Kanavanranta

Palvelut ja toiminnot

Kanavanranta ja Kanavapuisto ovat osa pitkää viherkäytävää Rantakadun ja Kaivokadun välillä osoitteissa Seminaarinkatu 3-5 ja Rantakukankatu 1-2. Puistoalueen bulevardia pitkin päästään Kylmäniemeltä ja Lehmirannalta Kaupunginlahden ulkoilureiteille nauttien koko matkan puistojen kauneudesta ja vesistöistä. Laitureilla on venepaikkoja, ja rannoilla on mukavaa viettää aikaa vaikka onkimalla.

Kasvillisuus

Pohjoisranta on rakennettu bulevardiksi, jossa pylväspihlajat ja erilaiset pensasangervot elävöittävät kaunista kanavan rantaa. Istutus tarjoaa yleensä myös syksyn näkyvimmän ruskan loiston. Toinen puoli kanavaa on viherrytetty koivukujalla ja nurmialueilla.

Historia

Kauneuskanava oli alun perin Härkäsalmi (Kirkkolahti), joka erotti Pitkänkarin mantereesta. Maankohoamisen myötä uoma kasvoi pikku hiljaa umpeen. Vielä 1742 Härkäsalmesta oli purjeveneet seilanneet merelle. 1960-luvulla Raahe Oy järjesti kaivinkonekurssin, jossa kaivettiin kanavaa Rantakadusta itään päin. 1970-luvun lopussa kunnostettiin kanava Kylmäniemelle asti. Kanava valmistui 1983.

Kanavassa on kolme siltaa – Rantakadun, Kirkkokadun ja Palokunnankadun kohdilla. Ne valmistuivat vuosina 2002-2003. Sillat on nimetty Seminaarinsillaksi, Sairaalansillaksi ja Kylmäniemensillaksi. 
 

Kanavanrannan puistoalue.