Pattasten koulu iltapäiväkerho Pattasten koulu 040 135 6938 Rännärintie 3, 92140 Pattijoki
Lenhead Nelihenkinen rock-yhtye, jonka sanoituksissa pureudutaan mm. ihmismieleen. Vuosien 2021-2022 vaihteessa alkunsa saanut Lenhead on Kalajokinen rock-yhtye, jonka kappaleissa ei ole pelätty genremaailmojen yhdistämistä. Hiottua ja raakaa soundia sekoittamalla on saatu aikaan monipuolinen, aggressiivisesta groovaavaan vaihteleva äänimaailma. Yhtyeen sanoituksissa pureudutaan ihmismieleen ja yhteiskunnan epäkohtiin harkitusti, mutta varmasti, joskus ehkä jopa satiirisesti. Kuva: Vesa Ranta  
Pattasten koulu kyyditysvalvonta Pattasten koulu 040 135 6955 Rännärintie 3, 92140 Pattijoki
The Heatons Särökitaraan pohjautuva hieman proge -vaikutteista melodista rokkia. Bändi ei turvaudu täysin perinteisiin populaarimusiikista tuttuihin rakenteisiin, vaan kirjoittaa ne välillä uusiksi. Arsenaaliin kuuluu kuitenkin myös meneviä neljän soinnun ralleja höystettynä laulettavilla kertosäkeillä ja tarttuvilla riffeillä. Bändissä laulaa Niko Haapakoski, Miika Oja ja Juhani Ukkola soitavat kitaraa ja laulavat taustoja, Antti Seikkala on rummuissa ja basistina Marko Talus. Promokuva: Joona Oja The Heatons instagramissa, facebookissa, Spotifyssa & Maria…
Harakkamäen koulu pienryhmä Harakkamäen koulu 040 830 3093 Harakkamäentie 14, 92140 Pattijoki
Musiikkiopisto opettajat, Brahenkatu 9 Musiikkiopisto 040 135 6953 Brahenkatu 9, 92100 Raahe
Raahen kaupungin strategia 2023 – 2027 jalkautetaan tekoina Uusimman strategian jalkautuminen halutaan varmistaa viemällä strategiset valinnat suoraan konkreettisiin toimiin. Raahen kaupunginvaltuuston 31.10.2022 hyväksymän strategian mukaiset linjaukset ja valinnat siirtyvät tulevina vuosina käytäntöön maaliskuun 2023 loppuun mennessä valmistuvan toimenpidesuunnitelman mukaisesti. Jalkautuksen toteutus Strategiaan valittiin neljä näkökulmaa: Hyvinvoinnin, osaajien, yritysten sekä lasten ja nuorten Raahe. Kunkin kohderyhmän osalta kasataan tammikuun aikana työryhmät, joiden…
Luonnonsuojelu Luonnonsuojelu perustuu luonnonsuojelulakiin (9/2023) ja sen tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen sekä luonnontuntemuksen lisääminen. Merinäkymä. Kuva:Terho Männistö. Raahen alueella on paljon erityyppisiä luontokohteita tai -alueita, joilla on suojeluarvoa. Ainutlaatuinen saaristo kaupungin edustalla on luonnon ja maiseman kannalta arvokas. Erityispiirteen Raahen alueen luonnolle antaa vielä maankohoaminen, joka kohottaa merestä jatkuvasti uutta maata. Luonnonsuojelulain tehtävistä…
Kasvatus, opetus ja kirjasto Kirjasto tekee yhteistyötä sekä päiväkotien että koulujen kanssa. Jo alle kouluikäisinä lapsille järjestetään kirjastokäyntejä ja satuhetkiä. Vanhempia tuetaan lasten lukutaidon kehittämisessä kertomalla kirjoista ja lukemisen tärkeydestä päiväkotien ja koulujen vanhempainilloissa. Kirjastonkäytön opetus aloitetaan esikouluvaiheessa ja sitä syvennetään vähitellen kaikilla luokilla koko peruskoulun ja toisen asteen opiskelun ajan. Lukutaidon kehittymistä ja lukemisharrastusta edistetään järjestämällä oppilaille kirjavinkkauksia sekä…
Ylijäämämaat Pilaantumatonta ylijäämämaata voi toimittaa maksua vastaan kaupungin maankaatopaikalle. Pilaantuneen maan käsittelyssä ohjeistaa Ely-keskus.  Pilaantumaton ylijäämämaa Maarakentamisessa ja monissa muissa rakennustöissä syntyy usein omalla tontilla tarpeetonta tai käyttöön soveltumatonta maa-ainesta. Usein puhutaan jätemaasta, vaikka yleensä puhtaana säilynyt maa-aines ei ole jätettä. Tällaiselle pilaantumattomalle maa-ainekselle kannattaa aina pyrkiä löytämään käyttökohteita omalta tontilta tai tiedustella naapurien tarvetta ”ylimääräiseen” maahan. Ellei…
Nikula Anne Maria toimistosihteeri Kirjaamo 040 130 8287
Löydä oma koti Harva kaupunki voi kehua monipuolisista asumismahdollisuuksistaan kuten Raahe. Oli unelmiesi koti sitten talo, asunto, luukku, kämppä tai maatila, löydät sen meiltä. Vaihtoehtoja asumiseen Raahessa voit asua modernissa kerrostalohuoneistossa tai hulppeassa omakotitalossa merenrannalla, satavuotiaassa arvokiinteistössä keskellä kaupunkia, viihtyisässä taajamassa tai edullisessa vuokrahuoneistossa muutaman minuutin pyörämatkan päässä palveluista. Mikäli viihdyt paremmin omassa rauhassa, löydät sen lyhyen ajomatkan päästä Raahen kyliltä, joista jokaisella on oma…
Aukioloajat Raahessa on kolme kirjastoa. Kaupungin keskustassa sijaitsevan pääkirjaston lisäksi palvelupisteitämme ovat lähikirjastot Pattijoella ja Vihannissa. Palvelutarjontaamme täydentävät myös maanantaisin Vihannissa liikennöivä Haapaveden kirjastoauto sekä tiistaisin Saloisissa liikennöivä Kalajoen kirjastoauto. Asiakaspalvelumme ovat auki Raahessa, Pattijoella ja Vihannissa arkisin, joista Raahen pääkirjasto palvelee asiakkaita myös lauantaisin. Voit myös asioida toimipisteissämme asiakaspalveluaikojen ulkopuolella omatoimiajalla. Omatoimikirjaston käyttämiseen…
Vern ja Selvie Australiasta ja Indonesiasta kotoisin olevan pariskunnan mielestä Raahe on lumoava pikkukaupunki, jonne on helppo kotiutua. Vern ja Selvie yrittävät laskea, kauanko ovat asuneet Raahessa. Vern pääsee puoleen vuoteen ja Selvie 4 kuukauteen – iloinen kompromissi on viisi. Kaksikko täydentää toisiaan loistavasti ja helisevä nauru rytmittää puhetta. Vern on kuin kallio ja Selvie riemukkaasti soliseva puro, kädet hakeutuvat automaattisesti yhteen ja toisen silmistä haetaan vahvistusta muistikuville. Kahdeksan vuoden yhdessäolo ei selvästikään ole ollut tylsää.…
Työt ja opinnot Viriävä kasvu tarjoaa entistä enemmän työtä ja hyvinvointia sekä upeita mahdollisuuksia vahvistaa yritystoimintaa ja synnyttää uutta. Erilaisia opinpolkuja on jo nyt runsaasti, ja niitä kehitetään jatkuvasti. Osaavia tekijöitä tarvitaan Pohjois-Pohjanmaan toiseksi suurin kaupunki Raahe perustettiin liki 375 vuotta sitten kansainväliseksi satamakaupungiksi, ja sellaisena se toimii edelleen. Pietari Brahen vuonna 1649 perustamasta Brahestadista kehittyi myöhemmin merkittävä satama-, koulu- ja teollisuuskeskittymä. Tänä päivänä elinkeinorakenteemme nojaa vahvasti…
… Raahen koulut aktiivisesti mukana Oulu2026-kulttuurivuoden tohinoissa johanna.rautio вт, 03/31/2026 - 12:00 Oulu2026-teema on kirjattu Raahen kaupungin opetussuunnitelmaan – … Raahen koulut aktiivisesti mukana Oulu2026-kulttuurivuoden tohinoissa …
Pattijoen kirjasto Pattijoen kirjasto on Raahen kaupunginkirjaston lähikirjasto. Kirjasto sijaitsee Pattasten koulun yhteydessä. Lainauspalvelujen lisäksi Pattijoen kirjastossa voit skannata, tulostaa, kopioida sekä lukea paperi- ja e-lehtiä. Voit pyytää kirjastosta myös digiopastusta. Voit käyttää kirjaston verkkoyhteyksiä asiakaskoneilta tai langattomasti omalta laitteeltasi. Pattijoen kirjaston aukioloajat   Pattijoen kirjaston yhteystiedot Rännärintie 3, 92140 PattijokiPuh. 040 135 6805, pattijokikirjasto [at] raahe.fi (pattijokikirjasto[at]raahe[dot]fi)Pattijoen kirjasto…
… kiertää Saloisten alueella tiistaisin. Alla kevään 2026 aikataulu.  Voit palauttaa kirjastoautoon vain … 3.2. / 17.2. / 3.3. / 17.3. / 14.4. / 28.4. / 12.5. / 26.5. Kirjasto-auton pysähtymispaikka ja -aika parillisilla …
Lomakkeet Tälle sivulle on koottu rakennushankkeisiin liittyvät tärkeät lomakkeet. Väestörekisterikeskuksen lomakkeet Rakennushankeilmoitus (RH1) Rakennushankkeen huoneistotiedot (RH2) Ilmoitus rakennuksen poistumasta (RK9) Rakennusvaiheilmoitus (RH5) Rakennushanketietojen korjausilmoitus (RH3)
Palvelunumero Yritysasiakas Raahen työllisyysalue 08 4394001 info.tyollisyys@raahe.fi
Kansalaisvaikuttaminen Ota kantaa, tee ehdotuksia, kysy ja kommentoi! Verkkopalvelujen kautta voit vaikuttaa omassa kunnassasi ja kansallisesti. Kansalaisneuvonta Kansalaisneuvonta ohjaa oikeaan julkiseen palveluun ja neuvoo palveluiden käytössä. Neuvontaa saat puhelimitse, sähköpostitse, chatissä, sähköisellä lomakkeella, etäyhteydellä ja tekstiviestillä. Lausuntopalvelu.fi Lausuntopalvelu.fi tarjoaa kansalaisille, järjestöille ja viranomaisille paikan lausuntopyyntöjen julkaisuun sekä lausuntojen antamiseen ja käsittelyyn. Palvelua ylläpitää oikeusministeriö. Palvelun…
Ulkotilat Kaupungin puistoja, torialueita, katuja ja näihin liittyviä myyntipaikkoja voi vuokrata erilaisten tapahtumien käyttöön. Raahelan torin myyntipaikkavaraukset sekä Härkätorin ja Rantatorin tapahtumakäyttö- ja myyntipaikkavaraukset hoidetaan keskitetysti Praati – Palveluiden olohuoneesta puhelimitse 040 135 6937 tai sähköpostitse praati [at] raahe.fi (praati[at]raahe[dot]fi).  Torialueilla vuosittain järjestettävien yleisötapahtumien myyntipaikat varataan suoraan tapahtumajärjestäjältä. Katualueiden ja muiden kaupungin omistamien maa-alueiden käyttöön liittyvät…
… Kaupunginvaltuusto on määrännyt Raahen kaupungin vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 9,1. Kiinteistöveroprosentit … Kaupunginvaltuusto on määrännyt Raahen kaupungin vuoden 2026 kiinteistöveroprosentit seuraavasti: vakituinen …
Luonnonsuojelualueet Raahen alueella on paljon erityyppisiä luontokohteita tai -alueita, joilla on suojeluarvoa. Ympäristöhallinnon erittelemiä Natura 2000 -luonnonsuojelualueita Raahessa Hanhelan joenvarsilaitumet Vaippaneva Pitkäsneva Olkijokisuu - Pattijoen pohjoishaara Lähdeneva Kuljunmäen niitty Rytilammen alue ja Arkkukari Puntarimäki Viitajärven alue Raahen saaristo Lähdeneva Etsi luonnonsuojelualueita Kaikki luonnonsuojelualueet löydät Suomen ympäristökeskuksen Syke-tietopalvelusta. Karpalo-karttapalvelun kautta voit tarkastella kaikkia ympäristöhallinnossa…
… Kirjaamo Kirjaamo 040 130 8126 kirjaamo@raahe.fi Rantakatu 50, 92100 Raahe …