Yleiskaavat

Tällä sivulla on listattu kaikki Raahessa voimassa olevat yleiskaavat.

Yleiskaavan voimaantulovuosi on merkitty sulkeisiin kaavan nimen perään.

 

Yleiskaavan merkittävät hankekokonaisuudet

Hanhikivi

Hanhikiven ydinvoimalaitosaluetta varten laadittiin ensin oikeusvaikutteinen osayleiskaava kultakaivosalueen maankäytön suunnittelua varten. Osayleiskaavassa esitetään Raahen kaupungin alueelle sijoittuvat ydinvoimalaitoksen toiminnan ja sijoittumisen kannalta tärkeät alueet: muun muassa osa ydinvoimalaitoksen aluetta, ydinvoiman tukitoimintoja sekä luonnonsuojelualueita ja kyläalueita. Osayleiskaavan pohjalta on laadittu ydinvoimalaitosalueelle asemakaava, jonka pohjalta alueen rakennus- ja muut luvat voidaan myöntää. Osayleiskaava ja asemakaava tulivat voimaan vuonna 2013.

Raahen Laivan kaivos 

Raahen Laivan kaivosta varten laadittiin ensin oikeusvaikutteinen osayleiskaava kultakaivosalueen maankäytön suunnittelua varten. Vuonna 2008 lainvoiman saaneessa osayleiskaavassa esitetään kaivoksen toiminnan kannalta tärkeät alueet: kaivosalue, kaivoksen vaatimat kulkuyhteydet, energiansiirron ja vesihuollon linjat sekä rakentamisalueet ja niiden rakennusoikeus. Osayleiskaavan pohjalta on laadittu kaivosalueelle asemakaava, jonka pohjalta alueen rakennus- ja muut luvat voidaan myöntää. Asemakaava on hyväksytty ja saanut lain voiman vuonna 2009.

Raahen eteläiset tuulivoimapuistot

Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt kokouksissaan 22.3.2010 § 85 ja 29.3.2010 § 123 TuuliWatti Oy:n ja Kanteleen Voima Oy:n (Puhuri Oy) kaavoitusaloitteet koskien Raahen eteläisiä tuulivoimapuistoalueita. Kaavoitus on tullut vireille 15.1.2011. Raahen eteläisten tuulivoima-alueiden osayleiskaavoja koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmistui 12.1.2011 ja sitä on päivitetty viimeksi 4.8.2014.

Raahen eteläosiin sijoittuville tuulivoima-alueille tehtiin yhteinen ympäristövaikutusten arviointi, jossa otettiin huomioon kaikkien eteläosiin suunnitteilla olevien tuulipuistojen ympäristövaikutukset sekä niiden yhteisvaikutukset. Hankkeita koskeva YVA-menettely saatiin päätökseen vuonna 2013.

Hankkeista Ylipään alueen kaavoittamisesta on luovuttu kevään 2013 aikana, Haapajärven alueen kaavoittamisesta syksyllä 2013 ja Rautionmäen alueen kaavoittamisesta kesän 2014 aikana. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen kaavoitusta on käsitelty 10.11.2014 §132, jolloin kaupunginvaltuusto hyväksyi Sarvankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Asiaa on käsitelty viimeksi 22.6.2015 §70, jolloin kaupunginvaltuusto hyväksyi Ketunperän tuulivoimapuiston osayleiskaavan.