Поиск
… Lukuisat näytelmät, musiikkiesitykset, vierailevat kirjailijat ja lasten tapahtumat tarjoavat mieleenpainuvia elämyksiä ympäri vuoden. Raahe - yllättävän … kulttuuripalvelut järjestää vuosittain useita eri ikäisille suunnattuja tapahtumakokonaisuuksia, kuten Raahen …
… tarkoituksena on selvittää, onko ala ja koulutus sinulle sopiva. Koulutuskokeilu järjestetään oppilaitoksessa, ja … aikana saat samaa työttömyysturvaa kuin työttömänä. Jos olet sopinut koulutuskokeilusta työllistymissuunnitelmassa … tai Kela. Jos koulutuskokeiluun osallistumisesta tulee kustannuksia, voit saada osallistumispäiviltä …
… jossa haet töitä. Ilmoita alueesi työvoimaviranomaiselle hyvissä ajoin, että aiot lähteä työnhakuun toiseen … Työvoimaviranomainen ilmoittaa työttömyysetuuden maksajalle, eli Kelalle tai työttömyyskassalle, että lähdet työnhakuun toiseen …
… Työnvälityspalvelut työnantajalle Työnantajana saat työvoimaviranomaiselta neuvontaa ja … alan työnhakijoista ja työmarkkinatilanteesta. Työnantajille voidaan myöntää taloudellista tukea silloin, jos työhön … edellyttää muuta tukea. Työnvälityspalveluja työnantajille ovat esimerkiksi työpaikkojen julkaiseminen, tiedon …
… Tikkamäenpuisto on Tikkamäellä osoitteessa Kärrykuja 2. Leikkipuisto on peruskorjattu 2018, ja leikkivälineiden lisäksi siellä on kyläyhdistyksen rakentama grillikatos. Leikkipaikka on suunniteltu enemmän pienille lapsille, mutta …
… vapaat toimintaryhmät voivat hakea Raahen kaupungilta yleisavustusta ja erityisavustusta. Vuosittain jaettava … Yleisavustuksen hakuaika on 1.3.2026 - 31.3.2026. Liitä yleisavustushakemukseen mukaan kuluvan vuoden …
… oppimisen periaatetta: opistossa tarjotaan kaikenikäisille oppimisen iloa ja hyvää elämää yksilöllisesti yhdessä. … löytyvät opiston verkkosivuilta. Kursseille voi ilmoittautua sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän … kautta. Kansalaisopistot ovat avoimia kaikille. Kurssien hinnat vaihtelevat ja niihin voi tutustua …
… Tiedotteet Asiakastyytyväisyyskysely 2026 - tulokset Raahen kaupungin varhaiskasvatuspalvelut … toteuttaa asiakastyytyväisyyskyselyn asiakasperheilleen vuosittain. Huoltajilta tullut palaute on erittäin … Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys-kysely 2.-15.3.2026 – Tulokset Yhteenveto asiakastyytyväisyyskyselyn …
… Procurement Services Procurement Services of the Town of Raahe is an … in their separate procurement and, if necessary, manages competitive tendering. In addition, Procurement Services … of the Town, its subsidiaries and joint procurement. Please feel free to contact us , enquire and question so that …
… Palveluverkkosuunnitelman aineisto Kuulemistilaisuuksissa esitelty aineisto täydennettynä suullisesti jaetulla tiedolla … Jokelan, Tikkalan ja Olkijoen koulut lakkautetaan 1.8.2026 alkaen osana laajempaa palveluverkkoselvitystä ja …
… Herukkapolunpuisto Herukkapolunpuisto on pieni korttelileikkipuisto Honganpalossa osoitteessa Herukkapolku 8. Se on uusittu 2021 toiminalliseksi lähileikkipaikaksi. Paikka on viihtyisän mäntymetsän keskellä … pitkin. Puisto on suunniteltu lähinnä pienemmille lapsille. Toimintoina on kiipeily, tasapainoilu, …
… Kauppaan kylältä on n. 5 km, ja kesäisin rantakioski palvelee Siniluodon rannalla. Tyylikäs kyläpirtti Järvelänjärven …
… maalla. Kuva: Terho Männistö. Rauhoituksen perusteena tulee olla luonnonmuodostuman kauneus, harvinaisuus, … taiteellinen arvo tai muu vastaava syy. Kaupunki huolehtii luonnonmuistomerkin merkitsemisestä selvästi … Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Kunta voi omistajan hakemuksesta tai …
… KOTO24-uudistus Uudistettu kotoutumislaki (681/2023) tulee voimaan 1.1.2025. Sen myötä kunnilla on jatkossa … myötä kotoutumisen edistämisen kokonaisvastuu siirtyy kunnille. Kunnassa laaditaan kotoutumisohjelma, joka tulee voimaan vuoden 2025 alusta. Kotoutumisohjelmassa …
… ja terveyspalveluiden kanssa. Liikkuvassa tuessa työskentelee tällä hetkellä opettaja, koulunkäynninohjaaja ja … tuki jalkautuu tarvittaessa oppilaiden kotiin ja kouluille. Opetusta tarjotaan myös Liikkuvan tuen omassa luokassa, … 3878 Liikkuvan tuen ohjaaja Jenni Luttinen Puh. 040 130 8268 jenni.luttinen [at] raahe.fi …
… Haapajoki - Arkkukarin osayleiskaava Kaupunginvaltuusto 25.5.2009 § 66, lainvoima … kohdalla myös rakennuspaikkojen lukumäärä on kaavassa esitetty. Suunnittelualueen pinta-ala oli noin 700 ha. Kaava-alueelle on laadittu rakentamistapaohjeisto, joka täydentää ja …
… office, situated in the town hall of Raahe, receives the incoming town mail and processes all official notices, agendas … been subjected to a decision. Besides using the information service, you can order any documents you need from the … drawings. Most of the material in the archives is accessible to the public, and you can view it free of charge. Copies …
… huipentaa tulitaidetta ja ilotulitesuihkuja yhdistelevä esitys. Kuva: Tulitaideduo Tuluxxia. Ohjelma Groove Brothers Pohjois-Suomen groovaavin bilebändi tarjoilee hitit ja hutit vuosikymmenten varrelta. Kaupungin …
Akm 227: Raahen kaupungin 36. kaupunginosan (Ollinsaari) korttelin 3629 asemakaavan muutos (Nikolantie 3)
Kaupunginvaltuusto 15.6.2020 § 19, lainvoima 29.7.2020, voimaantulo 4.8.2020.
Asemakaavan muutosalue käsittää Ollinsaaren kaupunginosassa sijaitsevan Pajuniityntien, Vanhan Valtatien, Nikolantien ja Poikalankujan rajaaman korttelin 3629 suojaviher- ja katualueineen. Suunnittelualue sijaitsee n. 2 kilometriä kaupungin keskustasta etelään ja alueen pinta-ala on noin 2,5 hehtaaria.
Liitetiedostot
Kaavakartta 30.3.2020 (pdf)Kaavaselostus 30.3.2020 (pdf)
…
… työnhakuvalmennusta. Voit hakea työnhakuvalmennukseen, jos olet ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimaviranomainen …
… joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Tule mukaan juhlistamaan syyskauden alkamista lukuisiin … osatapahtumiin! Raahen Pimiät keskiviikosta sunnuntaihin 26.–30.8.2026 Julkaisemme vuoden 2026 Pimiöistä lisätietoja … Club puh. 040 596 7185 megaraahenpimiat [at] gmail.com (megaraahenpimiat[at]gmail[dot]com) Härkätorin pimiä …
… Raahen kaupungin nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaajat vierailevat tarvelähtöisesti kouluilla ja oppilaitoksissa. … ja vapaa-ajanviettopaikkoja opiskelijoille. Nuoriso-ohjaajat tekevät yhteistyötä yläkoulujen ja … verkkosivuilta. Nuorisotyön palvelut on tarkoitettu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille. Kouluyhteistyötä tehdään …
… Timmi-varausjärjestelmän kautta. Voit tehdä vapaana olevasta venepaikasta varaushakemuksen … hyväksytty, venepaikka on käytössäsi toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Kun et enää tarvitse venepaikkaa, … ja syötä tarvittavat tiedot, järjestelmä näyttää vapaana olevat venepaikat 4. Voit jättää vapaana olevasta …
… kannalta arvokas. Erityispiirteen Raahen alueen luonnolle antaa vielä maankohoaminen, joka kohottaa merestä …
… Uravalmennus Uravalmennus voi sopia sinulle, jos sinulta puuttuu ammatillinen koulutus, harkitset … uravalmennusta. Voit osallistua uravalmennukseen, jos olet ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimaviranomainen …
