilaisissa aineissa. Uusia kursseja järjestetään niin Raahessa, Vihannissa kuin Pyhäjoellakin. Kursseille voi ilmoittautua netissä osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/raahe tai puh. 040 135 6779, 040 135 6780

 

Raahessa käynnistyy loppiaisen jälkeen muun muassa Metsätalouden alkeiskurssi, jossa opitaan lisää metsätalouden toimintaympäristöstä, kuten metsänhoidollisista toimenpiteistä, puukaupasta ja verotuksesta.

Kuvataiteen kursseista uusina tarjonnassamme ovat Taidepakki B – luova prosessi ja Kevään avoin ateljee. Perhekeramiikan kevätkurssi käynnistyy 9.1. ja hopeakoruja pääsee tekemään kahdella lyhytkurssilla: 12.–13.1. ja 2.–3.2.  

Lasitöitä pääsee tekemään myös useammalla kurssilla: Lasipaja 2 käynnistyy 9.1., Värikkäät mosaiikkipallot -kurssi järjestetään 2.–16.4. ja Kuvioi lasia hiekkapuhaltaen 5.–6.4. Tarjolla ovat myös Kierrätysposliinista koruja -kurssi 10.2. ja Veistos tekstiilikovetustekniikalla 12.–20.4., joka onkin opiston tarjonnassa upouusi kurssi. Siellä opit tekemään näyttäviä tekstiiliveistoksia, ruukkuja tai valaisimia sisustukseen.  

Tallukkaiden valmistamista on mahdollista oppia 19.–27.1. kestävällä lyhytkurssilla ja tuftausta maaliskuussa 22.–23.3. Miten olisi lattiatyyny tai säkkituoli ommellen? Sen oppii niin ikään lyhytkurssilla 16.–17.2. Kädentaitojen kursseista ovat lisäksi tarjolla helmikuussa Ihanat tuohityöt ja huhtikuussa Pronssivalukurssi sekä Kivenhionnan kurssi.  

Opiston uusissa kursseissa löytyy valinnanvaraa myös tanssissa ja joogassa: Itämaisen tanssi alkeis- ja jatkokurssit järjestetään 14.1.–4.2. Bailatinoa pääsee tanssimaan Lattarilauantaina 17.2. Jooga-kursseissa uusina ovat tarjolla Uusia asanoita sekä Joogan perusteita iltajoogassa maalis-huhtikuussa.  

Vihannissa uusina kursseina ovat maaliskuussa Kukkapalloja ja posliinikoruja ja huhti-toukokuussa Alpuan teatteri, Tilkkutyöpaja 12.–20.4., sekä Hopeakorukurssi 12.–13.4.  

Pyhäjoella järjestetään uusina kursseina Hopeakorukurssi 15.–16.3., Kukkapalloja ja posliinikoruja 23.–24.3. ja Kivenhiontaa 5.–6.4. Lisäksi tammikuussa käynnistyy keväälle siirtynyt Tukiviittomia ja viittomakielen alkeita.  

Opiston ja Raahen seudun psykoterapeuttien yhteinen luentosarja Mielen hyvinvoinnin taidot jatkuu kevätkaudella kahdella luennolla: 25.1. Katja Pietarila luennoi otsikolla Psykologinen joustavuus hyvinvoinnin tukena ja 22.2. Hannele Palokangas perehtyy tunnetaitoihin. Luennot ovat ilmaisia, kestoltaan 1,5 tuntia ja ne järjestetään Tapahtumatalo Raahessa.  

Tulevalle kesälle tulee lisäksi lasten suositut kesäleirit. Myös niille ilmoittautuminen alkaa 27.11. Tarjontaa on tuttuun tapaan taiteiluun, teatteriin ja bändisoittoon eri puolilla opiston toimialuetta.  

Osaan koko vuoden kursseista on vielä tilaa, vapaita paikkoja voi tiedustella Raahe-opistolta. Kursseihin pääsee tutustumaan, ja niille ilmoittautumaan osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe 

Ilmoittaudu mukaan uusille terveysliikunnan ohjatuille tunneille!

Terveysliikunnan ohjatut tunnit palaavat tauolta 8.1.2024 ja keväälle on lisätty uusia tunteja!

To klo 9.00-10.00: Kuntosali kiertoharjoittelu
To klo 11.00-11.30: Tasapainoharjoittelu
To klo 12.00-13.00: Liikkuvuusharjoittelu

Kaikki tunnit pidetään Urheilutalo Raahelassa (os. Sovionkatu 25) ja ovat maksuttomia.

Ilmoittautuminen tunneille tästä! 

Tutustuthan myös muihin kaupungin tarjoamiin ohjauspalveluihin.

Kaavoitusohjelma 2024

Raahen kaupungin kaavoituksen työohjelma vuodelle 2024 hyväksyttiin kaupunginhallituksen kokouksessa 18.12.2023. Kaavoitusohjelma käsittää vireillä olevat osayleiskaavat ja asemakaavat, sekä muut maankäytön suunnitelmat ja tiedossa olevat lähivuosien aikana vireille tulevat uudet kaavoituskohteet.

Kaavoitusohjelma laaditaan vuosittain ja tarvittaessa ohjelmaa voidaan tarkistaa vuoden aikana. Vuoden 2024 kaavoitusohjelman löydät kaupungin verkkosivulta osoitteesta www.raahe.fi/kaavoitus/tietoa-kaavoituksesta

Raahesalin keväässä komiikkaa, iskelmää, poppia, rockia, bluesia ja klassista - ja monenlaista muuta mukavaa

Tapahtumatalo Raahen moneen muotoutuvaan Raahesaliin on saatu mahtavaa tarjontaa kevätkaudelle. Ohjelmisto täydentyy vielä mm. paikallisten toimijoiden näytöksillä, erilaisilla juhlilla, elokuvilla, jatsilla sekä lastenkulttuurilla. Tarkemmin ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa www.tapahtumataloraahe.fi, mistä löytyy myös lippujen myynti.

 

9.2. Micke Björklöf & Blue Strip aloittaa kevätkauden 30-vuotisjuhlakiertueellaan Colors of Jealousy -kiertueen merkeissä. Kansainvälistä uraa tekevä bluesrock-yhtye lupaa energistä ja musiikillisesti monipuolista kattausta bändin uran tuotannosta. Colors of Jealousy on bändin kahdeksas pitkäsoitto.  

Muistojen bulevardi live-konsertti 15.2. tihkuu glamouria ja illan aikana kuullaan nostalgisia säveliä: Valoa ikkunassa, Vihreät niityt, Kuinka paljon rakkautta… Isä-tytär-duo Anna-Claudia ja Jouni Somero valloittavat laulaen ja soittaen Laila Kinnusta, Olavi Virtaa, Seija Simolaa sekä monia muita suosikkejaan.  

Teemu Vesterisen stand up -sooloesitys 16.2. käsittelee traumaa. Jokaiselle on tapahtunut jotain traumaattista, isoa tai pientä. Vesterinen vitsailee ja faktailee traumatisoitumisesta, sen hoidosta sekä siitä, miten trauma vaikuttaa arjessa ihmiseen. Peliin pannaan myös koomikon omat kokemukset, hauskasti ja suoraan.  

Loistava laulajatar Anneli Saaristo – La Dolce Diva saapuu konsertoimaan Raaheen 23.2. Uransa 1970-luvulla aloittanut sielukas laulajatar tuli suurelle yleisölle tutuksi Suomen euroviisukarsinnoissa 1978. Anneli tunnetaan vaativien laulelmien tulkitsijana ja illan aikana kuullaan laajasta tuotannosta otanta helmiä.  

Pakko painaa pitkää päivää -hitistään tuttu Kake Randelin nähdään Raahesalissa 7.3. Artistille on kertynyt pitkä lista kaikkien tuntemia hittejä ja Kake onkin ollut pop 70-luvulta lähtien.  

Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan myötä jo kansainvälistäkin mainetta niittänyt Maustetytöt konsertoivat Raahesalissa 9.3. Suomalaisen popin omintakeinen suunnannäyttäjä yhdistää tarttuvia melodioita arkirealistisiin sanoituksiin ja on tällä kaavalla vastustamaton.  

Kaunotar ja kulkurit – Lemmenloruja -konsertin myötä saamme Raahesaliin 13.3. upeat Maria Lundin ja Mikael Konttisen. Artistit ovat yhdistäneet voimaksa trumpetisti Tero Lindbergin ja hänen yhtyeensä kanssa. Luvassa on suuria viihdelauluja sekä ikivihreitä iskelmiä ja tanssimusiikkia 60-luvun hengessä.  

14.3. Raahesalissa nähdään pitkästä aikaa Amadeus Lundberg Romanssi-konserttikiertueensa merkeissä. Keväällä 2024 tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Lundberg kruunattiin tangokuninkaaksi. Konsertissa kuullaan kauneimpia rakkauslauluja sekä monia suomalaisia ja kansainvälisiä sävelmiä.  

Maaliskuun koomikko 22.3. Raahesalissa on Matti Patronen, jonka Kelpo versio itsestäni -keikka tuo lavalle poikamaisen otteensa säilyttäneen Patrosen, joka voitti TV1:n Naurun tasapaino -ohjelman vuonna 2015. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jonka aikana voi syödä vaikka pullan.

4.4. Raahesaliin saadaan Samuli Putro, jonka uraa on raahelaisten ilahduttavaa seurata ja kannattaa. Ajattomat sanoitukset puhuttelevat kaiken ikäisiä ja Samulin konserteissa kuullaan aina jotain mukavaa Raahe-aiheista muistelua. Putron konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 22.12. klo 10.

Raahelaisen Sarianin konsertti siirtyi joulun alta huhtikuulle 6.4. Sarian lupaa bändinsä kanssa MusaCocktail-konsertissaan tarjoilla iskelmää, poppia, elokuvamusiikkia ja bluesia niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kielellä. Illan menossa ovat mukana Funky Hall Dancers ja kauniisti soiva Vox Maris -kuoro.  

Kekseliäistä ja hauskoista esityksistä tunnettu Linnateatteri vierailee 10.4. esityksellä Pippendorfin kirjavat kummitukset. Näytelmä perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan ja luvassa on niin tarttuvaa musiikkia kuin hersyvää huumoriakin. Esitys soveltuu 3-vuotiaista ylöspäin.  

Huhtikuun koomikko on Anitta Ahonen, joka tuo 12.4. Raahesaliin esityksen 60 ja kuoleman välillä. Anarkisti Orvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut viimein naisen ikään. Yli 20-vuotisen uran juhlakiertueella kiroileva rollaattorimummo on heittänyt rollaattorinsa nurkkaan ja pistää tuulemaan.  

50-vuotista taivaltaan juhlii Kaseva, joka saapuu Raahesaliin 13.4. Legendaarinen suomalainen pop-rock-yhtye tunnetaan herkästä musiikista ja stemmalaulusta.  

Koko kansan Mikko Alatalo saadaan Raahesaliin perjantaina 19.4. Taiteilija esiintyy Raahesalissa yhdessä kitaristi Kalle Alatalon kanssa. Konsertissa tullaan kuullaan lauluja koko uran varrelta - aina manserokista Syksyn Säveliin ja Siirtomaa-Suomen lauluista balladeihin.

Upea raahelainen Ylva Haru juhlistaa Perhosten valtakunta -albumiaan huhtikuun 20. päivä. Pandemia-aika mahdollisti studiotilan rakentamiseen Raahesaliin viideksi viikoksi ja saliin rakentuikin musiikillinen leikkikenttä lukuisine soittimineen.  

Saikkua, kiitos! osa 1 tuo 26.4. Raahesaliin Jukka Rasilan, Ville Keskilän ja Kalle Pylvänäisen. Trilogian ensimmäinen osa esitetty n. 500 kertaa ja se on tavoittanut yli 250.000 katsojaa ympäri Suomen. Ismo Leikolan ja Pylvänäisen käsikirjoittama esitys pureutuu terveyteen, sairauteen, terveyskeskuksiin, sairaaloihin, lääkäreihin, potilaisiin ja sairaanhoitajiin.  

Sunnuntaina 12.5. eli äitienpäivänä Raahesalissa nähdään Mustalaisruhtinatar-operetti. Päärooleissa nähdään upeat Angelika Klas ja Pentti Hietanen. Klassikko-operetti käsittelee sitä tärkeintä eli rakkautta: voittaako se kaikki esteet, ja kuka lopulta saakaan ja kenet?

Kevään yksi suosituimmista konserteista lienee Juha Tapion Elämänviivat, jolla artisti juhlii 50 vuoden täyttämistään. Lavalla on vain mies, kitara, laulut ja ääni. Tapio lupaa, että ilta on kaikessa yksinkertaisuudessaan sydämeen käyvää.  

Raahesalin kesäkausi on jälleen suljettu, sillä peruskorjausremontti jatkuu. Kesäsulku kestää n. 3 kuukautta kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka.

Syksylle 2024 on tullut jo kaksi tilaisuutta myyntiin: 28.9. Niko Kivelän stand up -esitys Iso Riski 2 sekä 9.10. Jarkko Tammisen Kuuleeko Raahe? -imitaatioshow.  

Raahesalin tapahtumia 2024

Pe 9.2. klo 19 Micke Björklöf & Blue Strip – Colors of Jealousy Tour, liput 25 €
To 15.2. klo 18 Muistojen bulevardi live-konsertti: Anna-Claudia ja Jouni Somero, liput 25 €
Pe 16.2. klo 19 Teemu Vesterinen: Trauma -stand up-esitys, liput 29/24 €
Pe 23.2. klo 19 Anneli Saaristo – La Dolce Diva, liput 30/25 €
To 7.3. klo 19 Kake Randelin, liput 37,50 €
La 9.3. klo 19 Maustetytöt, liput 32 €
Ke 13.3. klo 19 Kaunotar ja kulkurit: Lemmenloruja, liput 45,50/42,50 €
To 14.3. klo 18 Amadeus Lundberg: Romanssi-konserttikiertue, liput 29,50/25 €
Pe 22.3. klo 19 Stand up Matti Patronen: Kelpo versio itsestäni, liput 29,90 €
To 4.4. klo 19 Samuli Putro 10+10=20, liput 37,50 € (tulevat myyntiin pe 22.12.)
La 6.4. klo 19 Sarian & The Band: MusaCocktail-konsertti, liput 29,50/26,50 €
Ke 10.4. klo 18 Linnateatteri: Pippendorfin kirjavat kummitukset, liput 10 €
Pe 12.4. klo 19 Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä, liput 29,90 €
La 13.4. klo 19 Kaseva: Eilen – Tänään 50 vuotta -kiertue, liput 38,50 €
Pe 19.4. klo 19 Mikko Alatalo, Liput 32 €/27 €
La 20.4. klo 19 Ylva Haru -levynjulkistamiskonsertti, liput 25 €
Pe 26.4. klo 19 Saikkua, kiitos! Osa 1, liput 32/29/25 €
Su 12.5. klo 15 Mustalaisruhtinatar, liput 48,50 €
To 16.5. klo 19 Juha Tapio: Elämänviivat, liput 39,90 €

Tulossa syksyllä 2024

La 28.9. klo 19 Niko Kivelä – Iso Riski 2. Uusi kokoillan Stand Up -esitys, liput 29,50 €
Ke 9.10. klo 19 Jarkko Tamminen: Kuuleeko Raahe? -imitaatioshow, liput 42,50 €

Lisätietoja
kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi, 044 439 3330 sekä ohjelmistosta vastaava tapahtumasihteeri Sanna Manninen, 040 135 7015

Avantouintipaikka on jälleen auki!

Avantouintipaikan uusi pumppu on saatu asennettua ja avantoa pystyy jälleen käyttämään. Avantouintiavaimen voi lunastaa Kuntokeidas Vesipekan infopisteeltä.

Ollinkalliontien alikulun rakentamisen tiedote

Ollinkalliontie välillä Pajuniityntie-Muurarinkatu on suljettu ajoneuvoliikenteeltä alikulkutunnelin rakentamisen vuoksi. Lisäksi suljettuna on edelleen Yrittäjäntien suuntainen ulkoilureitti sekä pyörätie Oulunväylän alikulusta Ollinkalliontien tien ali aina Mestauskallion puolelle asti.

Kiertotienä suositellaan käytettäväksi Ollinsaarentietä, Pajuniityntietä sekä Kokkolantietä. Vältäthän työmaa-alueella kulkua ja käytät tarvittaessa suositeltuja kiertotiereittejä. Tiet avataan liikenteelle viimeistään Jouluksi.

Pahoittelemme tien sulusta aiheutuvaa haittaa.

- Raahen kaupungin tekninen toimi, kuntatekniikka

 

Vastaa kyselyyn Raahen seudun elinvoimastrategiasta 2024-2030

Raahen seudulle ollaan muodostamassa alueen kasvuun ja kehittymiseen johtava elinvoimastrategia vuosille 2024-2030, jonka toteuttamiseen kaikki alueen toimijat voivat sitoutua.

Strategiatyössä tunnistetaan olemassa olevat vahvuudet ja etsitään avoimin silmin uusia mahdollisuuksia seudun elinvoiman edistämiseksi.

Vastaa kyselyyn

On erittäin tärkeätä alueen kehittymisen kannalta että osallistut tähän kyselyyn ja tuot ideasi ja ajatuksesi esille.

Kysymykset liittyvät seudun kilpailukykyyn, osaamiseen ja elinvoimaisuuteen. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja tulokset raportoidaan anonyymisti.

Vastaathan kysymyksiin viimeistään sunnuntaihin 10.12. klo 23:55 mennessä.

Elinvoimastrategian laatimisessa on tukena strategiakonsulttitalo Capful Oy.

Lisätietoja kyselystä

Pasi Pitkänen
pasi.pitkanen [at] raahe.fi
Raahen seudun kehitys

Sonja Pyötsiä
sonja.pyotsia [at] capful.fi
Capful Oy

Itsenäisyyspäivän kunniamerkit 2023

Tasavallan Presidentti on päättänyt antaa ansioituneille Suomen kansalaisille 3 703 kunniamerkkiä itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2023. Kunniamerkkejä on annettu Raahen kaupungin henkilöstölle seuraavasti:

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein

  • Haukka-Joensuu Eija, luokanopettaja, koulunjohtaja
  • Patanen Hannu, maankäyttöinsinööri 

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali 

  • Asukas Kaija, erikoiskirjastovirkailija
  • Lievonen Esa, erikoisammattimies 
  • Pohto Merja, toimistosihteeri 

Suomen Valkoisen Ruusun mitali 

  • Mikkola Ritva, hallintosihteeri 

Suomen Leijonan ritarimerkki 

  • Leskinen Kristina, Raahen musiikkiopiston rehtori 

Suomen Leijonan ansioristi 

  • Pihkanen Paula, kuntatekniikan päällikkö 
  • Stark Irmeli, varhaiskasvatuspäällikkö 

Raahen kaupunki onnittelee lämpimästi kunniamerkin saajia!

Marraskuun kuukauden työntekijä

Marraskuun kuukauden työntekijänä on palkittu työvalmentaja ja Satelliitti-toiminnan esihenkilö Katja Mathlin.
 
”Olet tehnyt määrätietoista ja idearikasta kehittämistyötä erityisnuorisotyön yksikkö Satelliitin eteen. Toimintasi ansiosta Satelliitin työpajatoiminta on vuosien aikana laajentunut ja monipuolistunut merkittävästi. Sinulla on kyky organisoida, näkemystä tulevaisuuden tarpeista sekä taito kannustaa työntekijät tekemään parhaansa omassa työssään. Sinussa yhdistyvät vastuullisuus, inhimillisyys, määrätietoisuus, tavoitteellisuus sekä tärkeimpänä työn fokus eli raahelaiset nuoret.”

Avoin yleisötilaisuus: Katsaus Ebba-merituulivoimahankkeeseen 7.12.2023

Metsähallitus järjestää Perämerellä etenevästä Ebba-merituulivoimahankkeesta avoimen yleisötilaisuuden Raahessa

  • torstaina 7.12.2023 klo 18–19
  • Raahen pääkirjastolla, os. Rantakatu 45.

Tilaisuudessa esitellään Metsähallituksen toimintaa merituulivoiman parissa ja kerrotaan Ebba-hankkeesta. Kahvitarjoilu. 

Tervetuloa mukaan! 

Lisätietoja

Merituulivoimahanke Ebba Metsähallituksen sivuilla

Sami Piippo
projektijohtaja, Metsähallitus 
sami.piippo [at] metsa.fi 
puh. 040 587 5428

Metsähallitus käynnistää kahden merituulivoimahankkeen kilpailutuksen 

Valtioneuvosto teki tänään 23.11.2023 periaatepäätöksen Suomen yleisiä vesialueita koskevan huutokauppamenettelyn käynnistämisestä viidellä merituulivoima-alueella. Periaatepäätöksen myötä Metsähallitus käynnistää heti kaupallisen kilpailutusprosessin, jossa valitaan toteuttajat kahdelle merituulivoimahankkeelle.  

Tänä vuonna käynnistyvät kilpailutukset koskevat Närpiön sekä Pyhäjoen ja Raahen edustalla sijaitsevia merituulivoimahankkeita. Kolmen muun alueen kilpailutuksen toteutuminen varmistuu vuoden 2024 aikana. Kilpailutus kestää arviolta noin vuoden. Valtioneuvosto päättää varsinaisen käyttöoikeuden myöntämisestä valitulle hankekumppanille kilpailutuksen jälkeen. 

Edith-hanke sijaitsee Närpiöön kuuluvalla merialueella ja Ebba-hanke Pyhäjoen ja Raahen edustan merialueilla. Kunnat ovat hyväksyneet hankkeiden kaavoitusaloitteet ja Metsähallituksen käynnistämät hankkeiden esiselvitykset etenevät. 

Koko tiedotteen voit lukea Metsähallituksen sivuilta: https://www.metsa.fi/tiedotteet/metsahallitus-kaynnistaa-kahden-merituulivoimahankkeen-kilpailutuksen/

Ollinkalliontie suljettuna liikenteeltä 27.11. - 29.11.2023

Ollinkalliontie välillä Pajuniityntie-Muurarinkatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaista 27.11.2023 alkaen. Sulku kestää arvion mukaan torstaihin 30.11.2023 asti. Lisäksi suljettuna on edelleen Yrittäjäntien suuntainen ulkoilureitti sekä pyörätie Oulunväylän alikulusta Ollinkalliontien tien ali aina Mestauskallion puolelle asti. 

Kiertotienä suositellaan käytettäväksi Ollinsaarentietä, Pajuniityntietä sekä Kokkolantietä. Vältäthän työmaa-alueella kulkua ja käytät tarvittaessa suositeltuja kiertotiereittejä.

Pahoittelemme tien sulusta aiheutuvaa haittaa.

- Raahen Vesi ja Raahen kaupungin tekninen toimi, kuntatekniikka