Katselmukset

Rakennustyö on suoritettava siten, että se täyttää maankäyttö- ja rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisen rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen. Valvonta kohdistuu viranomaisen päättämissä työvaiheissa ja laajuudessa rakentamisen hyvän lopputuloksen kannalta merkittäviin seikkoihin.

Rakennuksen käyttöönotto- ja loppukatselmusohje

Katselmuksien suorittaminen

Vastaavan työnjohtajan tai omalta osaltaan erityisalan työnjohtajan on pyydettävä rakennusvalvonnasta lupapäätöksessä edellytettyjen katselmusten toimittamista sitä mukaa, kuin rakennustyö edistyy.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän edustajan, vastaavan työnjohtajan, katselmukseen liittyvän erityisalan työnjohtajan sekä tarvittaessa rakennuksen suunnittelijoiden on oltava läsnä katselmuksessa. Katselmus voidaan kuitenkin toimittaa, vaikka joku edellä mainituista ei olisi paikalla. Vastaavien työnjohtajien tulisi olla läsnä kun heidän vastuualueitaan koskevia katselmuksia toimitetaan.

Katselmusta toimitettaessa tulee rakennuspaikalla olla rakennusvalvonnalle toimitettujen, kyseiseen rakennusvaiheeseen liittyvien piirustusten ja asiakirjojen kaksoiskappaleet, tehdyt selvitykset ja mittaustulokset sekä ajan tasalla oleva rakennustyön tarkastusasiakirja.

Tarkastusasiakirjan pitäminen

Rakentamisen asianmukaisen toteuttamisen varmistamiseksi ja tarkastusten todentamiseksi rakennustyömaalla pidetään vastaavan työnjohtajan tarkistuslistaa.

Vastaavan työnjohtajan tulee huolehtia siitä, että rakennustyömaalla on käytettävissä ajan tasalla oleva rakennustyön tarkastusasiakirja. Siihen tehdään merkinnät katselmuksista, viranomaisen toimittamista tarkastuksista sekä yksityisen vastattaviksi määrätyistä työn suorituksen tarkastuksista.

Rakennusluvassa määrätyt tai aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöt sekä työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt varmentavat allekirjoituksellaan suorittamansa tarkastuksen rakennustyön tarkastusasiakirjaan tai yhteenvetolomakkeeseen.

Tarkastusasiakirjan pitämisestä tehdään merkintä loppukatselmuspöytäkirjaan ja sen yhteenveto arkistoidaan rakennusvalvonnassa rakennuksen lupa-asiakirjojen yhteyteen.

Vastaavan työnjohtajan sähköinen tarkastusasiakirja asuinrakennukselle ja maalämmölle löytyy lupapisteestä.

Katselmuksien tarkoitus

Katselmustoimituksissa tarkastetaan pistokokein, että rakentaminen on suoritettu rakentamismääräysten sekä luvan ja sen ehtojen mukaisesti. Toimituksissa ei kuitenkaan valvota rakennustyön yksityiskohtaista suorittamista eikä rakennustyön sopimuksenmukaisuutta. Toimituksissa voidaan antaa tarpeellisia ohjeita ja määräyksiä mahdollisesti havaittujen virheiden ja puutteiden poistamiseksi.

Jos katselmus tai tarkastus on antanut aihetta huomautuksiin, viranhaltija määrää kirjallisesti epäkohdan tai virheen poistamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä ja niiden määräajasta. Asianosaisella on oikeus saattaa määräys oikaisuvaatimuksella kunnan ympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Katselmuksien suorittaminen

Katselmukset toimittaa rakennusvalvontaviranomainen ja mittausosasto ellei erikseen ole toisin mainittu tai ellei niiden suorittamista ole rakennuslupapäätöksessä tai aloituskokouksessa siirretty vastaavalle- tai erityisalan työnjohtajalle.

Jatkuva valvonta

Vuosittaiset lupa- ja valvontajaoston kevätkatselmukset suoritetaan touko-kesäkuun vaihteessa. Katselmuksissa kiinnitetään huomiota rakennetun ympäristön hoitoon ja roskaamiseen.