… kertaa, ja sen toteuttaa suomalainen auttamisen sovellus Commu. Commu on kolmen nuoren perustama mobiilisovellus, … vuonna mukana yhteisöllisyyskisassa ovat Eura, Eurajoki, Forssan kaupunki, Harjavallan kaupunki, Hausjärvi, Iisalmi, … ratkaisee voittajan Voittajalle joulukuun alussa jaettava 2600€ palkintopotti käytetään koko yhteisön hyväksi. …
… ja tarjota heille apua opiskeluun. Työ lukioissa on myös ennaltaehkäisevää työtä mm. opinto-ohjauksen tunneilla … selviytymiseen vaikuttaminen. Psykologin työhön kuuluvat myös oppilaiden oppimisvaikeuksien tutkiminen ja tukitoimien … hänen vanhempiensa, opettajiensa sekä tarvittaessa myös muiden yhteistyötahojen kanssa. Opiskelijat ohjautuvat …
Raahelan remontti katkaisee viikoksi parkkeerauksen Palokunnankadun päässä Raahelan sadevesiremontti on edennyt odotettua nopeammin ja työ etenee kolmanteen vaiheeseen Palokunnankadun puolelle. Tämä muuttaa jälleen liikennejärjestelyitä siten, että Palokunnankadun kortteliosuus suljetaan liikenteeltä. Raahelan ja Härkätorin apteekin välinen parkkipaikka rauhoitetaan kokonaan työn ajaksi, koska autoilla ei ole mahdollista kääntyä ympäri niin pienessä tilassa mitä katua jää käyttöön. Invapysäköinti on sallittu, ja järjestetään Palokunnankadun päähän samaan paikkaan missä se…
… on lainvoimainen Raahen kaupunginvaltuuston 27.4.2026 § 33 hyväksymä Itä-Kalkan teollisuusalueen … (Akm 253) on saanut lainvoiman ja kuulutettu voimaan 4.6.2026. Lisätietoa lainvoimaisesta kaavasta:  Itä-Kalkan …
… käyttöä – rennosti yhdessä keskustellen. Kuulemme myös uusimman kouluterveyskyselyn tuloksia, Nuorten … Raahen poliisin ajankohtaisia kuulumisia. Voit myös etukäteen ottaa osaa illan sisältöön vastaamalla … vanhempainillan jälkeen seuraava tilaisuus on 20.1.2026 klo 17.30 Praatissa, lämpimästi tervetuloa! Tarjolla …
Myhrberginpuisto Palvelut ja toiminnot Rantakadun ja … Vanhaan merenkulkukaupunkiin saapui merimiesten mukana myös erikoisempia kasveja, joten mm. erilaisia ruusuja tuli … ja toteutti puutarhuri Tita Haapajoki. Historia Nykyisin Myhrbergin puistona tunnettu pieni puisto oli alkujaan …
… Raahen virallinen Oulu2026-kulttuuriohjelma on julkaistu Vuonna 2026 Oulu ja koko pohjoinen Suomi täyttyvät kulttuurista, … monipuolisia kulttuuritapahtumia ja ainutlaatuisia taide-elämyksiä: muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen elämäntyönäyttely … Raahen virallinen Oulu2026-kulttuuriohjelma on julkaistu …
… Äitienpäivän kunniamerkit 2026 – tee ehdotus viimeistään 3.11. Aluehallintovirastot … pyytävät 3.11.2025 mennessä ehdotukset vuoden 2026 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi. Ehdotuksen voivat … Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä …
Liikunta- ja ulkoilureitit Raahe tarjoaa hiihtolatuja liikunta- ja ulkoilureittien osana. Reitit ovat julkisesti käytettävissä. Käyttö on sallittua kaikille liikunnasta kiinnostuneille. Reittien kunnossapito vaihtelee vuodenajan mukaan.
… ja työelämästä. Opiskelijavalinnassa valintaperusteena on myös perusopetuksen päättötodistuksen saamisen … kirjatun suunnitelman mukaisesti. Opiskeluun sisältyvät myös työssäoppimisjaksot ja vuosittain tehtävät … toimiminen. Opetusta voidaan tarvittaessa antaa osittain myös muun opetusryhmän yhteydessä. Tällöin oppilaan tulee …
Vesihuoltotyöt katkaisevat liikenteen noin viikoksi Maanantaina 8.9.2025 klo.7:00 vesihuoltotyöt jatkuvat Seminaarinkadun ja Kirkkokadun risteysalueella. Liikenne joudutaan katkaisemaan risteyksen alueelta. Oheisessa kuvassa on liikenteenohjaussuunnitelma, työalue ja käytössä olevat kiertotiet. Katkon kesto arviolta 1 viikko. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa liikenteelle.
… Tervetuloa kuulemaan ajankohtaisuuksia Oulu2026-asioista ja tietoa Pohjois-Pohjanmaan liiton … sekä verkostoitumaan vaikkapa tulevan Oulu2026-kesän tapahtumia silmällä pitäen! Kulttuuripankki kokoaa … https://kulttuuripankki.fi Ilmoittaudu Kulttuuri-iltaan 26.3. mennessä Voit osallistua joko paikan päällä tai …
… Vuoden 2026 osallistuva budjetointi Vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa osallistuvan … Vuoden 2026 osallistuva budjetointi …
Kaupungin turvallisuussuunnitelma Raahen kaupungin turvallisuussuunnittelun tavoitteena on vähentää rikosten, häiriöiden ja onnettomuuksien määrää ja niistä aiheutuvia vahinkoja sekä ylläpitää turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Turvallisuussuunnittelun tuloksena on syntynyt syksyn 2024 aikana turvallisuussuunnitelma, joka on kuvaus konkreettisista tavoitteista ja toimenpiteistä, joilla parannetaan alueella asuvien ihmisten ja alueen turvallisuutta.  Turvallisuuden arviointi ja ennakoitu kehitys Raahen turvallisuussuunnittelu on ihmis- ja väestölähtöistä; sen…
Kirjastot ja aukioloajat Raahessa on neljä kirjastoa. Kaupungin keskustassa sijaitsevan pääkirjaston lisäksi lähikirjastot Pattijoella, Haapajoella ja Vihannissa. Palvelutarjontaa täydentää Haapaveden kirjastoauto, joka kiertää maanantaisin Vihannin alueella.
… ja OAS Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan 24.2.2026 Mikonkarin itäosan asemakaavan vireilletulosta. … esitellään, pidetään  lauantaina 14.3.2026 klo 12–16  Pattijoen Veteraanimajalla (Mikonkarintie 127, …
… kurssia Raaheen, Pattijoelle, Vihantiin ja Pyhäjoelle.  Myös vaihtoehtoja on monenlaisia: kuvataiteita / … bändileiri 10–15-vuotiaille. Tuttuun tapaan järjestetään myös Bio Huvimyllyn ystävien kanssa leffaleiri.   … Paakkonen. Järjestää Raahe-opisto ja Pyhäjoen kunta. VIIKKO 26: Alpua Ma-ti 22.–23.6. klo 10–15 Kesäloman taidepaja, …
… Tilaisuuksiin osallistuvat järjestöjen lisäksi myös Raahen kaupunki ja Raahen seurakunta sekä … johtava kanttori. Tilaisuudessa luovutetaan perinteisesti myös Pro Raahe -mitalit Raahen hyväksi tehdyistä ansioista. …
… 6122 Perusterveydenhuolto Raahen terveyskeskus Puh. 08 669 2600  Avoinna arkisin ma-to 8-16, pe 8-15. Vihannin … sekä ensikodin tukea vauvaperheille. Yhdistyksellä on myös tapaamispaikkatoimintaa sekä apua erotilanteessa … puuttuvista ja viallisista kaivonkansista. Päivystäjälle on myös hyvä ilmoittaa vesihuoltolaitosten läheisyydessä …
… Ilmoita tapahtumasi mukaan Pekanpäiville 2026 Raahen perinteisiä Pekanpäiviä vietetään jälleen kesäkuun viimeisellä viikolla 24.- 28.6.2026. Pekanpäivien perinteisen ohjelman, … Raahen kaupungin kulttuuripalvelut. Keräämme kesän 2026 Pekanpäivien tapahtumia nettisivuille ja facebookkiin. …
Uudenvuoden vastaanotto 31.12.2025 klo 17 Tervetuloa juhlistamaan vuodenvaihdetta Raahen kaupungin järjestämään uudenvuoden vastaanottoon Härkätorille keskiviikkona 31. joulukuuta 2025 klo 17–18.  Lue lisää ja katso ohjelma-aikataulu.
Kyöpelinvuoren puistoon kunnostetaan kulkuväylät Kyöpelinvuoren puistossa (Mäntymetsäntie 27) laitetaan puistokäytävät parempaan kulkukuntoon. Puisto on vilkas kävely- ja pyöräilyreitti, joten nykyiset syvälle painuneet, ruohottuneet ja sateen jälkeen perin liukkaat kulkuväylät saavat peruskunnostuksen. Kuorimme kaivurilla pintakerroksen pois, lisäämme mursketta ja silaamme pinnan kivituhkalla. Rajaamme osina kunnostettavana olevat puistokäytävät työmaa-aidoilla, ja toivomme kulkijoiden kiertävän muita polkuja pitkin. Työmme siis haittaa jonkin verran liikkumista puiston…
… on tarvittaessa tilapäisesti velvollinen tekemään myös muita sellaisia opiston toiminta- ja …
Päiväkodit Raahen alueella toimii kahdeksan kunnallista päiväkotia.   
Joulupostia ikäihmisille kampanja lähestyy loppuaan! Joulupostia ikäihmisille kampanja on käynnissä vielä viikon ajan eli to 4.12. saakka!  Haastammekin nyt kaikki tekemään talkoilla kortteja ja ilahduttamaan tällä tavalla Raahen alueen ikäihmisiä.  Palautuslaatikot löytyvät seuraavista paikoista: Raahen pääkirjasto, Rantakatu 45, 92100 Raahe HalpaHalli, Uimahallintie 9, 92100 Raahe K-Market Pattijoki, Puistotie 3, 92130 Pattijoki K-Supermarket Kreivintori, Antinkankaantie 32, 92130 Raahe