Opistolaisyhdistys

Raahe-opistolaiset ry

Opistomme kaikki opiskelijat kuuluvat automaattisesti oppilasyhdistykseen ja ovat oikeutettuja osallistumaan sen järjestämiin tilaisuuksiin. Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia jäsentensä keskinäisiä ystävyyssuhteita ja lujittaa heidän siteitä opistoon ja opiskelijayhteisöön, sekä edistää kansalaisopistojen tunnettavuutta alueellaan.

Raahe-opistolaiset ry:n tulevan toimintavuoden tavoite on saada opiskelijat yhdessä toimimaan ja ideoimaan jäsenten huviksi ja hyödyksi.

Opistolaisyhdistyksen toiminta

Jokainen opistossa opiskeleva henkilö kuuluu automaattisesti opistolaisyhdistykseen. Niinpä yhdistyksemme onkin erittäin suuri.
6000–7 000 opiskelijan voimin yhdistyksemme toimii. Tosin pääasiallisina toimijoina on yhdistyksen 8 jäseninen hallitus. Otamme mielellämme uusia toimijoita mukaamme, samoin uusia toimintavinkkejä. Yleisiä kokouksia yhdistyksellämme on lukuvuoden aikana 2 kappaletta, yksi syksyllä ja yksi keväällä. Näihin toivoisimme runsasta opiskelijoiden osallistumista. Halukkaat toimijat voivat ottaa hallituksen jäseniin yhteyttä samoin uusien ideoiden suhteen. 

Lukuvuoden 2022–2023 toimintaa

Opistolaisyhdistyksen syys- ja kevätlukukauden toiminta:

Tilanteen salliessa järjestetään matkat.

10.11.2022      Syyskokous klo 18.00 Opistotalo Patala
09.12.2022      Annanpäivä
24.03.2022     Kevätkokous klo 18.00 Patala, Ateljee

Raahe-opistolaiset ry:n hallitus

Anna-Maija Joensuu, puheenjohtaja p. 040 135 6781 
Eija Pitkäaho, varapuheenjohtaja 
Riitta Mäntylä, sihteeri
Arja Meriläinen, rahastonhoitaja 
Heleena Jaatinen, jäsen
Pirjo Ala-aho, jäsen
Tuula Uusitalo, jäsen

Annanpäivä

Juhlaa vietetään Annan päivänä 9.12. ja näin yhdistyksemme haluaa vaalia vanhaa raahelaista Annan päivä -perinnettä omalta osaltaan.

Tervetuloa mukaan!

Opiskelijayhdistys kaipaa aina uusia toimijoita ja ideoita. Vuosikokouksiimme ovat kaikki opiskelijat tervetulleita. Kokousten ajat löytyy "Luennot ja tapahtumat" -linkin alta. Keksiessäsi toimintaamme uutta tartu reippaasti hallituksen jäseniä hihasta ja kerro toiveesi.

Juliste, missä teksti: Olipa kerran vuojesa tuo Annanpäivän aamu.
Annanpäivää vietetään 9.12.