Tikkamäenpuisto Tikkamäenpuisto on Tikkamäellä osoitteessa Kärrykuja 2. Leikkipuisto on peruskorjattu 2018, ja leikkivälineiden lisäksi siellä on kyläyhdistyksen rakentama grillikatos. Leikkipaikka on suunniteltu enemmän pienille lapsille, mutta puuhaa löytyy isommillekin. Toimintoina on kiipeily, keinuminen, tasapainoilu, kieppuminen ja hiekkaleikit. Alustana on turvahiekka ja nurmikko. Leikkivälineet:DuokeinuLinnunpesäkeinuMonitoimileikkiväline kahdella liukumäelläHiekkalaatikkoPutkipuhelinKellopeliJousikeinuja kaksiKarusellikieputinTasapainolumpeetPenkkejä …
… Nouseva Rannikkoseutu (Norsu) palkitsi maanantaina 4.5.2026 vuosikokouksessaan alueen aktiivisia toimijoita, joiden …
… viikon koululaisten rekrytointi on edelleen auki 15.2.2026 asti, ja heille haetaan myös kahta ohjaajaa. Kesäkukkien …
… merkeissä juhlistetaan 80-vuotista opistoa sekä Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuotta. Pääosin luennoista vastaa museonjohtaja Eija Turunen, mutta keväällä 2026 saamme myös vierailevan tähden, kun historiantutkija, … entisajan Raahessa. Tammikuun ensimmäinen luento 22.1.2026 on nimeltään Bättre Tider, Bacchus ja Ilpotar – …
Kyöpelinvuorenpuisto Kyöpelinvuorenpuisto on Pikkuholmissa osoitteessa Mäntymetsäntie 27. Se on peruskorjattu 2018 liikunnalliseksi leikkipaikaksi monen ikäisille. Puisto sijaitsee pallokenttien vierellä hyvin avarassa ja aurinkoisessa paikassa. Toimintoina tarjolla on keinuminen, kiipeily, tasapainoilu ja hiekkaleikit. Puiston iso maamäki antaa talvella hyvät mahdollisuudet pulkkamäkeen. Leikkivälineet:DuokeinuDuokeinu taaperoistuimellaLinnunpesäkeinuMonitoimikiipeilyväline, tuplatornit ja hämähäkkiverkkoHiekkalaatikkoVieterieläimiä kaksiTaaperokulmaTasapainolumpeet …
Muistutus veneilijöille Veneilykausi aluillaan ja muistathan, että venepaikan laiturin avain täytyy aktivoida uudelleen, jotta avain toimii. Aktivointi on voimassa n. 300 päivää, viime kevään aktivointi on päättynyt. Mikäli aktivoinnin jälkeen on ongelmia avaimen toiminnassa, silloin voitte olla yhteydessä Raahen kaupungin tekniseen keskukseen, yhteystietoja saat tästä: Venepaikat.   
… ensisijaisesti digitaaliseksi. Kun tunnistaudut 14.4.2026 tai sen jälkeen ensimmäisen kerran Raahen kaupungin tai … asia ei saavu enää myöhemmin kirjeenä kotiin.   Huhtikuun 2026 puolivälistä alkaen sinut ohjataan suoraan ottamaan … käyttöön tunnistautumisen yhteydessä:  https://dreambroker.com/channel/vyve3x7x/dt4ebhol   Lisätietoja …
Raahe-opiston kolme kevätnäyttelyä toukokuussa Raahe-opiston lukuvuosi loppui huhtikuun lopulla ja jälleen pääsee ihastelemaan eri paikkoihin kurssilaisten monipuolista osaamista. Toukokuussa on tarjolla kolme näyttelyä kolmessa eri kohteessa. Vihannin kirjastolle on avattu vihantilaisten kurssien näyttely. Esillä on muun muassa tekstiilejä ja käsitöitä, maalauksia, entisöityjä huonekaluja sekä keramiikkaa. Näyttelyä juhlistetaan Ukonkantissa ke 7.5. klo 17 alkaen eli tervetuloa tapaamaan opiston porukkaa sekä kuuntelemaan nuoren pianokurssilaisen musiikkia. Ukonkantin…
Opetussuunnitelma Koulun kasvatus ja opetus perustuvat paikalliseen opetussuunnitelmaan ja sen pohjalta laadittuihin koulujen lukuvuosisuunnitelmiin. Valtakunnalliset normit ja opetussuunnitelman perusteet määrittelevät, kuinka paikallinen opetussuunnitelma on laadittu. Paikallisessa opetussuunnitelmassa määritellään kasvatus- ja opetustyön kannalta keskeiset asiat, kuten perusopetuksen arvoperusta ja tehtävä, oppimiskäsitykseen, oppimisympäristöön, toimintakulttuuriin ja työtapoihin liittyvät periaatteet, oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt ja oppilaan ohjaukseen,…
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa keskiviikkona 13.5.2026 klo 17–19 Lumimetsän Nuorisoseuralla (Lumimetsäntie 547, …
Kiusaamisen puuttumisen malli Raahen kaupungin kouluissa on käytössä työkaluja sekä kiusaamistilanteisiin puuttumisen tueksi, mutta myös yhteisöllisyyden sekä tunne-, turva- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi. Lasten ja nuorten arjen hyvinvointia tuetaan mm. hyvinvointiohjaajien rakentaman Hyvän tuulen askeleet -vuosikellon teemoilla. Raahessa on kehitetty kiusaamistilanteiden selvittelyyn yhteinen toimintamalli, joka kulkee käsi kädessä jo pitkään käytössä olleen kasvatuskeskustelumallin kanssa. Yhteiset toimintatavat sekä kiusaamiseen puuttumisessa että sen estämisessä…
Viljelypalstoja vuokrattavana Ollinsaaresta Haluatko palan muhevaa viljelymaata kotitarveviljeyyn? Kaupunki on kunnostanut useita vuokraviljelypalstoja Ollinsaaren puutarhapalstalla, ja niitä voi vuokrata ottamalla yhteyttä Soili Miilukankaaseen+358 40 1356968 tai soili.miilukangas [at] raahe.fi . Vuosivuokra on 30€/palsta, ja sillä saa käyttöönsä 100 neliötä viljelysmaata.
Hammarinpuisto Hammarinpuisto on Järventölässä osoitteessa Pyhtiläntie 11. Isohko puisto on suurten mäntyjen katveessa. Puistossa on monipuolisia leikkivälineitä, mutta osa alkaa olla jo ikääntyneitä. Puisto kuuluu kehitettäviin kohteisiin, eli tullaan uudistamaan tulevina vuosina. Leikkivälineet: Monitoimikiipeilykeskus Linnunpesäkeinu Duokeinu lautaistuimin Duokeinu taaperoistuimin Kaksi liukumäkeä pienemmille Maamäkeä myötäilevä liukumäki Jousilla keinuva laiva Jousineliapila Kaksi jousieläintä Jousikeinulauta Pyramidikiipeilyverkko   Hammarinpuistossa on…
Raahe-opiston Käsityökoulu Solmu ja Kuvataidekoulu Purje Käsityökoulun Solmun ja Kuvataidekoulu Purjeen uusien oppilaiden ilmoittautuminen on käynnissä. Toivomme etenkin 2019-2017-ikäisiä uusia oppilaita aloittavien ryhmiin.  Ilmoittautuminen: 1104003 Taiteen perusopetus: KÄSITYÖKOULU SOLMU, Uusien ja jatkavien ilmoittautuminen uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/course/6115  1103003 Taiteen perusopetus: KUVATAIDEKOULU PURJE, Uusien ja jatkavien ilmoittautuminen uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/course/6114 
… ehdotusaineisto on nähtävillä Aikavälillä 11.2.–18.3.2026 Myllymäen asemakaavan ehdotusaineisto on kaupunginhallituksen 2.2.2026 § 27 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista … kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 26.2.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa …
Viikon ajan liikutaan Kauppakyydillä ilmaiseksi keskustassa – Katso reitti ja aikataulu Raahen kaupungin joukkoliikennepalvelut tarjoaa asukkailleen ilmaisen kauppakyydin raahelaisten kauppojen välillä. Kauppakyydin tavoitteena on tukea asukkaiden arjen sujuvuutta ja lisätä keskustan elinvoimaisuutta helpottamalla pääsyä kauppojen ja palveluiden äärelle. Ilmainen kauppakyyti kulkee keskustan alueella ja reitti pysähtyy Raahen keskeisten kauppojen kuten Tokmannin, Härkätorin alueen, Lidlin, K-Citymarketin, Halpa-Hallin sekä uuden Prisman läheisyydessä. Linjan…
Digitaalinen sote-keskus suljettuna lauantaina 23. elokuuta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen digitaalinen sote-keskus on suljettuna lauantaina 23. elokuuta koko päivän. Sulku johtuu potilastietojärjestelmän päivityksestä. Lisäksi kyseisenä päivänä ei ole mahdollista lähettää Omaolon kautta oirearviota ammattilaisen työjonolle tai siirtyä chatiin asioimaan yleisen oirearvion perusteella.   Käyttökatko liittyy Pohde Lifecare-järjestelmän huoltotoimenpiteisiin, jotka toteutetaan lauantaina kello 8-15.   Digitaalisen sote-keskuksen…
Sävellys soikoon! -konsertti pe 16.5.2025 klo 18 Raahesalissa Sävellys soikoon! -konsertti on musiikkiopiston huikaiseva sävelmien ja kuvamateriaalin konserttikokonaisuus, jossa esiintyjinä ovat niin eri-ikäiset oppilaat kuin myös opettajat. Ohjelmassa kuullaan Opetushallituksen tukeman sävellyshankkeen tuotantoa ensiesityksinä. Konserttiin on vapaa pääsy. Istumapaikat varattavissa Tapahtumatalon lipunmyynnistä.
Kisapuisto Kisapuisto on Pattasissa urheilukenttien vierellä, koulun ja päiväkodin välittömässä läheisyydessä osoitteessa Juoksijanpolku 2. Se on peruskorjattu vuonna 2022.  Tässä puistossa on useita sellaisia leikkivälineitä, mitä ei löydä muista kaupunkimme puistoista. Puisto on suunniteltu ikäryhmille 1-12 vuotiaat, mutta siellä on sopivan haasteellisia leikkivälineitä, niin että nuorillakin riittää kiinnostusta testata fyysisiä kykyjään. Puistoon pääsee Urheilijantien kautta autolla. P-paikka löytyy viereisen Pattasten urheilukentän P-paikalta. Pyörällä tai kävellen…
… Vastaamaan pääset täältä: https://link.webropolsurveys.com/S/DDC4CFB09B6E437A …
… torstaina 21.8.2025 ja ne liikennöidään arkipäivisin 31.5.2026 saakka. Vuoroja liikennöi Wiimax Oy.  ELY-keskus …
… 28, 2. kerros) Verkkolähetys: https://www.youtube.com/live/_CCTKCBnadM?feature=shared Tilaisuuteen voi …
… Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2026 § 114 määrätä Lumimetsän energiaosayleiskaavan … ja toimenpiderajoituksesta on ilmoitettu 20.5.2026. Lisätietoja kaavatyöstä: Lumimetsän energiaosayleiskaava …
… Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.1.2026 § 5 SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan … osittaisesta kumoamisesta on ilmoitettu 28.1.2026. Lisätietoja kaavatyöstä: SSAB:n tehdasalueen …
Pajuniityntie Mestauskallion päässä on yksikaistaisena korjaustöiden vuoksi Pajuniityntien etelään päin kulkeva kaista Mestauskalliolla on toistaiseksi suljettu liikenteeltä Raahen Energia Oy:n kaukolämpölinjan korjaustöiden vuoksi. Eteläkalliolle on tonteille ajo sallittu. Pahoittelemme liikenteelle aiheutuvaa, haittaa.