Leikkipuistot

Raahesta löytyy 34 kaupungin ylläpitämää leikkipuistoa. Leikkipuistoista kaksi sijaitsee Vihannin alueella. Kaupungin leikkipuistojen lisäksi koulujen ja kaupungin päiväkotien piha-alueilla sijaitsevat leikkialueet ovat kuntalaisten vapaassa käytössä kouluajan ulkopuolella. Lisäksi Alpuasta, Lampinsaaresta, Arkkukarista ja Piehingistä löytyvät kyläyhdistysten ylläpitämät leikkipaikat.

Kaupungin leikkipuistot ovat turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä. Leikkipuistoista löytyy välineitä eri-ikäisille lapsille. Laitteita ovat mm. keinut, liukumäet, kiipeilytelineet ja parkour-välineet. Leikkivälineiden lisäksi leikkipuistoissa saattaa olla liikuntavälineitä, nurmialueita sekä maamäkiä. Kaikissa puistoissa on penkkejä, roska-astia sekä valaistus. Varustelutaso vaihtelee leikkipuistojen iän, koon ja sijainnin mukaan.

Leikkipuistot kartalla

Raahen kaupungin leikkipuistot on sijoitettu alla olevaan selkokarttaan. Voit vaihtaa karttapohjaa Karttatasot -painikkeen kautta. Voit tarkastella karttaan sijoitettuja leikkipuistoja karttaa suurentamalla tai pienentämällä. Voit myös hakea leikkipuistoa osoitteella paikkahaun kautta. Yksittäisen leikkipuiston osoitteen saat kartalla esille valitsemalla siitä kertovan kuvakkeen (esimerkiksi sininen pallo).

Suurempi kartta leikkipuistoista.

Leikkipuistojen huolto

Raahen kaupungin ympäristö- ja liikunta-alueet -yksikkö vastaa leikkikenttien kunnosta ja välineiden toimivuudesta. Kaupungin työntekijät tarkistavat leikkipuistojen turvallisuuden useita kertoja vuodessa. Leikkipuistoissa ei ole talvikunnossapitoa.

Leikkipuistojen vikailmoitukset, puh. 044 439 3521, palaute.tekninentoimi [at] raahe.fi. Palautetta leikkipuistoista voit antaa myös sähköisellä Yhteydenotto-lomakkeella, kun valitset vastaanottajaksi teknisen toimen.