Kari Juvan Veistospuisto

Palvelut ja toiminnot

Juvan veistospuisto sijaitsee Sovionkadun ja Rantakadun kulmauksessa, vastapäätä pääkirjastoa. Juvan veistospuisto on viehättävä ja vehmas taide-elämys, jossa kukat kehystävät näyttävästi veistoksia. Puistossa voi viettää piknikkiä, pelata mölkkyä tai vain istua nauttimaan kesäisestä päivästä kaupungin ytimessä vaikka vastapäisessä pääkirjastossa piipahtamisen jälkeen.

Kasvillisuus

Veistospuiston teosten ympärille vuonna 2018 puutarhuri Tita Haapajoki suunnitteli ja istutti pensaita, ruusuja ja monivuotisia perennoja, joita täydentävät kukkasipulit tuoden kukkia patsaiden ympärille jo keväästä lähtien. Puusto on pääosin iäkkäitä koivuja ja suuria siperianlehtikuusia, mutta uudempina istutuksina on tuijia, surukuusia, kirjometsävaahteroita ja tuurenpihlaja.

Historia

Kari Juvan töistä koostuva veistospuisto avattiin Raahen Raatihuoneenpuistoon kesäkuussa 2008. Osa veistoksista sijaitsee Rantakadun toisella puolella, kirjaston sisäänkäynnin vierellä.

Taiteilija, kuvanveistäjä prof. Kari Juva (1939–2014) syntyi Helsingissä mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa vuodet Raahessa ja Pyhäjoella, johon hänet on haudattu. Kari Juva lahjoitti Raahen kaupungille 19 veistosta, jotka ovat samalla läpileikkaus taiteilijan töistä eri vuosikymmeniltä. Teokset ovat pronssista valettuja veistoksia.

Myöhemmin puisto on täydentynyt viidellä teoksella. Taiteilija Juva lahjoitti Raahen kaupungille kipsitöitä, joiden pronssiin valua ovat mahdollistaneet niin Raahen kaupunki, yritykset kuin yksittäiset kulttuurin ystävät. Tuoreimman lisäyksensä veistospuisto sai kesällä 2021, kun Raahe-seura ja Raahen kaupunki rahoittivat Serenadi-nimisen veistoksen valun taiteilija Jari Janssonin aloitteesta, Raahe-seuran 40. toimintavuoden ja Pekanpäivien 50. juhlavuoden kunniaksi.

Taidepuiston veistoksista osa on valmistettu suuremmiksi monumentaaliteoksiksi eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Pyhäjoen kunnantalon edustalla on Pauhalla-teos ja Helsingin kaupunginteatterin pihalla Thalia ja Pegasos.