Heidin rakkaus kotikaupunkiinsa ei sammunut – ”Minulle Raahesta välittyi kuva aktiivisena ja lapsiperheystävällisenä kaupunkina”

Lapsuutensa Raahessa viettänyt Heidi asui viitisentoista vuotta muualla, mutta perheen perustamisen tullessa ajankohtaiseksi paluu vanhaan kotikaupunkiin oli luonnollinen ja helppo valinta. Aktiivinen ja positiivinen Heidi nauttii nyt arjestaan idyllisessä merenrantakaupungissa ja on sitä mieltä, että Raahe on juuri sopivankokoinen paikkakunta lapsiperhearjen ja yrittämisen yhdistämiseksi.

Helmikuisena tiistai-iltapäivänä haastatteluun saapuvalla Heidi Joensuulla on takanaan jännittävät ja työntäyteiset pari viikkoa. Hänen viime kesänä avaamansa ekologisen ja vastuullisen muodin ja kosmetiikan Chicret-myymälä on juuri muuttanut uusiin toimitiloihinsa Kumpeleenkujalle – paikalle, jolla on raahelaisittain pitkät perinteet laadukkaiden alusasujen myyntipaikkana.

On kulunut noin viisi ja puoli vuotta siitä, kun Heidi suuntasi takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa. Aikanaan hänen tiensä vei Raahesta ensin opiskelujen mukana Ouluun ja sieltä eteenpäin Kajaaniin, jonne Heidi perusti ensimmäisen kivijalkamyymälänsä.

Hymyilevä Heidi liikehuoneistonsa ovella.
Heidi avasi Chicret-liikkeensä Raaheen kesäkuussa 2021. Helmikuussa 2022 se muutti uusiin liiketiloihin, joissa on toiminut aikoinaan myös Siro Asu. Kuva: Tarmo Somero.

Yhteys Raaheen säilyi läpi Oulun ja Kajaanin vuosien – ”Vähän aikaa elimme kahden kaupungin elämää”

Kajaanissa asuessaan Heidillä oli tapana seurata entisen kotikaupunkinsa elämää aktiivisesti. Hänen isänsä tapasi tilata tyttärelleen Raahen Seutu -lehden lahjatilauksia, ja elämää Raahessa pääsi seuraamaan myös kaupungin some-kanavia myöten.

Heidi kertoo, että Raahesta välittyi hänelle kuva aktiivisena ja lapsiperheystävällisenä kaupunkina. Vieraillessaan vanhassa kotikaupungissaan muualla asuessaan hän pisti merkille, että Raahessa tuntui tapahtuvan monenlaista kehitystä.

– Aina löytyi uusia juttuja, kun tulin käymään. Tuli Härkätorin talvivaloja ja uusia koko perheen tapahtumia, kuten Pikkulahti Kids ja Raahen Meripäivät. Minulle välittyi kuva lapsiystävällisestä ja vireästä paikkakunnasta, jossa tapahtuu yllättävän paljon. Näin, että kaupunki kehittyy ja menee eteenpäin, Heidi toteaa.

Valinta oli loppujen lopulta helppo ja luonnollinen. Oli selvää, että Heidi tulee Raaheen.

Kun Heidi löysi rinnalleen raahelaisen Juhan, joka pyöritti paikkakunnalla isänsä perustamaa metallialan yritystä, mietittiin, mihin mentäisiin ja asetuttaisiin. Valinta oli loppujen lopulta helppo ja luonnollinen. Oli selvää, että Heidi tulee Raaheen. Olihan hänellä itselläänkin kaupungissa vanhoja verkostoja, perheyritys Jot-Rent sekä turvaverkkoa – muun muassa Heidin isä.

– Vähän aikaa elimme kahden kaupungin elämää, minä Kajaanissa ja Juha Raahessa. Kun esikoinen oli tuloillaan, saivat osaltani Kajaani, rivitaloasunto ja myymälä siellä jäädä ja Raahe kutsui.

Lapsiperheiden palvelut toimivat ja toisten perään katsotaan – ”Täällä on hyvällä tavalla pienen kylän meininkiä”

Nyt kolmen lapsen äitinä Heidi kokee, että Raahe on lupauksensa mukaisesti lapsiperheystävällinen kaupunki. Lapsiperheiden palvelut toimivat, ja kasvuympäristö on turvallinen. Erityisesti lähipäiväkoti herättää kiitosta.

– Laitoin yhtenä perjantaina sähköisen päiväkotihakemuksen tulevaa syksyä varten, ja minulle soitettiin jo seuraavana maanantaina, että tällainen uusi ryhmä on aloittamassa. Sain kaikki kolme lastani samaan päiväkotiryhmään, joka sijaitsee vain korttelin päässä kotoamme. Minun tarvitsee viedä vain sen lyhyen matkan päähän yhdelle ovelle kaikki lapseni, ei moniin eri paikkoihin.

Sain kaikki kolme lastani samaan päiväkotiryhmään, joka sijaitsee vain korttelin päässä kotoamme.

Lapsiperheen ja yrittäjän arkea yhdistellessä on suuri etu, että lasten päivähoitoon ja harrastuksiin viemisiin tai vaikkapa ruokakaupassa käyntiin menee niin vähän aikaa. Heidin mielestä Raahe onkin juuri sopivankokoinen kaupunki, josta löytyy myös yhteisöllisyyttä.

– Täällä on hyvällä tavalla pienen kylän meininkiä! Vähän tiedetään ja tunnetaan, että kuka on kenenkin lapsi, ja osataan katsoa perään. Jos joku huono puoli Raahesta pitäisi sanoa, se olisi se, että olen aina hikipäässä etuajassa joka paikassa, kun lähden hirveällä vauhdilla liian aikaisin matkaan, että olen varmasti ajoissa. Unohdan, että täällä on niin nopeaa päästä paikasta toiseen!

Omakotitalossa muutaman sadan metrin päässä ydinkeskustasta asuva Heidi iloitsee paitsi lasten harrastusmahdollisuuksista ja niiden edullisesta hintatasosta, myös aivan keskustan vieressä olevista luistelu- ja hiihtopaikoista.

– Pienten lasten äitinä ihan kaikki lasten harrastusmahdollisuudet eivät ole minulle vielä tuttuja, mutta tuntuu, että täältä löytyy melkein kaikki!

Heidi hymyilemässä liikkeensä myyntitiskin takana.
Chicret panostaa ekologisiin ja vastuullisiin tuotteisiin. "Rakastan työtäni, jossa pystyn auttamaan asiakkaitani vahvistamaan uskoa itseensä. Ihminen ei ole väärän kokoinen, jos sopivaa vaatekokoa ei ole löytynyt, valikoimasta ovat vain silloin puuttuneet oikeat koot", sanoo Heidi. Kuva: Tarmo Somero.

Monipuolinen verkosto yrittäjän tukena – ”Täällä on turvallista ja yhteisöllistä tehdä ja yrittää”

Iloinen ja positiivinen Heidi toteaa, että Raaheen paluun yhteydessä häntä ilahdutti erityisesti se, kuinka nopeasti toimiva verkosto alkoi rakentua. Hän lähti mukaan aktiivisesti yhdistystoimintaan ja on toiminut vuosien varrella niin Kauppakeskus Raahen kuin Raahen yrittäjienkin porukassa ja osallistunut myös hallitustyöskentelyyn.

– Sain käsittämättömän lyhyessä ajassa monipuolisen eri alojen verkoston, jossa oli helppo lähteä toimimaan ja yrittämään. Vaikka eteen tulisi minkälaisia tilanteita tahansa, löytyy aina se henkilö, kenelle voi soittaa ja asia tulee ratkaistua!

Yhden konkreettisen esimerkin Heidi kertoo kauppiaiden outlet-myyntitapahtuman järjestelyissä sattuneesta tilanteesta. Huoneisto, jossa myyntitapahtuman piti seuraavana päivänä alkaa, oli ollut jo jonkin aikaa tyhjillään, ja odottamaton viemäriongelma uhkasi vesittää tapahtuman järjestämisen. Vaan kuinka ollakaan, verkostot tulivat jälleen apuun, ja näppärällä ja joustavalla yhteistyöllä paikallinen siivousfirma lupautui siivoamaan tilat pikana – itse siivousfirman omistaja kävi putsaamassa tilat aamulla, ja kauppiaat saivat outletin ovet auki suunnitellusti ajallaan.

– Tämä on yksi esimerkki siitä, että täällä on turvallista ja yhteisöllistä tehdä ja yrittää.

Erityistä iloa Heidille tuottaa Raahen kivijalkayrittäjien putiikkien määrä ja niiden asiakaslähtöiset palvelukonseptit. Se, että on yrittäjävetoisia, suurten ketjujen ulkopuolisia myymälöitä, mahdollistaa Heidin mukaan nopean reagoinnin asiakastoiveisiin. Myymälöiden palvelu on henkilökohtaista ja valikoima erilaista. Myymälät sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että käytännössä vaikutelma ja saavutettavuus on ostoskeskusmainen.

Se, että on yrittäjävetoisia, suurten ketjujen ulkopuolisia myymälöitä, mahdollistaa nopean reagoinnin asiakastoiveisiin.

Heidi kertoo myös, että Raahen keskustan liikkeissä käy yllättävän paljon ulkopaikkakuntalaisia ostoksilla: työmatkalaisia läpi vuoden ja turisteja etenkin kesäaikaan.

– Oulusta Raahessa pendelöivät ovat tykänneet käydä Raahen päässä ostoksilla varsinkin nyt korona-aikana, koska täällä ostokset voi tehdä väljemmin ja ilman ruuhkia.

Yrittäjänä Heidi arvostaa korkealle sen, että saa tehdä töitä ja yrittää ympäristössä, jossa saa kaupunkilaisilta suoraan kannustavaa palautetta ja jossa paikallisen kivijalan tärkeys ymmärretään. Hän uskoo, että kivijalkaliikkeet yleensäkin säilyvät myös tulevaisuudessa ja että ne vain muuttavat muotoaan.

Yrittäjänä Heidi muistuttaa myös yleensä kaupunkikeskustojen kehittämisen tärkeydestä ja keskustan viihtyisyydestä.

– On tärkeä muistaa, että kaupungin keskusta on meidän kaikkien viihtymiseen tarkoitettu olohuone. Siellä saa viettää aikaa myös ilman kuluttamista.

Alkukesäinen ilta Pakkahuoneen museon rannassa.
Merellisyys on visuaalisen Heidin mielestä yksi Raahen upeimpia piirteitä. "On hienoa, että meri ja vanha kaupunki ovat Raahessa ihan keskustan vieressä". Kuva: Atacan Ergin.

Merellisyys tuo elämään erityisen säväyksen – ”Missä muussa kaupungissa meri tulee näin keskustaan ja on näin hyvin saavutettavissa?”

80-luvulla lapsuuttaan Raahessa viettäneen Heidin lempipaikkoja olivat aikoinaan Raahen kirjasto, silloinen Merikadun luistelukenttä ja ihmeelliseltä tuntunut Pakkahuoneen museo.

– Lapsena aina mietin, että miten meillä voi olla näin käsittämätön paikka täällä kuin Pakkahuoneen museo. Että siellä on ihan oikeita aarteita, joita merimiehet ovat aikoinaan tänne tuoneet. Myös Raahen kirjaston manuaalinen käsikirjasto oli ihmeellinen aikana ennen Googlea. Sieltä pystyi etsimään kaikkea mahdollista!

Lapsena aina mietin, että miten meillä voi olla näin käsittämätön paikka täällä kuin Pakkahuoneen museo.

Nyt aikuisena kirjaston ja Pakkahuoneen museon rinnalle yhdeksi lempipaikakseen Heidi nostaa Raahen saariston.

– Saaristo on ollut minulle tärkeä lapsesta saakka. Aikoinaan oli jopa hämmentävää tajuta, että tällaistahan ei olekaan ihan joka paikassa! Muistan lapsuudestani myös vesibussin, Fantin, jolla mentiin Iso-Kraaseliin. On todella upeaa, että saaristo on kaikkien saavutettavissa ja että mereen ja saaristoon liittyviä elämyspalveluja on viime vuosina kehitetty.

Heidi vaikuttaa kaikkinensa erittäin tyytyväiseltä elämäänsä ja arkeensa Raahessa. Erityisen säväyksen miljööseen tuo meri ja sen läheisyys.

– Meillä on niin monenlaista asuinympäristöä täällä: kulttuurihistoriallista Wanhaa Raahea, uutta kerrostaloa, tontteja kaavoitettuina erilaisiin ympäristöihin, mukavia kyliä. Mutta missä muussa kaupungissa meri tulee näin keskustaan ja on näin hyvin saavutettavissa kuin Raahessa? Pelkkä tietoisuus merestä ja siitä, että sitä kautta pääset mihin vaan, tuo ihanan fiiliksen ja säväyksen elämään.

Teksti: Tarmo Somero, 2022.

Päivämäärä