Search
Kyöpelinvuoren puistoon kunnostetaan kulkuväylät
Kyöpelinvuoren puistossa (Mäntymetsäntie 27) laitetaan puistokäytävät parempaan kulkukuntoon. Puisto on vilkas kävely- ja pyöräilyreitti, joten nykyiset syvälle painuneet, ruohottuneet ja sateen jälkeen perin liukkaat kulkuväylät saavat peruskunnostuksen. Kuorimme kaivurilla pintakerroksen pois, lisäämme mursketta ja silaamme pinnan kivituhkalla. Rajaamme osina kunnostettavana olevat puistokäytävät työmaa-aidoilla, ja toivomme kulkijoiden kiertävän muita polkuja pitkin. Työmme siis haittaa jonkin verran liikkumista puiston…
… Ilmoita tapahtumasi mukaan Pekanpäiville 2026 Raahen perinteisiä Pekanpäiviä vietetään jälleen kesäkuun viimeisellä viikolla 24.- 28.6.2026. Pekanpäivien perinteisen ohjelman, … Raahen kaupungin kulttuuripalvelut. Keräämme kesän 2026 Pekanpäivien tapahtumia nettisivuille ja facebookkiin. …
Kuukauden työpari
Marraskuun kuukauden työparina on palkittu puutarhuri Tita Haapajoki ja kunnossapitotyöntekijä Maija Vedenoja Raahen kaupungin kuntatekniikasta.
”Luotte viihtyisyyttä erilaisilla kasveilla ja oheisrekvisiitalla tilaan kuin tilaan, niin sisällä kuin ulkonakin. Mietitte, toimitte ja puurratte iloisen innokkaina. Havainnoitte ympäristöänne suorastaan alitajuisestikin. Työnne jäljistä saavat nauttia niin kuntalaiset kuin Raahen kaupungin työntekijätkin.”
Kuvassa työpäällikkö Eemeli Ojaniemi, puutarhuri Tita Haapajoki, henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin sekä…
Yhteystiedot
VarhaiskasvatuspalvelutRantakatu 5 D 1krs.PL 6292101 Raahe
varhaiskasvatuspalvelut [at] raahe.fi
HallintosihteeriMaisa HaapakoskiPuh. 044 439 4377maisa.haapakoski [at] raahe.fi
Päiväkodit
Raahen alueella toimii kahdeksan kunnallista päiväkotia.
Maasto- ja vesiliikennelain mukaiset luvat
Maastoliikenne
Maastoliikenne tarkoittaa nimensä mukaisesti moottoriajoneuvojen liikkumista maastossa. Lain mukaan maastolla tarkoitetaan maa-aluetta tai jääpeitteistä vesialuetta, joilla ei ole tietä ja joita ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvoliikenteeseen. Maastossa moottoriajoneuvoilla liikkumiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.
Raahen kaupungilla on yleinen moottorikelkkaura.
Vesiliikenne
Vastaavasti vesiliikenteellä tarkoitetaan lain mukaisesti vesillä liikkumista vesikulkuneuvolla, eli vesillä liikkumiseen…
Vanhustenviikon 6.-11.10.2025 ohjelma
Maanantai 6.10.
klo 8.45-12 Ikäihmisten vierailu Honganpalon koululle, Metsätorinkatu 14. Lukupiiri, oppituntien seuraamista, yhteislaulua, kahvit ja yhteinen ruokailu. Maksimissaan 20 osallistujaa. Ilmoittautumiset 2.10. mennessä katja.mathlin [at] raahe.fi.
Tiistaina 7.10.
klo 10-14 Hengähdys Praatissa -tilaisuus, Kirkkokatu 43. Tilaisuudessa infovideo uniapneasta, Runoseuran runonlausuntaa, taukojumppa ja keskustelua kahvin lomassa sekä mahdollisuus riksapyörä ajeluun. Tietoisku Virkeästi arjessa -…
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa lauantaina 14.3.2026 klo 12–16 Pattijoen Veteraanimajalla (Mikonkarintie 127, …
Tiedote rakennusinventoinnista
Raahen kaupungin kaavoitus suorittaa rakennusinventointia Mikonkarin alueella viikoilla 39–41. Inventoinnin tavoitteena on kartoittaa rakennetun kulttuuriympäristön ja alueen rakennuskannan yleiskuva tulevaa aluekehitystä ja kaavoitusta varten. (Alueidenkäyttölaki 2017/254, 9).
Inventointi tehdään pääosin ulkoalueilla, eikä se edellytä pääsyä rakennuksiin. Työn suorittavat henkilöt liikkuvat alueella tunnistettavissa varusteissa klo 9–16 välillä.
Lisätietojakaavasuunnittelija Riku Miettusvaarapuh. 040 130 8196kaavoitus [at] raahe.fi
Kaupungin joulupuurot ja yrittäjien aamuparlamentit
Tervetuloa joulupuurolle ja parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita!
Kaupunki tarjoaa yrittäjille joulupuuron ja samalla parlamentissa voi jutustella yritystoimintaa koskettavista asioista yhdessä yrittäjien, Raahen seudun kehityksen sekä kaupungin ja yrittäjäjärjestön edustajien kanssa.
Tilaisuudet alkavat klo 7.30 ja ne ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Ei ennakkoilmoittautumista!
tiistai 16.12. RaaheRaahen Hovi, Kirkkokatu 28
torstai 18.12. VihantiUkko-Pekka, Kirkkotie 18…
Yrittäjien iltateet on katettu lokakuussa
Tervetuloa iltateelle kuulemaan ja keskustelemaan julkisista hankinnoista Raahen seudulla!
Illan aikana saat yleistä ja ajankohtaista tietoa julkisiin hankintoihin osallistumisesta, yhteistarjoamisesta ja markkinavuoropuhelusta.
Paikalla ovat Raahen kaupungin hankintapäällikkö Leena Räsänen sekä lisäksi Pyhäjoella talouspäällikkö Riika Nevanperä ja Siikajoella kunnanjohtaja Tiina Hovi.
Ilmoittauduthan ennakkoon tarjoilujen vuoksi!
Tilaisuuksien asiasisältö on sama, joten voit…
Rakennusvalvonta tiedottaa
Rakennusvalvonta on suljettu kesälomien vuoksi ajalla 7.7 - 27.7.2025
Hakemuksia voi jättää Lupapisteen kautta myös heinäkuussa rakennusvalvonnan loma-aikana. Heinäkuussa jätetyt hakemukset käsitellään mahdollisimman pian kesäsulun jälkeen.
Raahen rakennusvalvonta
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa torstaina 19.3.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu …
Katupölykausi on alkanut
Ilmanlaadun mittausasemilla on havaittu hengitettävien hiukkasten pitoisuuden nousua, mikä osoittaa, että katupölykausi on alkanut. Vuorokausipitoisuuden raja-arvon ylityksiä ei ole kuitenkaan vielä tälle vuodelle mitattu.
Sääolosuhteet vaikuttavat voimakkaasti katupölytilanteeseen. Viime päivinä vallinnut kuiva ja tuulinen sää sekä sulat tiet ovat aiheuttaneet sen, että talven aikana liukkauden vähentämiseksi kaduille sekä jalkakäytäville levitetty hiekoitushiekka on noussut kaduilta ilmaan liikenteen ja tuulen vaikutuksesta. Katupölykausi tulee…
Talousveden keittokehotus Raahen Haapajoen eteläpuoleisella alueella puretaan
Talousveden keittokehotus puretaan ja verkostovettä voidaan käyttää normaalisti. Jos veden käyttö on ollut kiinteistöllä vähäistä, vedenkäyttäjiä suositellaan juoksuttamaan vettä sen aikaa, että vesi on kylmää eikä veden lämpötila enää laske.
Raahen Haapajoen eteläpuoleiselle alueelle annettiin veden keittokehotus perjantaina 12.9. talousveden saastumiseen viittaavien mikrobilöydösten johdosta. Löydösten vuoksi aloitettiin verkoston huuhteleminen ja klooraaminen.…
… maksutta. Lasten parlamentti vallitsi kaudelle 2025-2026 osalta käsittelyyn kouluruokailun kehittämisen. …
… ensimmäisellä Praatin Porinatorilla tiistaina 24.3.2026 kello 18.00–19.30 osoitteessa Kirkkokatu 43, Raahe. …
… Joulun ja uuden vuoden poikkeavat aukioloajat 2025–2026 Raahen kaupungin yksiköiden palveluajoissa on muutoksia … seuraavasti: Kaavoitus Suljettu 22.12.2025-6.1.2026 Musiikkiopiston toimisto S uljettu 18.12.2025- 4.1.2026. Nuorisotoimisto Suljettu 20.12.2025-7.1.2026 …
Ilmoitus jäteaseman poikkeavasta aukioloajasta lauantaina 18.10.2025
Normaaliin aukioloaikojen lisäksi Raahen jäteasema (Kiiluntie 167) on auki lauantaina 18.10.2025 klo 10–14.Jäteasemaa pidetään lauantaina auki erityisesti puutarhajätteen vastaanottoa varten. Jäteasemalle voi tuoda ilmaiseksi puutarhajätteitä, kuten haravointi- ja ruohonleikkuujätteet sekä ylimääräiset hedelmät. Ilmaiseksi otetaan vastaan puutarhajätteistä erilleen lajiteltuna myös risuja ja oksia. Jäteasemalle tuotuna puutarhajätteet ja risut hyödynnetään mullaksi ja hakkeeksi.Haitallisia vieraslajeja, kuten…
Kuusiratin jäteasema suljettu 16.7.2025
Vihannin Kuusiratin jäteasema on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 16.7.2025. Kuva ei liity asiaan, vaan sillä haetaan puhtaasti huomiota.
… aineisto on nähtävillä Aikavälillä 10.12.2025–2.2.2026 Varvin itäosan asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on … esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 15.1.2026 klo 19–20 Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, … voi esittää nähtävilläolon aikana 10.12.2025–2.2.2026. Kirjalliset muistutukset pyydetään toimittamaan 2.2.2026 …
Entisen Kirkkokadun päiväkodin pihan leikkivälineet puretaan pois
Entisen Kirkkokadun päiväkodin pihamaalla (Reiponkatu 31) olleet vanhat leikkivälineet puretaan pois huonokuntoisuuden vuoksi. Lastentalonakin tunnettu päiväkodin pihamaata ei nyt sen kummemmin maisemoida, vaan tasataan turvalliseksi kulkea. Näin keskikaupungin ytimessä on siis hyvin aidattu alue odottamassa myöhemmin päätettävää käyttötarkoitusta.
- Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö
Lähidemokratiatoimikunnan vaalin äänestys
Raahen kaupungin lähidemokratiatoimikunnan vaalin äänestys tapahtuu ajalla 29.8.-7.9. lähidemokratiatoimikunnan vaalisivulla olevan linkin kautta. Äänestys vaatii vahvan tunnistautumisen. Äänioikeutettuja ovat kaikki raahelaiset.
Lisätiedot
Kansalaistoiminnan ja osallisuuden päällikkö Ari Pietarinen, 040 830 3006, ari.pietarinen [at] raahe.fi
… omasta asuinkunnasta riippumatta. Raahe: tiistaina 14.4.2026 klo 17–19 Pääkirjasto, Rantakatu 45, 2. krs Siikajoki: keskiviikkona 15.4.2026 klo 17–19 Sopalle Kreivinaikaan, Ahlströmintie 1D, Ruukki Pyhäjoki: torstaina 16.4.2026 klo 17–19 Kulmahuone, Vanhatie 48 (kukkakaupan vieressä) …
Aamuruskon joulu ti 16.12. klo 13.00
Aamuruskon joulu -tapahtuma Hyvinvoinnin ja osallisuuden talo Aamuruskossa tiistaina 15.12. klo 13. Luvassa on lämminhenkistä yhteislaulua sekä kahvitarjoilu. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Samalla voi tutustua Aamuruskon joulumyymälän ihanaan valikoimaan ja tehdä löytöjä pukinkonttiin - tai ihan omaksi iloksi!
Osoite: Pekkalantie 3, Vihanti.
Lämpimästi tervetuloa!
