Поиск
Härkätori
Palvelut ja toiminnot
Härkätori on osoitteessa Laivurinkatu 24, eli aivan keskustan ytimessä. Puistossa on viihtyisä kesäkahvila terasseineen ja suihkulähde Puolustaja-patsaan ympärillä. Lapsille puuhaa tarjoaa WallHolla 7-kiipeilyväline. Tori on keskeinen tapaamispaikka kaupunkilaisille. Penkeillä istuen voi nauttia kahvilan anneista tai vain seurata torin elämää. Tori toimii myös monenlaisten tapahtumien ja markkinoiden pitopaikkana varsinkin kesäaikaan. Jouluaikaan puistoa koristellaan kausivalaistuksella kaupungin ja alueen yrittäjien toimesta. Myös talvella…
Elokuun kuukauden työntekijä
Elokuun kuukauden työntekijänä on palkittu terveysliikunnanohjaaja Oona Kylmälä Raahen kaupungin liikuntapalveluista.
”Vaikutat terveysliikunnanohjaajana merkittävästi Raahen kaupungin henkilökunnan terveyteen ja hyvinvointiin. Olet kehittämismyönteinen ja yhteistyökykyinen. Olet aina valmiina auttamaan työkavereita ja kanssasi yhteistyötä tekeviä. Ohjauksesi on varmaa ja rauhallista, mutta myös hyväntuulista ja innostavaa.”
Yhteystiedot
Käyntiosoite
Tekninen keskusRakennusvalvontaRantakatu 8E 2.krs92100 RAAHE
(Käynti Kirkkokadun puoleisesta päätyovesta n:o7)
Rakennusvalvonnan vastaanottoajat
Rakennusvalvonnan henkilöstö on tavattavissa toimistolla sopimuksen mukaan. Suosittelemme varaamaan ajan etukäteen. Rakennustarkastajat tavoittaa puhelimitse 9-15.
Lupa-asiat ja katselmukset:
johtava rakennustarkastaja Juha Arolapuh. 040 130 3816juha.arola [at] raahe.fi (juha[dot]arola[at]raahe[dot]fi)
rakennustarkastaja Veikko LaurilaPuh. 040 830 3153veikko.laurila [at] raahe.fi (veikko[dot]…
Subjektiivinen varhaiskasvatus
Mitä tarkoittaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen?
Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen, vaikka lasten vanhemmat tai toinen vanhempi olisi kotona. Tätä kutsutaan subjektiiviseksi oikeudeksi varhaiskasvatukseen.
Varhaiskasvatuslaki
Itsenäisyydenpuisto
Palvelut ja toiminnot
Itsenäisyydenpuisto sijaitsee osoitteessa Rantakatu 43, vastapäätä Raatihuonetta. Kauniin muotopuutarhan penkeilllä on oivallinen tarkkailupaikka Rantakadun elämän seuraamiseen. Vieressä on lapsille leikkipuisto, ja laajat Rantapuiston nurmialueet toimivat monien kesäisten tapahtumien pitopaikkana.
Kasvillisuus
Puiston istutukset uudistettiin täysin 2017. Puutarhuri Tita Haapajoki suunnitteli patsaan ympärille monilajisena koko kesän kukkivan muotopuutarhan, joka koostuu kesäkukista, perennoista, sipulikukista, ruusuista, heinistä ja…
… askeleet kohti työelämää Toteutusaika: 10/2023-9/2026 Hankebudjetti: 175 254 € Rahoitus: ESR+ Hankkeen …
Liikkujan viikko 16.-22.9
Raahen kaupunki on mukana Euroopan liikkujan viikossa, jonka tavoitteena on edistää kestävää liikennettä sekä kannustaa kohti aktiivista liikkumista, joukkoliikenteen käyttöä ja muita puhtaita, ja älykkäitä liikenneratkaisuja.
Nuorisopalvelut
Jokaisella nuorisotilalla ketjujen huolto ja rasvaus sekä pyörän renkaiden täyttö.
Ti 16.9. moottoripaja klo 17-20
Ke 17.9. Saloinen klo 15-17, Frieman klo 14.30-19
To 18.9. Vihanti klo 14.30-19, Hengari klo 14.30-19, moottoripaja klo 17-20, Satelliitti toimintatorstai klo 15-…
Havainnoi, hävitä, torju - vieraslajit hallintaan!
Mikä on vieraslaji?
Vieraslaji on kasvi, eläin tai muu eliölaji, jonka siirtymistä sen luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle ihminen on tahattomasti tai tarkoituksella edesauttanut.
Haitallinen vieraslaji uhkaa luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita. Suomessa tyypillisimpiä haitallisia vieraskasvilajeja ovat komealupiini, kurtturuusu, jättipalsami, japanintatar sekä jättiputkilajit.
Miksi haitallisia vieraslajeja pitää torjua?
Haitallisien vieraslajien leviämisestä voi aiheutua ekologista…
… Raahen Oulu2026 -blogi Tässä blogissa kurkistetaan Euroopan … tekemistä Raahessa on meneillään ja tulossa osana Oulu2026 -vuotta. … Raahen Oulu2026 -blogi …
Kanavanranta
Palvelut ja toiminnot
Kanavanranta ja Kanavapuisto ovat osa pitkää viherkäytävää Rantakadun ja Kaivokadun välillä osoitteissa Seminaarinkatu 3-5 ja Rantakukankatu 1-2. Puistoalueen bulevardia pitkin päästään Kylmäniemeltä ja Lehmirannalta Kaupunginlahden ulkoilureiteille nauttien koko matkan puistojen kauneudesta ja vesistöistä. Laitureilla on venepaikkoja, ja rannoilla on mukavaa viettää aikaa vaikka onkimalla.
Kasvillisuus
Pohjoisranta on rakennettu bulevardiksi, jossa pylväspihlajat ja erilaiset pensasangervot elävöittävät kaunista kanavan rantaa. Istutus…
Raahessa aloitetaan elintarvikebiojätteen kompostoinnin valvonta
Valvonnan ajankohta
Raahen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen aloittaa asumisessa syntyvän elintarvikebiojätteen kompostoinnin valvonnan syksyn aikana viikoilla 39-41. Tehtävät tarkastukset keskittyvät erityisesti kompostointi-ilmoituksen perusteella valvontaluokkaan 1 kuuluvien kompostoreiden valvontaan. Viikoilla 39-41 tehtävästä valvonnasta ilmoitetaan erikseen myös kiinteistökohtaisella tiedotteella.
Tarkastukset
Valvonta on kompostoinnin valvontasuunnitelman mukaista. Tarkastuksilla tarkistetaan,…
… 31.3. saakka Lupa- ja valvontavirasto pyytää 31.3.2026 mennessä ehdotukset vuoden 2026 isänpäiväkunniamerkkien saajiksi. Ehdotuksen voivat tehdä … ja kahtena kappaleena kirjepostilla viimeistään 31.3.2026 Lupa- ja valvontaviraston kirjaamoon. Osoite on: Lupa- ja …
Hae avustusta rakennusperinnön hoitoon
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämällä rakennusperinnön hoitoavustuksella tuetaan korjaustoimia, jotka säilyttävät suomalaisen rakennusperinnön ja kulttuuriympäristön tuleville sukupolville. Avustuksella kannustetaan myös kestävään korjausrakentamiseen, perinteisiin työmenetelmiin sekä rakennusajan materiaalien käyttöön.
Avustusta voivat hakea yksityiset omistajat, yhteisöt, yritykset, kunnat ja kuntayhtymät. Myönnettävä avustus on tapauskohtainen ja enimmillään 50 % toimenpiteiden kustannuksista.
Hakuaika ja…
Seminaarin arboretum
Palvelut ja toiminnot
Seminaarin arboretum on osoitteessa Rantakatu 7. Seminaarin alueella järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia, joista varsinkin joulunalusaikaan järjestettävä LUX Seminaari on hyvin suosittu. Silloin koko Seminaarin alue isoine puineen valaistaan monin tavoin. Seminaarin kasvihuone tuottaa kaupungin tarvitsemat kesäkukat.
Kasvillisuus
Seminaarin alueella on istutettu arboretum eli puulajipuisto 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Arboretumin ennallistamisen ja kehittämisen on vireillä. Tarkoituksena on palauttaa arboretum entiseen…
Tiedote katujen sulkemisesta perjantaina 27.6.2025
Pekanpäivä -kulkue järjestetään perjantaina 27.6.2025 Härkätorilta - Museonrantaan n. klo 16.30-17.00 välisenä aikana. Sovionkatu Härkätorin kohdalta - Kirkkokatu - Pekkatori - Brahenkatu suljetaan muulta liikenteeltä kulkueen ajaksi. Katusulut poistetaan välittömästi kulkueen päätyttyä. Pahoittelemme liikenteelle aiheutuvaa haittaa.
Kulkueen aikataulu:
Klo 16.40 Kulkue lähtee Härkätorin puistosta Kirkkokatua pitkin Pekkapatsaalle.
Klo 16.50 Pekka-patsaan kukitus
Klo 17.00 Perillä Museonrannassa
Raahen kaupungin…
… Lapsiperheiden talvitapahtuma Laivurin Haipakka 21.2.2026 Lapsiperheille suunnattu talvitapahtuma Laivurin Haipakka järjestetään toista kertaa lauantaina 21.2.2026 kello 11–16 Raahen keskustassa Härkätorin ja … Lapsiperheiden talvitapahtuma Laivurin Haipakka 21.2.2026 …
Orkesterit ja yhtyeet
Musiikkiopiston opetussuunnitelman mukaisesti jokaisen oppilaan opintoihin kuuluu yhteismusisointi.
Orkesteri-instrumenttien soittajilla luonteva ensisijainen yhteissoittopaikka on orkesteri, jotka kootaan ikäryhmittäin opintotaso huomioon ottaen. Musiikkiopistossa toimivat orkesterit Raahe Sinfonietta, johtajanaan Ewa Tracz-Lejman, Juniorijousiorkesteri ja Minijouset johtajanaan Ewa Czarnocka sekä useat puhallinyhtyeet, joiden ohjaajana toimii Gabriel Kote. Yhtyeiksi lasketaan myös kaikki instrumenttiduot ja sitä isommat kokoonpanot, jotka voivat…
… kehittämiseen työpajassa keskiviikkona 14.1.2026 klo 16.30–19.00 Tapahtumatalo Raahen Fregatti-sali, os. … käynnistänyt keväällä 2025. Ohjelma valmistuu helmikuun 2026 loppuun mennessä. Raahe on tiivis kaupunki ja suuri osa … vuoden ympäri. Ohjelman laadintaa rahoittaa Traficom. Työn toteuttamisesta vastaa konsulttina Ramboll Finland …
Myhrberginpuisto
Palvelut ja toiminnot
Rantakadun ja Brahenkadun risteyksessä olevasta pienestä puistosta on erittäin kauniit näkymät Pikkulahdelle, jota voi istahtaa ihastelemaan puiston penkeiltä. Puiston hyvin historiallinen miljöö tarjoaa tunnelmallisen kuvauspaikan vaikkapa hääpareille.
Kasvillisuus
Patsaan ympärillä on kesäkukkaistutukset ja kesällä 2019 Museoviraston luvalla vanhat pensasistutukset on korvattu raahelaisin perinneruusuin. Vanhaan merenkulkukaupunkiin saapui merimiesten mukana myös erikoisempia kasveja, joten mm. erilaisia ruusuja tuli kaupunkiimme jo…
Koulupsykologi
Koulupsykologin työn tavoitteena on edistää koko kouluyhteisön hyvinvointia, vahvistaa nuorten psyykkistä hyvinvointia ja tarjota heille apua opiskeluun. Työ lukioissa on myös ennaltaehkäisevää työtä mm. opinto-ohjauksen tunneilla vieraileminen. Koulupsykologin työhön kuuluu oppilaiden kokonaisvaltainen tukeminen, itsetuntoon, motivaatioon, psyykkisiin vaikeuksiin ja sosiaaliseen selviytymiseen vaikuttaminen. Psykologin työhön kuuluvat myös oppilaiden oppimisvaikeuksien tutkiminen ja tukitoimien suunnittelu, sekä oppilaiden mielenterveysongelmien arviointi, hoito…
Esiintymispyynnöt
Musiikkiopisto järjestää mielellään monipuolista musiikkiohjelmaa erilaisiin tilaisuuksiin.
Esiintymispyynnöissä voitte ottaa yhteyttä:
Rehtori Kristina Leskinen, 040 135 6789, kristina.leskinen [at] raahe.fi
Tukea digiasiointiin
Raahessa annetaan opastusta internetin ja älylaitteiden käyttöön Raahen kirjastolla ja NeuvoRassissa. Valtakunnallisena sähköisen asioinnin tukena toimii Kansalaisneuvonta.fi -palvelu.
Raahen Joulunavaus 22.11.2025
Tervetuloa mukaan juhlistamaan Raahen joulukauden avajaisia Härkätorille lauantaina 22. marraskuuta 2025 klo 15.00–16.30! Samana päivänä Praatin joulumyyjäiset klo 12–17.
Lue lisää ja katso ohjelma-aikataulu.
… myöntämistä myös alkaneena vuonna. Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi avustuspotti on … Raahelaiset yhdistykset ja järjestöt voivat hakea 30.1.2026 saakka avustusta asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja … edistäviin tapahtumiin. Tapahtuma tulee toteuttaa vuoden 2026 aikana Raahen kaupungin alueella, ja sen on oltava …
Joustava perusopetus
Joustava perusopetus on tarkoitettu niille 7–9-luokkien oppilaille, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio sekä oppilaille, joiden arvioidaan olevan vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Opiskelijavalinnassa valintaperusteena on myös perusopetuksen päättötodistuksen saamisen vaarantuminen, oppilaan sosiaalinen sopeutumattomuus ja oletus siitä, että oppilas käy koulua saatuaan paikan joustavan perusopetuksen JOPO-luokassa.
JOPO-luokissa opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti urakkamuotoisesti oppimissuunnitelmaan kirjatun…
