… haettiin yhteensä yli 66 000 eurolla. Harkinnanvaraisesti myönnettäviin tapahtuma-avustuksiin on varattu hyvinvoinnin … yli puolet enemmän kuin mitä euroja oli jaossa. Tukea myönnettiin raahelaisille järjestöille ja yhdistyksille … Raahen kaupungin tapahtuma-avustukset 2025 . Avustuksen myöntämisen kriteerit olivat hyvinvointia, osallisuutta ja …
… aineisto on nähtävillä Aikavälillä 1.4.–8.5.2026 Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan ehdotusvaiheen aineisto on kaupunginhallituksen 30.3.2026 § 80 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista … verkkosivulla (raahe.fi) . Ehdotusaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä …
… Energiansäästöviikkoa vietetään taas 6.–12.10.2025, ja myös Raahen kaupunki on mukana viikkoa viettämässä!  … teema on tänä vuonna: Hallitse energiasi!  Myös meillä energiankäyttöä hallitaan monin tavoin. …
… jatkuvat iltaan Oravajärven niitto jatkuu tänään iltamyöhään asti, joten iltauinnit pitää jättää tänä iltana …
Yleisötilaisuus: Raahen säännösteltyjen vesien tilan ja tulvasuojelun parantaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Raahen kaupunki ja SSAB Europe Oy tekevät yhteistyötä Raahen säännösteltyjen vesien tilan parantamiseksi. Haapajärven säännöstelyn muutoskokeilu on käynnissä, Siniluodonlahdelle on tehty koekalastus ja niittosuunnitelma, ja tulvasuojelun kehittämishankkeessa on mietitty toimenpiteitä Raahen vesistöjen tulvien hillitsemiseksi. Laadittuja selvityksiä ja jatkotoimia esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa. Yleisötilaisuus tiistaina 15.4.2025 klo 17–19…
… Kesätyörekry 2026 käynnissä 15.2. saakka Haku nuorten kesätöihin ja … Kesätyö kaupungilla voi olla esimerkiksi myös puistoalueiden tai kiinteistöjen hoito. Haussa myös kesätyösetelit yrityksiin Samassa haussa kaupungin … Kesätyörekry 2026 käynnissä 15.2. saakka …
… ja lukion koulutyön alkaminen lukuvuonna 2025-2026 Koulutyö alkaa torstaina 7.8.2025 1.-9 luokat klo 9.00 … ja lukion koulutyön alkaminen lukuvuonna 2025-2026
Kansallista veteraanipäivää vietetään sunnuntaina 27.4.2025. Klo 10.00 Jumalanpalvelus Raahen kirkossa: piispanmessu, jossa asetetaan uusi kirkkoherra virkaansa. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlaskutRaahen, Pattijoen, Saloisten ja Vihannin sankarihaudoilla.Puhujana Raahen sankarihaudalla:Kaupunginvaltuuston 2. vara pj. Katja HänninenKansallisen Veteraanipäivän juhla Klo 15 Raahesali.Kirkkokatu 28, 2 krs. 92100 Raahe.Raahen kaupungin tervehdys: Kaupunginvaltuuston 1. vara pj. Timo MattilaRaahen seurakunnan tervehdys: Pastori Sofia OranenJuhlapuhe…
Turvallisuusilmoitus Turvallisuusilmoituksella pystyt vaikuttamaan Raahen kaupungin turvallisuuteen. Toivomme saavamme ilmoituksia laajasti erilaisista turvallisuuteen vaikuttavista asioista, sillä arjen turvallisuutta tehdään lukuisilla yhteiskunnan eri osa-alueilla. Arjessa esille tulevat havainnot voivat liittyä esimerkiksi vaaralliseen tieristeykseen, päihteiden käyttöön tietyssä paikassa, puuttuvaan katuvalaistukseen tai ympäristön epäsiisteyteen. Ilmoituksen tekeminen ja käsittely Ajatuksena on, että asukkaat voivat tehdä turvallisuusilmoituksen matalalla kynnyksellä…
… tapahtumalla - Toukokuussa Raahe soi 5.–13. toukokuuta 2026 järjestettävä Raahe Soi on uusi tapahtumakokonaisuus, … eri puolille kaupunkia. Tapahtuma tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille musiikin ja taiteen ystäville. … niin paikallisen musiikki- ja kulttuuriosaamisen kuin myös taiteiden välisen yhteistyön. Samalla se tarjoaa …
… aineisto on nähtävillä Aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026 Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen … esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 15.1.2026 klo 18–19 Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, … verkkosivulla (raahe.fi) . Luonnosaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä …
… edistämisessä? VASKI – Vastuullista kiertotaloutta 2026–2028 Suunnitteilla oleva VASKI-hanke tarjoaa mikro- ja …
Vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelut Raahessa Tilaisuudessa käsitellään Pohteen järjestämiä vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluita Raahessa.     Ke 23.4.klo 17.00 Fregattisali   Tilaisuudessa vierailijoina ovat: Pirjo Sirviö, hallituksen puheenjohtaja, Tervia Logistiikka Oy Erja Jaatinen, toimitusjohtaja, Tervia Logistiikka Oy Minna Mikkola, vastuualuepäällikkö, Tervia Logistiikka Oy   Jos osallistut tilaisuuteen Teamsilla, ole yhteydessä 22.4. mennessä sähköpostitse annekristiina.tuovinen [at] raahe.fi (annekristiina[dot]tuovinen[at]raahe[dot]fi)  …
Maksut ja taksat Rakennusvalvonnan maksut muodostuvat Raahen rakennetun ympäristön lautakunnan 13.11.2024 hyväksymän taksan mukaan.
… kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 Tulevien 1. luokan oppiaiden kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026 klo 13.00 - 14.00. Poikkeuksena: Vihannin yhtenäiskoulu … kouluun tutustuminen kouluilla keskiviikkona 13.5.2026
… Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa Syksyllä 2026 Raahessa käynnistyy … ilta-aikaan painottuen, mutta tallenteet ovat katsottavissa myös myöhemmin itselle sopivaan aikaan. Lähipäiviä järjestetään … Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa …
… Yhteystiedot Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköisellä Palautetta toimipisteille -lomakkeella , …
… Pohde sekä yhteistyökumppanit järjestävät keväällä 2026 maksuttomia, kaikille avoimia etäkoulutuksia lähisuhde- … perusosaamista.   Kevään koulutuksia: 14.4.2026 klo 13–15: Naiset, päihteet ja lähisuhdeväkivalta … Koulutusesite NAKOVAn verkkosivuilla. 15.4.2026 klo 12–15: Toimintaohjeet alaikäisiin kohdistuvissa …
… (Kirkkokatu 28, 2. kerros). Aika: lauantaina 10.1.2026 klo 12–16 .  Tilaisuuden ohjelma (pdf) Tervetuloa … asetettu julkisesti nähtäville aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026 muistutuksen jättämistä varten.  Asemakaavamuutoksesta … verkkosivulla (raahe.fi) . Ehdotusaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä …
… pitkiksi ajoiksi. Uudet termostaatit mahdollistavat myös tasaisen ja energiatehokkaan sisälämpötilan hallinnan. … vanhempia lämpöpumppuja on mahdollista yhdistää myös ulkoiseen ohjauspalveluun. Takan tai tulisijan käytöstä … Voit automatisoida haluttujen laitteiden ohjauksen myös invertteriin liitettävillä ratkaisuilla tai …
Yhteystiedot Tontit ja kiinteistönmuodostus Juhani Leinonenkaupungingeodeettipuh. 040 830 3194juhani.leinonen [at] raahe.fi (juhani[dot]leinonen[at]raahe[dot]fi) Hannu Patanenmaankäyttöinsinööripuh. 044 439 3583hannu.patanen [at] raahe.fi (hannu[dot]patanen[at]raahe[dot]fi) Eemeli Petäsnorotontti-insinööripuh. 040 130 8066eemeli.petasnoro [at] raahe.fi (eemeli[dot]petasnoro[at]raahe[dot]fi)   Leila Keränentoimistosihteeripuh. 040 135 6817leila.keranen [at] raahe.fi (leila[dot]keranen[at]raahe[dot]fi) Kartta- ja paikkatietopalvelut Henrik Haanpääpaikkatietoinsinööripuh. 040 130…
Vilpussa kulkeville tiedotus vesihuoltotyömaasta Liikenne Vilpunpolulla katkaistaan maanantaina 28.4 klo:7.00. Syynä on Vilpunkankaan alueella tehtävä vesihuollon saneeraustyö, joka valmistuu arviolta elokuussa 2025. Urakoitsijana toimii Saramachine Oy ja työmaan yhteyshenkilönä urakoitsijalla on Ari Korkiakoski. Vilpunpolulta työ jatkuu seuraavassa vaiheessa pitkin Itä-Vilppua aiheuttaen edelleen häiriötä liikenteelle. Toivomme alueella liikkujilta malttia ja varovaisuutta, jotta vältytään vaaratilanteilta ja työ saadaan tehtyä turvallisesti loppuun. Alueen asukkaita…
… Raahe_opiston opinto_ohjelma 2024_2025 (adobe.com) Käytännöissä on tänä vuonna kaksi muutosta. … järjestettävällä kurssilla. Uutuutena on tarjolla myös Iloinen askartelukurssi aikuisille. Kaikki kukkien … riippuen n. 1-2 euron välillä. Hyvinvoinnin taidot -luennot 26.9. Vie mennessäsi, tuo tullessasi - rehkimisen lyhyt …
… että käytössä on yritykselle sopivin sähkösopimus.  Mieti myös tavoitteenne: haluatteko vähentää kustannuksia, säästää … joka seuraa ja vie asioita eteenpäin. Panosta myös viestintään: opasta henkilöstö ja asiakkaat käyttämään … onko kulutus laskenut ja näkyvätkö tavoitellut muutokset myös sähkölaskussa. Pidä kirjaa havainnoista ja …
… Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä 21.2.2026 klo 11–16 Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä välillä … Laivurin Haipakan ajaksi lauantaina 21. helmikuuta 2026 kello 11–16. Sulku ei vaikuta kulkemiseen … Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä 21.2.2026 klo 11–16 …