Поиск
Sosiaalinen media
Raahen kaupunki ja sen eri toimijat ovat aktiivisesti läsnä sosiaalisen median eri kanavissa. Somekanavissa nostetaan avoimesti esiin päivänpolttavia asioita ja otetaan kantaa kaupunkilaisia puhuttaviin aiheisiin. Tavataan somessa!
Raahessa on paljon kauniita paikkoja, joista voi ottaa kuvan some-kanavaan. Kuva: Tiina Lämsä.
Raahen kaupunki
Raahen kaupunki Facebookissa
Raahen kaupunki Instagramissa
Raahen kaupunki LinkedInissä
Raahen kaupunki Youtubessa
Kirjasto
Raahen kirjasto Facebookissa
Raahen kirjasto Instagramissa…
… alueella, muualla kylän alueella talousvesi on edelleen keitettävä. Gunnarin kartanolle, osoitteeseen Kaivoskatu 9, järjestetään talousveden … aikana. Lisäksi vettä voi edelleen noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie …
… teollisuusalueen asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla Ehdotusvaiheen kaava-aineistot esitellään yhteisessä yleisötilaisuudessa torstaina 26.2.2026 … asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 …
… 2025 valinnan. Vuoden seniorin valinta järjestetään siten, että kuntalaiset, yhdistykset ja yhteisöt voivat ehdottaa neuvostoille vuoden senioriksi yli 70-vuotiasta raahelaista. …
… Lenhead Nelihenkinen rock-yhtye, jonka sanoituksissa pureudutaan mm. ihmismieleen. Vuosien 2021-2022 vaihteessa alkunsa saanut Lenhead on Kalajokinen rock-yhtye, jonka kappaleissa ei ole … Lenhead …
… auttaa raahelaisia asumisasioissa. Mietityttääkö tai huolestuttaako sinua jokin asumistilanteessasi? Asumisneuvonta … on maksuton ja luottamuksellinen palvelu kaikille raahelaisille. Asumisneuvoja auttaa ja neuvoo …
… Kaupunginvaltuusto 14.5.2008 § 30, lainvoima ja voimaantulo 26.6.2008. Raahen kaupungin 11. kaupunginosan kortteleita 1101 ja 1104, puisto-, urheilu-, liikenne-, katu- ja … Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavassa esitetyn maankäyttöratkaisun mukainen …
… Tervetuloa Ebban merituulivoimahankkeen yleisötilaisuuteen! Raahen pääkirjastolla torstaina 19.3. … varten laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa torstaina 19.3.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu …
… Valtuuston verkkolähetys 23.3.2026 Raahen kaupunginvaltuuston kokous maanantaina 23.3.2026 klo 18 alkaen pidetään Tapahtumatalo Raahen … aukeaa hieman ennen kokouksen alkua. Verkkolähetystä ei tallenneta, eikä se ole katsottavissa jälkikäteen. … Valtuuston verkkolähetys 23.3.2026 …
… palveluista, joita tarjotaan tasapuolisesti kaikille niitä haluaville. Raahen kirjastolaitoksen juuret ajoittuvat 1800-luvun … yliopiston kirjastossa. Kirjakokoelman omistajasta ei ole täyttä varmuutta, mutta sen oli todennäköisesti kerännyt …
… aineisto on nähtävillä Aikavälillä 10.12.2025–2.2.2026 Varvin itäosan asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on … 1.12.2025 § 350 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten. Yleisötilaisuus … Fregatti-salissa Ehdotusvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 15.1.2026 klo 19–20 …
… Hankkeen nimi: Toimi – Toimijuutta vahvistavat askeleet kohti työelämää Toteutusaika: 10/2023-9/2026 Hankebudjetti: 175 254 € Rahoitus: ESR+ Hankkeen … siirtymävaiheisiin. Yhteyshenkilö Työelämävalmentaja Leena Niva p. 040 130 3894 …
… Leisure … Leisure …
… kilometrikisa poljetaan ajalla 1.5.-30.9.2025. Luvassa on leikkimielistä kisailua siitä, mikä joukkue polkee eniten … haastaa jokaisen kuntalaisen nauttimaan kesästä pyöräillen. Tervetuloa mukaan! Kuinka osallistun kilometrikisaan? … ilmoittaudutaan osoitteessa www.kilometrikisa.fi . Luo itsellesi käyttäjätunnukset. Mikäli olet osallistunut kisaan …
… Härkätorin leikkipaikka Härkätorinpuisto sijaitsee keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 24. Leikkivälineet asennettiin 2018 elävöittämään torin tarjoamia toimintoja myös lapsille. Leikkivälineinä on WallHolla 7, joka on viisivuotiaille … Härkätorin leikkipaikka …
… Tervetuloa kaavoituksen yleisötilaisuuteen 9.4.2026 Aika: torstaina 9.4.2026 klo … avoinna koko tilaisuuden ajan. Fregatti-salissa esitellään kaksi nähtävillä olevaa kaavatyötä. Merkitse … Tervetuloa kaavoituksen yleisötilaisuuteen 9.4.2026 …
… 24.9.2025 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten. Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla Luonnosvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa. torstaina 30.10.2025 klo …
… social network. The aim of the work is to support the completion of studies, the pupil’s mental and social … points of education. Senior school social worker The services of the senior school social worker are available to …
… saadusta valtionosuuden lisäosan kohdentamisesta, joka on käsitelty kaupunginhallituksessa 11.3.2024 ja … HYTE-raha budjetoidaan keskushallinnon budjettiin ja se tulee HYTE-johtoryhmän hallinnoitavaksi. HYTE-raha … vuosittain. HYTE-rahaa tullaan kohdentamaan vuonna 2026 seuraaviin teemoihin: 1. Asukkaita tukeva hyvinvointityö …
… osittainen kumoaminen SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan suunnittelualueella Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.1.2026 § 5 SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan … (KH 2.9.2024 § 221) kumotaan osittaisesti karttaotteessa esitetyn mukaisesti. Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen …
… Käyntiosoite: Mainingin sisäpihan kautta Mäkikatu 26, 92100 Raahe Ympäristöterveydenhuollon Raahen toimipiste … uimavettä sekä valvomalla asumisen, jätteiden ja yhteisten oleskelutilojen aiheuttamia terveyshaittoja. Lisätietoa …
… of late summer - a diverse weekend of events in Raahe on 26-30 August 2026 ! Autumn market at Rantatori from Wednesday to Thursday Megaromppeet Antique & Flea Market by Rantatori from Thursday to Sunday Pimiä-themed … will be published closer to the event on our Finnish website . Join us in celebrating the arrival of autumn! …
Living environment
… has been made. No information will be provided regarding incomplete procurement processes. A notice of the decision with … for review by the concerned parties at Procurement Services. A party dissatisfied with the decision of the …
… Pitkänkarin ranta-alueen osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto on nähtävillä Aikavälillä … myös verkkolähetystä! Ehdotusvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa. torstaina 8.5.2025 klo 17–19 … tervetuloa! Verkkolähetys: https://www.youtube.com/live/_CCTKCBnadM?feature=shared Tilaisuuteen voi …
