Laajennettu muutosturva 55 vuotta täyttäneille työntekijöille Jos sinut irtisanotaan työsuhteestasi tuotannollisin tai taloudellisin perustein ja olet täyttänyt 55 vuotta, sinulla voi olla oikeus laajennettuun muutosturvaan. Laajennetun muutosturvan palveluilla tuetaan nopeaa uudelleen työllistymistäsi. 55 vuotta täyttäneiden muutosturvaan kuuluvat muutosturvaraha muutosturvakoulutus laajennettu työllistymisvapaa, joka kestää 5, 15 tai 25 päivää. Muutosturvaraha on keskimäärin yhtä suuri kuin yhden kuukauden palkkasi. Muutosturvarahan maksaa työttömyysetuuden maksaja eli…
Päiväkotiruokailu Päiväkotiruokailu antaa puhtia hoitopäivään sekä rakennuspalikoita lapsen kasvuun ja kehitykseen. Päiväkodeissa tarjotaan maistuvia ja täysipainoisia aterioita, joiden avulla lapsi pääsee totuttelemaan uusiin makuihin ja saa hyvän mallin monipuoliseen, terveelliseen ruokailuun. Ruokahetket opettavat myös hyviä ruokailutapoja sekä nauttimaan yhdessä syömisestä. Hoitopäivän aikana lapsille tarjotaan aamupala, lounas sekä iltapäivään sijoittuva välipala. Näiden lisäksi vuoropäiväkodeissa tarjotaan myös päivällinen sekä iltapala. Käytössä…
Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella Sinulla on joissain tapauksissa mahdollisuus opiskella omaehtoisesti niin, että sinulle maksetaan samalla työttömyysetuutta. Omaehtoisia opintoja ovat sellaiset opinnot, joiden tuottamisesta ja opiskelijavalinnasta vastaa jokin oppilaitos eikä työvoimaviranomainen. Omaehtoisten opintojen aikana sinulla on velvollisuus hakea ja vastaanottaa työtä sekä osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin. Voit saada työttömyysetuutta lyhytkestoisiin, sivutoimisiin tai päätoimisiin opintoihin. Lyhytkestoiset opinnot ovat opintoja, jotka…
… mieltä. Pekanpäiviä vietetään jälleen 24.-28.6.2026! Pekanpäivien ohjelma Pekanpäivät ovat yhdistelmä … [at] raahe.fi ( praati[at]raahe[dot]fi ) Pekanpäivät 2026 ohjelma päivittyy tälle sivulle Keskiviikko 24.6.2026     Torstai 25.6.2026     Perjantai 26.6.2026     …
Raahen saaristo Raahen kaupungin edustan merialueella sijaitseva saaristo on Pohjanlahdella ainoa merkittävä saaristo Rahjan ja Oulunsalon välisellä alueella. Saaristoon kuuluu sekä rannikon läheisiä metsäisempiä sisäsaaria että kauempana avomerellä sijaitsevia pieniä avoimia luotoja. Raahen saariston Natura 2000 -alue on pinta-alaltaan 2 240 hehtaaria, josta maa-alueita ja matalikoita on noin 358,5 hehtaaria ja vesialueita noin 1 881,5 hehtaaria. Saaristo on maankohoamisen ja varhaisten elinkeinojen kuten laidunnuksen, kalastuksen ja merenkulun muovaama maisemallisesti…
… Tarinasta tuotteeksi – Raahen kaupunki ja Visit Raahe kutsuvat luovat tekijät suunnittelemaan uuden … -tuoteportfoliossa.   Suunnittelukutsu on avoinna 30.4.2026 saakka.  Näin osallistut Tehtäväsi Suunnittele tuote tai … tuotetta?   Lähetä osallistumistietosi lomakkeella 30.4.2026 mennessä. Mitä tapahtuu valinnan jälkeen Valittujen …
Matka- ja yöpymiskustannusten korvaus Voit hakea korvausta matka- ja yöpymiskustannuksista, jos olet työtön työnhakija ja haet työtä hakeudut työvoimavoimakoulutukseen, valmennukseen tai kokeiluun osallistut työvoimaviranomaisen järjestämään asiantuntija-arviointiin. Voit hakea korvausta Suomessa tehdyistä edestakaisista matkoista työhaastatteluun, jos työ kestää vähintään kaksi viikkoa ja työaika on keskimäärin vähintään 18 tuntia viikossa. Korvausta voidaan myöntää myös toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon tehdystä…
Kouluruokailu Täysipainoinen ja maistuva koululounas tukee koululaisen hyvinvointia ja auttaa jaksamaan läpi pitkän päivän. Koululounaat ovat täysipainoisia, ravitsemuksellisesti laadukkaita aterioita, jotka opettavat koululaisille malleja terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Ravitsemisen lisäksi koululounaalla on tärkeä tehtävä päivän katkaisevana lepohetkenä oppituntien keskellä. Virkistymishetken ja energiatankkauksen ohella kouluruokailu on myös oppimistilanne. Tavoitteena on opetella uusia makuja, terveellisiä ruokatottumuksia, hyviä ruokailutapoja sekä…
… Kaupunginvaltuusto 14.5.2008 §32, lainvoima ja voimaantulo 26.6.2008. Pohjoisempi Varvinranta 2 –asuntoalue …
Sorvari Maarit erityisopettaja Koivuluodon koulu/Kampuksen toimipiste 040 130 8193 maarit.sorvari@raahe.fi Rantakatu 7 G, 92100 Raahe
Kotila Ella ryhmäkohtainen erityisopettaja Koivuluodon koulu/Kampuksen toimipiste 040 135 6719 ella.kotila@raahe.fi Rantakatu 7 G, 92100 Raahe
Nikkarinkaarron tuulivoimapuiston osayleiskaava Kaupunginvaltuusto 27.10.2014, lainvoima 2.12.2014, voimaantulo 12.12.2014. Osayleiskaava mahdollistaa yhteensä 10 tuulivoimalan rakentamisen suunnittelualueelle. Lisätietojakaavoitus [at] raahe.fi
Perälä Sanna päiväkodin varajohtaja, varhaiskasvatuksen opettaja/ Nassikat Satulehdon päiväkoti 040 135 7043 sanna.perala@raahe.fi Pattijoentie 6 B 5, 92140 Pattijoki
Saarela Jenna koulunkäynninohjaaja Koivuluodon koulu/Kampuksen toimipiste 040 135 6719 jenna.saarela@raahe.fi Rantakatu 7 G, 92100 Raahe
Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava ja asemakaavan aineisto Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 § 63 ja 64, lainvoima 11.6.2013. Osayleiskaava ja asemakaava tulivat voimaan 12.6.2013. Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava ja asemakaava. Lisätietojakaavoitus [at] raahe.fi
Silomaa Pilvi valmistavan luokan opettaja Koivuluodon koulu/ Ollinsaaren toimipiste 040 136 5077 pilvi.silomaa@raahe.fi
Akm 200: Kaupunginvarikon asemakaavan muutos Kaupunginvaltuusto 12.12.2007 §82, voimaantulo 23.1.2008. Suunnittelualue sijaitsi 14. kaupunginosassa kaupungin varikon alueella. Suunnittelualue rajautui etelässä Ratakadun eteläpuoleiseen varastorakennusten ja -laitosten korttelialueeseen, pohjoisessa Velkaperän eteläpuolella sijaitsevaan puistoalueeseen sekä lännessä Merikatuun. Kooltaan suunnittelualue oli n. 9,6 ha. Lisätietojakaavoitus [at] raahe.fi
Someroja Pia koulunkäynninohjaaja Koivuluodon koulu/ Ollinsaaren toimipiste 044 439 3498 pia.someroja@raahe.fi Koulukuja 1, 92120 Raahe
Akm 198: Koivuluodon eteläisten kortteleiden asemakaavan muutos Kaupunginvaltuusto 15.11.2006 § 76, voimaantulo 29.12.2006. Asemakaavan muutos koski Raahen kaupungin 40. kaupunginosan korttelin 4002 osaa, korttelia 4003 sekä virkistys-, katu-, erityis- ja vesialueita. Asemakaavan laajennus koski Savolahden kylän tilaa 1:154. Alue sijaitsi Raahen keskustan eteläosassa Kokkolantien varressa uimahallin eteläpuolella. Suunnittelualueen pinta-ala oli noin 4,3 ha. Lisätietojakaavoitus [at] raahe.fi 
Kotila Ella ryhmäkohtainen erityisopettaja Koivuluodon koulu/ Ollinsaaren toimipiste 044 439 3498 ella.kotila@raahe.fi Koulukuja1, 92120 Raahe
Akm 197: Pyhtilä 1: asemakaava ja asemakaavojen muutokset Kaupunginvaltuusto 28.6.2006 § 41, voimaantulo 15.8.2006. Suunnittelualue sijaitsi 50. kaupunginosassa (Pattijoki) noin 2,5 kilometriä kaupungin keskustasta itään. Se sijoittui Ouluntien, Isoholmintien, Pyhtiläntien ja Lappasenojan rajaamalla alueelle siten, että etelä- ja länsipuolella suunnittelualue rajautui Pattasen alueen asutukseen, idässä Järventölän alueen asutukseen ja pohjoispuolella mm. Pattijoen puutarhan alueeseen. Kooltaan suunnittelualue oli 14 ha. Lisätietoja
Akm 195: Kaupunginmetsän teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Kaupunginvaltuusto 15.11.2006 § 77, voimaantulo 29.12.2006. Asemakaavan muutos ja laajennus, joka koski Raahen kaupungin 27. kaupunginosan, kortteleita 2757, 2758, 2760 ja 2761 sekä virkistys-, katu-, liikenne- ja erityisalueita. Suunnittelualue sijaitsi Kiiluntien varrella noin kolme kilometriä Raahen keskustasta itään lähellä valtatietä 8, Kaupunginmetsän asuinaluetta ja Pattijärvien vesistöä. Suunnittelualue rajautui lounaassa Kiiluntiehen, kaakossa Pattijärvien vesistöön, pohjoisessa…
Akm 193: Kalkankankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaupunginvaltuusto 5.10.2005 § 75, voimaantulo 17.11.2005. Asemakaavan muutos koski 37. kaupunginosan, Kalkankangas, korttelia 3702 sekä suojaviheraluetta. Suunnittelualue sijaitsi Kalkankankaan kaupunginosassa, Itä-Kalkan teollisuusalueella, joka sijaitsi noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta etelään Rautaruukintien ja Lapaluodontien risteyksen kaakkoispuolella.  Suunnittelualueen koko oli noin 3,3 ha. Lisätietojakaavoitus [at] raahe.fi
Akm 191: Valtatien 8 yleisen tien alue lähialueineen välillä Nikolantie – rautatiesilta asemakaavan muutos ja laajennus Kaupunginvaltuusto 2.6.2004 § 41, voimaantulo 20.7.2004. Suunnittelualueeseen kuuluvan jakson pituus oli n. 2,2 km ja alue oli kooltaan noin 28 ha. Asemakaavan muutos ja laajennus tuli ajankohtaiseksi kaupunginvaltuuston hyväksyttyä 3.12.2003 tiehallinnon laatimat suunnitelmat valtatie 8 liikenneturvallisuuden ja ympäristön parantamiseksi. Tällä asemakaavan muutoksella ja laajennuksella luotiin maankäytölliset edellytykset tiehallinnon…
Maunula-Hyttinen Leena varhaiskasvatuksen ryhmäavustaja/Kastehelmet Antinkankaan päiväkoti 040 135 7009 Isoholmintie 6, 92130 Raahe RAAHE