Yritykset

Raahe on avoin kaupunki, joka luo hyvät mahdollisuudet yrittämiselle, oli tähtäimessäsi sitten kotimaan markkina-alue tai kansainväliset pelikentät. Tarjoamme sinulle hyvät yrityskentän verkostot, erinomaiset liikenneyhteydet sekä energistä yrittäjäkentän pöhinää.

Teräksen työstämistä.
Raahe on kansainvälistyvä ja elinvoimainen kaupunki, jonka yrityksillä on tuhannen taalan paikka päästä osaksi reipasta kasvua. Kuva: Tiina Lämsä.

Mahdollisuuksien Raahe

Harvoin tarjoutuu tilaisuutta päästä osille yhtä reippaasta kasvusta, minkä äärellä Raahessa nyt ollaan. Satojen miljoonien investoinnit metalli- ja energiateollisuuteen sekä ihan uudella sykkeellä kehittyvä matkailutoimiala luovat todellisia paineita myös rakennusalan sekä kaupan ja palveluiden kasvulle.

Kun tähän yhtälöön summataan eläköityvät ikäpolvet sekä lisääntyvä hoivapalveluiden tarve, voidaan sanoa, että Raahessa todellakin tarvitaan uusia tekijöitä. Uusia asuinalueita kaavoitetaan, kouluja ja päiväkoteja rakennetaan sekä infraa kehitetään. Raahen Sataman kupeessa ja 8-tien välittömässä läheisyydessä on yrityksille tarjolla hyvä valikoima tontteja.

Idyllinen satamakaupunki houkuttelee –video (3:09 min.). Videon toteutus: Aleksi Friman. Katso video suurikokoisena uudessa selainikkunassa.

Ilmapiirillä ja tuella on väliä

Raahessa yrittäjät kokevat tulevansa kuulluksi ja voivansa vaikuttaa asioihin. Yritysystävällisen kulttuurin eteen tehdään määrätietoisesti töitä. Avoin keskustelu, käytäntö yritysvaikutusten arvioinnista investointipäätöksiä tehtäessä sekä alueen kilpailukykyä edistävä asiantuntijaorganisaatio Raahen seudun kehitys luovat oivalliset olosuhteet vuorovaikutukselle ja tukevat menestyksekästä yritystoimintaa alueellamme. Tervetuloa joukkoon!

Pelikentällä on tilaa

Toistaiseksi Raahessa on varsin maltillinen hintataso ja sekä toimitiloja että tontteja on hyvin tarjolla – parhailla paikoilla. Varmistathan paikkasi eturivissä.