Rock Academy Raahe etsii bändejä!

Rock Academy Raahe hakee alle 29-vuotiaiden nuorten bändejä tänä keväänä alkavaan kaksivuotiseen hankkeeseen, jossa valmennetaan monipuolisesti musiikin tekemiseen. Bändien ohjaamisesta Raahessa vastaa pääasiassa Raahen Musiikki.

Raahen Teatterilla järjestetään la 23.3. Showcase-tilaisuus, johon ilmoittautumalla bändit pääsevät näyttämään osaamistaan 2-3 biisin kera. Bändejä ovat valitsemassa Raahen Musiikin henkilökunta sekä pitkän linjan muusikko Jukka Takalo. Mukaan ovat tervetulleita minkä tahansa musiikkigenren bändit – valituilta edellytetään oikeanlaista asennetta, motivaatiota kehittyä sekä mahdollisuutta sitoutua sparraukseen kahden vuoden ajaksi. Toiminta on bändeille maksutonta.

Rock Academy -valmennus keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämisen eri osa-alueisiin. Valitut bändit saavat opastusta kaikessa mahdollisessa musabisneksen koukeroista soitonpetukseen ja oman osaamisen markkinointiin. Tiedossa on myös keikkoja eri puolilla Suomea, studioaikaa, musavideoiden tekemistä sekä bändileirejä. Kaikki akatemialaiset osallistuvat säännöllisesti järjestettäviin klinikoihin, joita vetävät kovan luokan ammattilaiset musiikin eri ammattialoilta.

Toimintaan voivat tulla mukaan myös musiikintekemisen moninaisista ilmiöistä kiinnostuneet nuoret: biisintekijät, kuvaajat, tuottajat jne. ja esimerkiksi klinikat ovat kaikille avoimia yleisötilaisuuksia. Yhteistyötä tullaan tekemään erityisen tiiviisti Rovaniemen ja Kemin Rock Academyjen kanssa.

Mikäli bändisi ei pääse paikalle maaliskuussa Raahen Teatterille, älä heitä kirvestä kaivoon vaan lähetä meille demo.

Valtakunnallinen Rock Academy Finland -hanke edistää nuorten harrastustoimintaa ja yhtyeiden kehitystä kohti jopa ammattimaista musiikkiuraa. Turun kaupungin nuorisopalveluissa toimiva Turku Rock Academy on alkujaan Turun nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille.

2019–2020 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Rock Academy Finland hankkeessa ovat mukana Rovaniemi, Raahe, Kemi, Kuopio ja Kouvola. Hanketta koordinoi Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.

Raahessa hanketta koordinoi nuorisotoimi ja mukana yhteistyössä ovat kulttuuripalvelut ja Raahen Musiikki.

Ilmoittaudu 20.3. mennessä osoitteessa www.nastanetti.fi/rockacademyraahe

Lisätietoja

Henna Leskinen, nuoriso-ohjaaja, puh. 044 439 3351.

#rockacademyraahe #stormysounds

Rock Academy Raahen logo.
Rock Academy Raahe

Jaa sosiaalisessa mediassa