Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitusten ja poikkeusjärjestelyjen purkaminen 14.5.2020 alkaen

Hallituksen päätöksen mukaisesti Raahessakin siirrytään takaisin normaaliolojen lainsäädännön mukaisiin opetusjärjestelyihin 14.5. alkaen, mutta siirtymisessä otetaan ohjeistuksen mukaisesti huomioon tartuntariskin torjumiseen tähtäävät toimenpiteet.

Opetustoimessa suunnitellaan yhdessä koulujen kanssa tarkasti lähiopetukseen liittyvät käytännön toimenpiteet. Toimenpiteiden suunnittelun ja toteuttamisen perusteena käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirusepidemian aikana turvalliseen koulunkäyntiin ja varhaiskasvatukseen.

Koulutyön päivittäiset järjestelyt

Koulun rehtori/johtaja ja henkilökunta suunnittelevat yhdessä omaan kouluympäristöön sopivimmat tavat toimia koulun arjessa. Suunnittelussa huomioidaan mm. seuraavat asiat:

  • Koulupäivän aikana vältetään lähikontakteja esimerkiksi erilaisilla tilajärjestelyillä.
  • Oppilaita ohjataan päivittäin hyviin hygieniakäytäntöihin.
  • Hygieniakäytäntöihin ohjaamisessa huomioidaan oppilaiden ikätaso.
  • Eri oppilasryhmien välisiä kontakteja vältetään esimerkiksi aikataulujen porrastamisilla, välituntijärjestelyillä, kouluruokailussa ja muissa siirtymätilanteissa.

Oppilaan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Lupaa poissaoloon tulee siis aina hakea Wilman kautta ja koulu harkitsee, onko luvan myöntämiselle perusteita. Esimerkiksi sairaus tai oppilaan tai hänen perheenjäsenensä kuuluminen tartuntavaaran näkökulmasta riskiryhmään on hyväksyttävä peruste poissaoloon. Riskiryhmään kuuluminen perustuu hoitavan lääkärin arvioon henkilön tilanteesta.

Tarkemmista koulunkäyntiin liittyvistä erityisjärjestelyistä tiedotetaan suoraan oppilaiden vanhemmille.

Kouluun ei saa tulla sairaana

Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Kenenkään lapsen tai aikuisen ei pidä tulla kouluun, jos hänellä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Todettuun allergiaan liittyvät oireet eivät ole este kouluun tulolle.

Kun lähiopetus taas ensi viikon torstaina jatkuu, oppilaiden kanssa keskustellaan niin etäopetusjakson aikaisista kokemuksista kuin uusista, normaaliajan koulutyöstä poikkeavista toimintatavoista. Kevään jäljellä oleva lähiopetuksen jakso on tärkeä oppilaiden hyvinvoinnin ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta.

Kevätlukukauden 2020 koulutyö päättyy lauantaina 30.5.2020. Perinteisiä kevätjuhlia ei tänä vuonna pystytä järjestämään, vaan lukuvuoden loppumista juhlistetaan oman luokan tai ryhmän kanssa.

Opetustoimi toivottaa oppilaat tervetulleiksi takaisin kouluun!

Raahen kaupungin opetustoimi

Tyylitelty kypärä.
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa