Toukokuun kuukauden työntekijä Toukokuun kuukauden työparina on palkittu … sydämellänne ja positiivisella asenteella. Lisäksi olette toimineet työyhteisössänne aktiivisina ja innostavina … marraskuun ulkoiluhaaste sekä kevään Terwa-maraton ovat temmanneet työyhteisön mukaansa. Myös ohjaamanne …
… Ratakadun risteyssillan peruskorjaus 4.5.–31.10.2026 Ratakadun sillan peruskorjaus aloitetaan viikolla 19. … pintarakenteet ja reunapalkit puretaan, vaurioituneet betoniosat kunnostetaan ja vesieristys uusitaan.  Työt … joutua sulkemaan työvaiheen mukaan.  Ajoneuvoliikenteen kiertoreitti  Ratakatu suljetaan Fellmannin puistokadun ja …
… Kesätöitä puistoalueilla tarjolla Oletko kesätöiden tarpeessa? Tarjolla on tienestejä ja kokemuksia Raahen kaupungin kunnossapito ja rakentaminen yksikön monipuolisessa tehtäväkentässä. … viikon koululaisten rekrytointi on edelleen auki 15.2.2026 asti, ja heille haetaan myös kahta ohjaajaa. Kesäkukkien …
… vuosille 2025–2029. Suunnitelmassa määritellään toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään päihteiden, … nikotiinituotteiden ja rahapelaamisen aiheuttamia haittoja eri ikäryhmissä. Tavoitteisiin kuuluu muun muassa … vähentäminen, vanhemmuuden tukeminen, päihdehaittoihin liittyvän tietoisuuden lisääminen sekä yhteistyön …
… Helmikuussa pidetyn yhdistysillan keskustelujen perusteella todettiin suurimman osan yhdistyksistä kaipaavan toimintaansa lisää näkyvyyttä sekä uusia vapaaehtoisia. … ja milloin. Nyt on aika vaikuttaa!   Ilmoittautuminen: 26.5.2025 klo 15.00 mennessä Katja Yli-Hukalle, joko …
… nuorisopalveluille Nousevan Rannikkoseudun Norsu-palkinto Nouseva Rannikkoseutu (Norsu) palkitsi maanantaina 4.5.2026 vuosikokouksessaan alueen aktiivisia toimijoita, joiden rooli kehittämisessä on ollut merkittävä. … nuorisopalveluille Nousevan Rannikkoseudun Norsu-palkinto
… ja voittava paikkakunta saa käyttöönsä tittelin lisäksi 2600€ rahapalkinnon yhteiseen hyvään. Pisteitä kertyy kun … pyydät apua tai tarjoat apuasi meilläkin käytössä olevassa Commu -sovelluksessa. Kokeile, montako ruksia saat …
… 23. elokuuta koko päivän. Sulku johtuu potilastietojärjestelmän päivityksestä. Lisäksi kyseisenä päivänä ei …   Käyttökatko liittyy Pohde Lifecare-järjestelmän huoltotoimenpiteisiin, jotka toteutetaan lauantaina kello 8-15.   …
… laiturin avain täytyy aktivoida uudelleen, jotta avain toimii. Aktivointi on voimassa n. 300 päivää, viime kevään … päättynyt. Mikäli aktivoinnin jälkeen on ongelmia avaimen toiminnassa, silloin voitte olla yhteydessä Raahen kaupungin tekniseen keskukseen, yhteystietoja saat tästä: Venepaikat .    …
… Uudet linja-autovuorot täydentävät vuorotarjontaa Pyhäjoen, Raahen ja … Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää uusia linja-autovuoroja Pyhäjoen, Raahen ja Oulun välillä. Vuorot … torstaina 21.8.2025 ja ne liikennöidään arkipäivisin 31.5.2026 saakka. Vuoroja liikennöi Wiimax Oy.  ELY-keskus …
… Härkätorille kesäkaudeksi esiintymislava Härkätorinpuistoon saadaan alkavaksi kesäkaudeksi katettu esiintymislava, … Härkätorille kesäkaudeksi esiintymislava …
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa keskiviikkona 13.5.2026 klo 17–19 Lumimetsän Nuorisoseuralla (Lumimetsäntie 547, … 86470 Lumimetsä).  Tilaisuudessa on kahvitarjoilu! Lisätietoja alueen kaavoituksesta Osallistumis- ja …
Turvallisuuden teemapäivän tallenne Raahen kaupunki järjesti turvallisuuden teemapäivän 17.5.2025. Tapahtuma tallennettiin. Turvallisuuden teemapäivän tallenne.
… Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen osittainen kumoaminen SSAB:n … Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.1.2026 § 5 SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan … suunnittelualueella voimassa oleva rakennuskielto ja toimenpiderajoitus (KH 2.9.2024 § 221) kumotaan …
… Vihannin Verstastien alueella Raahen kaupunki harventaa puistometsiään Vihannin Verstastiellä ajalla 5.11.2025 - … Kartan osoittamalla alueella ensin hakkuukone harventaa puustoa, ja sen jälkeen ajokone kerää kaadetut puut varastopaikalle. Alueella liikkumista tulee työn aikana oman …
… Oikaisu koskien julkaisua "Laitonta roskaamista Piehingissä" Raahen kaupunki haluaa pyytää … annettiin väärä kuva siitä, että kyse olisi ollut luvattomasta kaatopaikasta. Todellisuudessa kyseiset roskat oli kerätty … Oikaisu koskien julkaisua "Laitonta roskaamista Piehingissä" …
… Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus Lumimetsän energiaosayleiskaavan … Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2026 § 114 määrätä Lumimetsän energiaosayleiskaavan … ja toimenpiderajoituksesta on ilmoitettu 20.5.2026. Lisätietoja kaavatyöstä: Lumimetsän energiaosayleiskaava …
… kansallisiin linjauksiin, ajankohtaiseen hyvinvointitietoon sekä paikalliseen yhteistyöhön. Lasten ja nuorten … hyvinvointia ja turvallista arkea. Suunnitelmassa esitetään toimenpiteitä muun muassa lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseksi, nuorten ohjaus- ja palveluverkoston vahvistamiseksi sekä vanhemmuuden tuen ja …
… Liikenne hetkittäin poikki Kylmälahdentiellä 26.8.2025 louhintatöiden vuoksi Kylmäniemen … joudutaan tekemään kallion louhintaa. Tiistaina 26.8.2025 liikenne Kylmälahdentiellä, Kylmäniementiellä ja … Liikenne hetkittäin poikki Kylmälahdentiellä 26.8.2025 louhintatöiden vuoksi …
… Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutos Vireilletulo ja OAS Kehittämislautakunta päätti … 20.5.2025 Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen vireilletulosta.  Kaavatyötä varten on laadittu … (Rantakatu 50), Praatissa (Kirkkokatu 43) sekä asemakaavamuutoksen verkkosivulla (raahe.fi) .  Palaute Osallistumis- ja …
… ateria- ja puhtauspalveluista. Helena työskentelee laitoshuoltajana Lybeckerinpuiston päiväkodissa. ”Teet työsi tarkasti, huolellisesti ja … henkii lämpöä ja huumoria, mutta myös vahvaa ammattitaitoa sekä ammattiylpeyttä. Olet tärkeä timantti …
… Lasten parlamentti kokoontuu järjestäytymiskokoukseen to 4.12.2025 klo 9.00-11.00 Fregattisaliin.  Lasten … Kokoustarjoilut Edustajien esittäytyminen Demokraattisen toiminnan periaatteiden esittely Hyvinvointia edistävien … hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen johtoryhmän, Nuorisovaltuuston ja Nuorisopalveluiden kanssa. …
… innovaatioekosysteemin esiselvityshanke . Hankkeessa kartoitetaan digitaalisia ja moderniin teknologiaan perustuvia … verkkoon.  Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2025–31.1.2026, ja sen toteuttajana on Raahen kaupunki. Hanketta … Marita Tuhkala  marita.tuhkala [at] outlook.com (marita[dot]tuhkala[at]outlook[dot]com) puh. 044 022 0597 …
… Luennot ja tapahtumat Kevätnäyttelyt 2026 Raahe-opiston perinteiset kevätnäyttelyt esittelevät … Tule katsomaan näyttelytiloihin, mitä kaikkea Raahe-opiston kursseilla voi tehdä! Pyhäjoki 27.4. - 3.5. Pirttikosken …
… mukaiset lupa-asiat käsittelee Lupa- ja valvontavirasto. Alle 500 m3 ruoppauksista ja niittämisestä vesialueella … vähintään 30 päivää etukäteen Lupa- ja valvontavirastolle. Vähäisistäkään ojituksista ei saa aiheutua naapurille … ojituksista on ilmoitettava Lupa- ja valvontavirastolle, vähintään 60 vuorokautta ennen ojitukseen ryhtymistä. …