Seminaarin arboretum

Palvelut ja toiminnot

Seminaarin arboretum on osoitteessa Rantakatu 7. Seminaarin alueella järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia, joista varsinkin joulunalusaikaan järjestettävä LUX Seminaari on hyvin suosittu. Silloin koko Seminaarin alue isoine puineen valaistaan monin tavoin. Seminaarin kasvihuone tuottaa kaupungin tarvitsemat kesäkukat, mutta jonkin verran kesäkukkia myydään myös kaupunkilaisille.

Kasvillisuus

Seminaarin alueella on istutettu arboretum eli puulajipuisto 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Arboretumin ennallistamisen ja kehittämisen on vireillä. Tarkoituksena on palauttaa arboretum entiseen kukoistukseensa ja kehittää sitä edelleen useiden yhteistyötahojen kanssa. Nykyisellään siellä on monilajinen, vanhoista puista ja pensaista koostuva puisto, jota on täydennetty uusin istutuksin. 

Rantakadun varressa on upea koristeomenapuiden eri lajikkeiden muodostama kolmiopuisto, joka kukkii kesäkuun alkupuolella. Myös kirsikka- ja luumupuita on istutettu varttumaan satoikään.

Historia

Raahessa toimi opettajaseminaari vuosina 1896-1971. Seminaarialue kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Puistomaiseen miljööseen rakennettu Raahen seminaari on arkkitehtuuriltaan merkittävän hieno kokonaisuus. Nykyään tiloissa on Raahen kaupungin kaupunkikehittäminen ja näkyvyys -yksikön toimintoja.

Seminaarin arboretum.