Puuston hoidon toiveille avattu sähköinen lomake Kaupungilla on puistometsiä ja puistoja noin 1000 hehtaaria. Niiden hoitamisessa kuuntelemme kaupunkilaisten toiveita, sillä kyseessä on yhteiset virkistys- ja ulkoilualueet. Hoitotoimiin puistometsissä kuuluu risukoiden raivaamista, puuston harvennusta ja huonokuntoisten puiden poistoa sekä uusien taimien istutusta.   Saamme paljon pyyntöjä puistometsien hoidosta. Parannamme nyt palveluamme sähköisellä lomakkeella puuston kaatamisen toiveista. Lomake löytyy https://www.raahe.fi/kadut-ja-yleiset-alueet/puistot-ja-…
… kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 Tulevien 1. luokan oppiaiden kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 klo 13.00 - 14.00. Poikkeuksena: Vihannin yhtenäiskoulu … kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026
… Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa Syksyllä 2026 Raahessa käynnistyy ensimmäistä kertaa yhtä aikaa kolme … johtavaa monimuotokoulutusryhmää. Haettavana 10.–24.3.2026 ovat konetekniikan, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan sekä …
Opiskeleminen Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus on maksutonta ja opetuksen lisäksi oppikirjat ja muu oppimateriaalit sekä työvälineet ja aineet ovat maksuttomia. Kuuden ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa yleensä luokanopettaja, joka opettaa kaikkia tai useimpia aineita. Kolmen ylimmän luokan opetus on pääosin aineenopetusta, jolloin eri oppiaineita opettavat asianomaisten aineiden opettajat.
Uusi tapahtuma-avustus kiinnosti raahelaisia toimijoita – paikallisia tapahtumia tuetaan tänä vuonna 30 000 €:lla Raahen kaupungin tapahtuma-avustuksen saajat vuodelle 2025 ovat selvillä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmä on käsitellyt vuoden 2025 tapahtuma-avustukset kokouksessaan 7.4.2025. Tapahtuma-avustushaku oli avoinna 3.2.–31.3.2025. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 36 kappaletta, ja tukea haettiin yhteensä yli 66 000 eurolla. Harkinnanvaraisesti myönnettäviin tapahtuma-avustuksiin on varattu hyvinvoinnin ja terveyden johtoryhmän hallinnoimaan…
… Pohde sekä yhteistyökumppanit järjestävät keväällä 2026 maksuttomia, kaikille avoimia etäkoulutuksia lähisuhde- … perusosaamista.   Kevään koulutuksia: 14.4.2026 klo 13–15: Naiset, päihteet ja lähisuhdeväkivalta … Koulutusesite NAKOVAn verkkosivuilla. 15.4.2026 klo 12–15: Toimintaohjeet alaikäisiin kohdistuvissa …
… (Kirkkokatu 28, 2. kerros). Aika: lauantaina 10.1.2026 klo 12–16 .  Tilaisuuden ohjelma (pdf) Tervetuloa … asetettu julkisesti nähtäville aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026 muistutuksen jättämistä varten.  Asemakaavamuutoksesta … kaavoittajan vastaanotolla Praatissa tiistaina 13.1.2026 klo 10–17.  Lisätietoja alueen kaavoituksesta sekä …
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon kolmas tärppi Oman kodin energianhallinta – vinkit pientaloon Sähkö haukkaa ison osan pientalon asumiskustannuksista, etenkin jos kotia lämmitetään sähköllä. Hyvä sähkösopimus auttaa vähän, mutta suurin säästö syntyy energiatehokkuudesta ja kulutuksen ajoituksesta. Sähkön hinta vaihtelee päivän mittaan. Jos käytössäsi on pörssi- tai hybridisähkösopimus, voit pienentää sähkölaskua ajoittamalla kulutuksen halvoille tunneille. Vertaamalla omaa arkea ja sähkönkulutusta, opit tunnistamaan säästökohteita ja ajoittamaan kulutusta oikein. Mieti…
Yleisötilaisuus: Raahen säännösteltyjen vesien tilan ja tulvasuojelun parantaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Raahen kaupunki ja SSAB Europe Oy tekevät yhteistyötä Raahen säännösteltyjen vesien tilan parantamiseksi. Haapajärven säännöstelyn muutoskokeilu on käynnissä, Siniluodonlahdelle on tehty koekalastus ja niittosuunnitelma, ja tulvasuojelun kehittämishankkeessa on mietitty toimenpiteitä Raahen vesistöjen tulvien hillitsemiseksi. Laadittuja selvityksiä ja jatkotoimia esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa. Yleisötilaisuus tiistaina 15.4.2025 klo 17–19…
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon viides tärppi Yrityksissä energiankäytön hallinta on jatkuvaa toimintaa Vastuullinen yritys ei jätä energiankäyttöä sattuman varaan, vaan johtaa sitä kuten muitakin toimintoja. Kun energiatehokkuus on osa yrityksen arkea, kulut pienenevät ja energianhallinta helpottuu. Pienemmät energiakulut parantavat liiketoiminnan tulosta ja yrityksen kilpailukykyä. Aloita nykytilan selvittämisestä: mihin ja milloin sähköä ja lämpöä kuluu, missä toimipaikoissa, ja paljonko ne maksavat? Käy läpi sähkölaskut, kulutusdata ja varmista,…
Subjektiivinen varhaiskasvatus Mitä tarkoittaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen? Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen, vaikka lasten vanhemmat tai toinen vanhempi olisi kotona. Tätä kutsutaan subjektiiviseksi oikeudeksi varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslaki
Kansallista veteraanipäivää vietetään sunnuntaina 27.4.2025. Klo 10.00 Jumalanpalvelus Raahen kirkossa: piispanmessu, jossa asetetaan uusi kirkkoherra virkaansa. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlaskutRaahen, Pattijoen, Saloisten ja Vihannin sankarihaudoilla.Puhujana Raahen sankarihaudalla:Kaupunginvaltuuston 2. vara pj. Katja HänninenKansallisen Veteraanipäivän juhla Klo 15 Raahesali.Kirkkokatu 28, 2 krs. 92100 Raahe.Raahen kaupungin tervehdys: Kaupunginvaltuuston 1. vara pj. Timo MattilaRaahen seurakunnan tervehdys: Pastori Sofia OranenJuhlapuhe…
Suojattua sähköpostia opetuspalveluille Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköisellä Palautetta toimipisteille -lomakkeella, kun valitset toimipisteemme vastaanottajaksi. Suojattua sähköpostia opetuspalveluille Voit lähettää Raahen kaupungin opetuspalveluille suojattua sähköpostia (turvapostia). Suojatun sähköpostin tietoturvataso on korkeampi kuin tavallisen sähköpostin. Käytä suojattua sähköpostia silloin, jos viestisi sisältää henkilötietoja (esimerkiksi henkilötunnuksia) tai muuta luottamuksellista tai arkaluonteista tietoa. Voit lähettää suojattua sähköpostia…
Ympäristövalvonnan tiedote: Mukavaa ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta! Muistathan kaiken juhlinnan keskellä, että talven aikaankin tulee huomioida asianmukainen jätteenkäsittely ja piha-alueen siistinä pitäminen. Raahen kaupungin ympäristövalvontaan on tullut ilmoituksia rottahavainnoista mm. Lampinsaaresta sekä Kanavanrannasta. Rottien elinympäristö ja käyttäytyminen Rotat suosivat kosteita ja maanläheisiä paikkoja, joissa ne voivat kaivaa käytäviä, ja liikkuvat ravinnon perässä jopa kilometrejä. Nuoret rotat mahtuvat hyvin pienistäkin aukoista, ja…
… Jokelan, Tikkalan ja Olkijoen koulut lakkautetaan 1.8.2026 alkaen osana laajempaa palveluverkkoselvitystä ja … Nassikat ja Vekkula suunnitellaan lakkautettaviksi 1.8.2026 ja Kesälä 1.8.2027.  Mielipiteet ja lausunnot …
… Siivouspäivän tapahtumia Raahessa lauantaina 23.5.2026 Kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien sekä … Siivouspäivän tapahtumia Raahessa lauantaina 23.5.2026
Härkätorin leikkipaikka Härkätorinpuisto sijaitsee keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 24. Leikkivälineet asennettiin 2018 elävöittämään torin tarjoamia toimintoja myös lapsille. Leikkivälineinä on WallHolla 7, joka on viisivuotiaille ja vanhemmille tarkoitettu kiipeilyväline. Siinä on sivuliukumäki poistumisreittinä. Alustana on valettu turva-alusta. Lisänä on kaksi jousikiikkua pienemmille leikkijöille. Torilla on myös penkkejä istuskeluun sekä kesäkahvila. WallHolla-kiipeilyväline haastaa vähän isommat lapset kiipeilemään. Kuva Tita Haapajoki  
Oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut Oppilaskohtaisilla tulkitsemispalveluilla tarkoitetaan viittomakielellä tai muilla kommunikaatiomenetelmillä oppilaille annettavia tulkitsemispalveluita. Oikeus tulkitsemispalveluun on oppilailla, jotka kuulo-, näkö- tai puhevamman perusteella tarvitsevat palvelua perusopetukseen osallistumiseksi.  Oppilaskohtaisilla avustajapalveluilla tarkoitetaan opetukseen osallistumisen edellyttämiä avustajapalveluita tilanteissa, joissa mahdollinen ryhmäkohtainen koulunkäynninohjaaja ja muut osana koulun perustoimintaa järjestettävät…
Kentänkujanpuisto Kentänkujanpuisto on Isoholmissa osoitteessa Kentänkuja 7. Puisto on peruskorjattu 2020 monipuoliseksi leikkipaikaksi ikäryhmille 1-12. Talvisin puistossa olevasta maamäestä saa pulkkamäessä hyvät vauhdit.  Vehmaan ja avaran puiston vieressä olevalle levikkeelle mahtuu parkkeeraamaan autoja. Toimintoina on keinumista, kiipeilyä, tasapainoilua, pomppimista, hiekkaleikkejä ja pyörimistä. Vaijeriköysirata antaa maamäen päältä mukavat vauhdit alas.  Alustana on turvahiekka, mutta puistoon on tehty kivituhkasta esteettömiä kulkuväyliä, jotka helpottavat…
Lybeckerinpuisto Lybeckerinpuisto on aurinkoisen avaralla ja rauhallisella paikalla Lehmirannalla osoitteessa Sofia Lybeckerinkatu 2. Puisto on peruskorjattu merirosvoteemalla 2017. Talvisin lisää iloa tuottaa maamäki, josta saa pulkan kanssa mukavat vauhdit. Vieressä on kesäisin pelikenttä, joka talvisin jäädytetään luistinradaksi. Leikkivälineet tarjoavat kiipeilyä, keinumista, kieppumista ja tasapainoilua. Leikkivälineet:DuokeinuDuokeinu taaperoilleLinnunpesäkeinuLiukumäki pienemmilleJousieläimiäMonitoimikeskus, jossa liukumäkiKiipeilykaariTasapainopuomi…
Varhaiskasvatuspalvelut Tämä on perussivu ja tätä ylläpidetään ja päivitetään täällä
Work and vitality     
… Vuoden 2026 avustukset haettavissa sähköisesti Kulttuuri-, liikunta- … sekä lähidemokratiatoimikunnan avustukset vuonna 2026 haettavissa verkon kautta sähköisesti. Avustuksia tulee … kulttuuritoiminnalle. Hae avustusta 1.3.–31.3.2026 välisenä aikana kulttuuritoiminnan sähköisellä …
Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät 11.–12.7.2025 Raahen Meripäivät tarjoaa jälleen merikaupungin loistoa ja iloista markkinahumua 11.–12.7.2025. Raahen kuvankauniissa museonrannassa järjestettävä monipuolinen ohjelmatarjonta ei jätä tänäkään vuonna ketään kylmäksi. Laivateatterista pikku tivoliin ja kotieläinpihasta osallistavaan meriohjelmaan löytyy varmasti jokaiselle jotakin – lavaohjelmaa ja alusvieraita unohtamatta! Komerssin markkinoilla pääsee kokemaan entisajan markkinaelämää ja merikaupungin historia herää henkiin kiehtovien työnäytösten myötä. Kädentaitajat ovat…
Niittykadunpuisto Niittykadunpuisto on Miljoonaperällä osoitteessa Niittykatu 22. Puisto on lahjoituksena saadulla välineillä peruskorjattu 2020 mielenkiintoiseksi leikki- ja liikuntapaikaksi. Kiikkumisen, kieppumisen, tasapainoilun ja kiipeilyn lisäksi puisto tarjoaa ohikulkijoillekin mahdollisuuden ulkokuntoiluvälineiden käyttöön. Peliareena tarjoaa turvallisesti rajatun alueen pallopeleille. Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusKeinutLinnunpesäkeinuKaruselliTasapainoilurataUlkokuntoiluvälineitäPeliareenaJousieläinHyljepatsasPenkkejä  Niittykadunpuistossa voi…