Search
… mahdollisuuksia osaamisen monipuoliseen ja päämäärätietoiseen kehittämiseen sekä musiikista nauttimiseen. … vaikuttamisen ja osallistumisen välineenä. Perusopintojen tarkoituksena on innostaa oppilas musiikin tavoitteelliseen opiskeluun ja musiikillisten taitojen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Opintojen lähtökohtana …
… on vietetty vuodesta 1996 ja se kokoaa vuosittain satoja osallistujia. Viikko haastaa yritykset, yhteisöt, kunnat, järjestöt, taloyhtiöt ja oppilaitokset parantamaan energiatehokkuutta omassa toiminnassaan sekä viemään viestiä eteenpäin. …
… järjestetään pääsääntöisesti reittiliikenteen linja-autossa. Koulut ilmoittavat ensimmäisen viikon …
… – Tukea Pikkulahden saunaprojektille ja esteettömälle luontoreitille Raahen kaupunki on vuoden 2025 alusta ottanut … Kaupunkilaiset pystyivät esittämään näkemyksensä rahalla toteutettavista kohteista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmän laatimalla asukaskyselyllä. Kyselyn kohteet …
… ja omaksumiseen sekä nuotinlukuun ja musiikin historiatietoisuuteen liittyviä taitoja. Raahen musiikkiopistossa näitä taitoja …
… Kesätyörekry 2026 käynnissä 15.2. saakka Haku nuorten kesätöihin ja … kaupungin eri yksiköissä, muun muassa päiväkodeissa, nuorisotoimessa, liikennepuistossa, museossa sekä ateria- ja puhtauspalveluissa. Kesätyö … Kesätyörekry 2026 käynnissä 15.2. saakka …
… Infotilaisuus joukkoliikennepalveluista Raahessa to 24.4. klo 16 Hei raahelainen! Tarvitsetko kyydin? … Tilaisuus järjestetään Praatissa (os. Kirkkokatu 43) torstaina 24.4.2025 klo 16 alkaen. Tapahtumassa pääset … Raahe-kyyti-sovelluksen lataamiseen ja käyttöön. Lisätietoja Anna-Kaisa Vimpari joukkoliikennesuunnittelija puh. 0 …
… juhlistaa kulttuuripääkaupunkivuotta uudella tapahtumalla - Toukokuussa Raahe soi 5.–13. toukokuuta 2026 järjestettävä Raahe Soi on uusi tapahtumakokonaisuus, … juhlistaa kulttuuripääkaupunkivuotta uudella tapahtumalla - Toukokuussa Raahe soi …
… Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä Aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026 Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen aineisto on kehittämislautakunnan 9.12.2025 § 176 päätöksellä … Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä …
… Haluatko kehittää yrityksesi vastuullisuutta ja kiertotaloutta käytännönläheisesti? Miten voimme tukea yrityksiä vastuullisuustyössä ja kiertotalouden edistämisessä? VASKI – Vastuullista kiertotaloutta 2026–2028 Suunnitteilla oleva VASKI-hanke tarjoaa mikro- ja …
… kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 Tulevien 1. luokan oppiaiden kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 klo 13.00 - 14.00. Poikkeuksena: Vihannin yhtenäiskoulu … kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 …
… Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa Syksyllä 2026 Raahessa käynnistyy … ensimmäistä kertaa yhtä aikaa kolme insinööritutkintoon johtavaa monimuotokoulutusryhmää. Haettavana … Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa …
… Lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn liittyviä maksuttomia koulutuksia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde sekä yhteistyökumppanit järjestävät keväällä 2026 maksuttomia, kaikille avoimia etäkoulutuksia lähisuhde- ja … Lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn liittyviä maksuttomia koulutuksia …
… (Kirkkokatu 28, 2. kerros). Aika: lauantaina 10.1.2026 klo 12–16 . Tilaisuuden ohjelma (pdf) Tervetuloa … kunnostamisesta kiinnostuneille. Ohjelmassa on mielenkiintoisia luentoja, Vanhan kaupungin asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen …
… ajastin, tai se voidaan kytkeä kuormanohjaukseen, minkä automaatio vastaa käyttöveden lämmityksestä. Huomioi … päivällä. Termostaatin viikko-ohjelmat mahdollistavat automaattisen ajoituksen. Jotkut termostaatit voidaan kytkeä … ohjaavat lämmitystä esimerkiksi pörssisähkön hintojen perusteella. Sähköpattereiden ohjaus on nopeaa. Niillä …
… suureen kannan kokoon. Rottien aiheuttamat haitat ja torjunta Rotat saastuttavat elintarvikkeita, vahingoittavat … ja levittävät tauteja, kuten Salmonellaa. Tuhoeläinten torjuntaan kuuluu ravinnon saannin estäminen, huolellinen kompostointi, rakenteiden korjaus, loukuttaminen ja tarvittaessa …
… Palveluverkkosuunnitelman aineisto Kuulemistilaisuuksissa esitelty aineisto täydennettynä suullisesti jaetulla tiedolla jaetaan … Jokelan, Tikkalan ja Olkijoen koulut lakkautetaan 1.8.2026 alkaen osana laajempaa palveluverkkoselvitystä ja … Palveluverkkosuunnitelman aineisto …
… Lounasruokailun mahdollisuus on arkipäivin seuraavissa toimipisteissä: Ammattiopisto, klo 10.45–12.15 Brain Center ruokala, klo 10.30-12.15 … klo 11.50–12.30 Koulujen loma-aikoina ruokailut Ammattiopistolla. Aterialippujen hinnat Kaupungin toimitiloissa …
… rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva lupa- ja valvontajaosto pitää vuosittaisen kevätkatselmuksen keskiviikkona 27.5.2026. Tällä kertaa katselmus suoritetaan Miljoona- ja …
… Finland allekirjoittivat aiesopimuksen laajamittaisen Power-to-X-kehityksen selvittämisestä Raahessa Raahen Satama Oy, … aiesopimuksen (MoU) yhteistyöstä laajamittaisten Power-to-X- ja muiden teollisuushankkeiden kehittämiseksi Raahen … energiaan perustuvien teollisuusratkaisujen mahdolliselle toteutukselle satama-alueella. Yhteistyö hyödyntää Raahen …
… kuljetuspalvelut Raahessa – mitä palvelu sisältää ja miten toimia ongelmatilanteissa Vammaisten henkilöiden … kulkuneuvojen käyttö ei ole mahdollista ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Raahen kaupungille on tullut palautetta kuljetuspalvelujen toimivuudesta. Kaupunki haluaa lisätä tietoa palvelun …
… Havaitse, tunnista, ilmoita ja torju vieraslajeja Vieraslajit ovat ihmisen … levinneitä lajeja. Kaikki vieraslajit eivät ole harmittomia: osa niistä voi aiheuttaa huomattavia haittoja muun muassa syrjäyttämällä alkuperäisiä lajeja tai … Havaitse, tunnista, ilmoita ja torju vieraslajeja …
… Vireille tulleet asemakaavat Kaavoittajan vastaanotto 15.5.2025 Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan … Palonkylän alueen liikennejärjestelyiden asemakaavamuutoksen ja laajennuksen sekä Myllymäen asemakaavan … ja arviointisuunnitelmat esitellään kaavoittajan vastaanotolla torstaina 15.5.2025 klo 17–19 kaavoituksen toimistolla …
… Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköisellä Palautetta toimipisteille -lomakkeella , kun valitset toimipisteemme vastaanottajaksi. …
… Äänimajakka helpottaa liikkumista Raahen kirjastossa Raahen kirjaston pääsisäänkäynnin yhteyteen on otettu käyttöön … opastaa kulkua sisäänkäynnin jälkeen. Äänimajakan käyttöönotto on osa Raahen kaupungin työtä esteettömyyden ja … Äänimajakka helpottaa liikkumista Raahen kirjastossa …
