Tapahtumat

Nuorten näköistä, helposti lähestyttävää ja monipuolista toimintaa.
Perinteisiä tapahtumia ja uuden kokeilua, yhdessä.

Poimi sinua kiinnostavat tapahtumat ja tule mukaan. Ajankohtaiset tapahtumat löydät alta. Vuosittaista toimintaa ovat peli-illat, loma-ajan toiminnot, Vihannin vapputapahtuma, Pekanpäivien ulkoilmakonsertti & katukoris, Kazecon ja erilaiset retket. Rock Academy Raahe tekee musiikkinuorisotyötä ja bändiohjausta sekä tuottaa myös erilaisia tapahtumia. Somesta löytyy myös teemoja ja tempauksia.

Yleisöä eturivissä kesäisessä ulkoilmakonsertissa.
Kuva: Tatu Sipilä.

Viikoittainen liikuntatoiminta on maksutonta matalan kynnyksen toimintaa, jonka tavoitteena on tarjota säännöllisesti erilaista liikunnallista sisältöä nuorille ja auttaa löytämään vaikkapa oma harrastus. Esports -toimintaa on tarjolla nuorille myös säännöllisesti. Pekanpäivillä järjestetään nuorten rantabiletapahtuma Kölifest, jossa nautitaan livemusiikista Raahen kesässä.

Raahen ensimmäinen oma aasialaiseen populaarikulttuuriin kesittyvä con, järjestettiin elokuussa 2019 Tapahtumatalo Raahessa ja muutaman vuoden tauon jälkeen taas syyskuussa 2022 ja 2023. Kazeconia (kaze=tuuli) järjestää joukko nuoria yhdessä kaupungin kulttuuri -ja nuorisopalveluiden kanssa. 

Nuorisopalveluiden syksyyn kuuluu vaellusretki. Syysvaelluksella pääsee hienoihin maisemiin patikoimaan hyvässä seurassa. Retkitoimintaa on nuorille tarjolla läpi vuoden. Tuttuja kohteita ovat laskettelukeskukset, sisäliikuntapuistot, köysipuistot ja teatterit. Paljon toimintaa toteutetaan myös Raahen kentillä, radoilla sekä upeaa luontoa ja merta hyödyntäen. 

Kuva mereltä, jossa kuusi nuorta  melojaa valkoisilla, punaisilla, sinisillä ja keltaisilla kajakeilla. Taustalla näkyy Raahen kaupunkikuvaa ja kirkko sekä museo.
Nuorten melontaretki 2020.

Kulttuurinen nuorisotyö haluaa tuoda mielekkyyttä, elämyksiä, kokemuksia, osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja onnistumisia nuorten vapaa-aikaan kulttuurin avulla. Liikunnallinen nuorisotyö ohjaa ja kannustaa nuoria omaehtoiseen liikuntaan sekä edistää nuorten liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan kehittymistä. Digitaalisessa nuorisotyössä hyödynnetään erilaisia alustoja ja järjestetään yhteisöllistä toimintaa verkossa ja livenä.

Kulttuurista ja liikunnalllista nuoristyötä toteutetaan myös seutukunnallisesti sekä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa toimintaa. Paljon on perinteitä, mutta aina on tilaa uudelle. 

#kulttuurinennuorisotyö #liikunnallinennuorisotyö #digitaalinennuorisotyö

Ajankohtaista
 

Nuorten peli-illat Discordissa

  • perjantaina 1.12., 12.1., 9.2., 1.4. ja 3.5.
  • rentoa pelailua ohjaajien kanssa
  • Nuorisopalveluiden palvelin Discordissa

Avoimet musaharjoitukset 

  • Avoimet musaharjoitukset joka toinen tiistai (parilliset viikot) klo 15-18
  • Friemanin talolla os. Kirkkokatu 14 A, 92100
  • Avoimissa musaharjoituksissa voi soitella ja laulaa. Soittimia löytyy Friemanilta ja paikalla Rock Academy ohjaus.
  • Ei ennakkoilmoittautumista

Liikuntatoiminta 

  • Nuorten maksuton kuntosalivuoro yli 13 -vuotiaille Raahelassa tiistaisin klo 16-18 
  • Nuorten maksuton hohtokeilaus ja sulkapallo yli 13 -vuotiaille Vesipekassa 
  • Koripalloa 5.-luokkalaisista ylöspäin torstaisin klo 17-18 Antinkankaan monitoimitalon salissa, sisäänkäynti ovi 3 

Muuta ajankohtaista

Yhteystiedot

  • Kulttuurinen nuorisotyö Ida Tiittanen,
    puh. 040 830 3124, ida.tiittanen [at] raahe.fi
  • Liikunnallinen nuorisotyö Mari Ryönänkoski,
    puh. 040 135 6984, mari.ryonankoski [at] raahe.fi
  • Rock Academy Laura Nevala,
    puh. 044 439 3351,laura.nevala [at] raahe.fi
  • Bändien valmennus Juho Ilkko,
    puh. 040 135 6935, juho.ilkko [at] raahe.fi (juho[dot]ilkko[at]raahe[dot]fi)
  • Digitaalinen nuorisotyö Elina Matkaselkä,
    puh. 044 439 3348, elina.matkaselka [at] raahe.fi
  • Pelitoiminta Ida Tiittanen,
    puh. 040 830 3124, ida.tiittanen [at] raahe.fi