Opetusverkkosuunnitelma 2020- 2025 - pohjatietoja

Toiminnan sopeuttaminen muuttuvaan toimintaympäristöön on monessa mielessä Raahen kaupunkiorganisaatiolle juuri nyt ajankohtainen asia. Opetuksen järjestämisessä on välttämättömän säästämisvelvoitteen lisäksi toimintaa sopeutettava dramaattisesti pieneneviin ikäluokkiin, pienenevien ikäluokkien myötä kutistuviin valtionavustuksiin, asutuksen alueellisen jakauman muutokseen sekä henkilöstön suuriin eläköitymislukuihin. Koulurakennusverkoston tulevia remontti- ja rakennusinvestointeja on niin ikään tarkasteltava aina suhteessa todelliseen tämän hetken ja tiedossa olevan huomisen tilanteen mukaan.

Oheisessa esityksessä avataan Raahen kaupungin yt-neuvottelujen pohjaksi laaditun työnantajan esityksen taustaa ja laskelmien perusteita koskien opetuksen toimialaa eli ikäluokittain kerättyyn paikkatietoon perustuvat oppilasennusteet vuosille 2019–2025.

Jaa sosiaalisessa mediassa