Search
… Suunnittelualue sijoittuu Raahen Palonkylän, Pyynmäen, Pereenmäen ja Mettalanmäen alueiden väliselle alueelle. … Ajankohtaista Luonnosvaihe Asiaa käsiteltiin 24.3.2026, jolloin kehittämislautakunta hyväksyi asemakaavanmuutos … 24.3.2026 (pdf) Asemakaava Suunnittelun tavoitteena on muodostaa uutta sekä ajanmukaistaa vanhentunut asemakaava …
… Lehdet Vuonna 2026 Raahen kaupunginkirjastoon tulee 15 sanomalehteä, 111 … etäkäyttöön kirjastokortin ja siihen liitetyn PIN-koodin. Kirjautumisohjeet e-palveluihin löydät täältä. Kuntien … Novita Oma piha Onnimanni Parnasso Pelit Pets Pohjolan perhokalastaja Portti Retki Seura Sköna hem ( r ) Suomen …
… Lista voisi olla loputon. Joskus ajattelin, että kunnon kodinkoneliikettä ei täältä löydy. Vasta meidän No frost-pakastin päätti olla taas Too frost. Puolen vuoden välein sulattaminen alkoi kääntää ajatusta siihen … kauemmaksi vastasi. Lupasi seuraavana päivänä tulla peräkärryn kanssa avuksi. Raahe. Tyypillinen pikkukaupunki, …
… lähteä Lappiin asti. On meilläkin sitä, mutta vähän eri muodossaan. Jokainen päivä on muutosta vuoden kierron kulussa, joten avoimin silmin kannattaa … on aktiivinen raahelainen, tullista tullut rakkauden perässä ja rakastunut sopivan pieneen kaupunkiin. Kirjoitus …
… rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja rikosasiassa todistaville. Sivulla on myös chat-palvelu. Myrkytysten … linjalle. Kadonneiden lasten vihjepuhelin Lasten perusoikeudet Ry P uh. 116 000 Avoinna ympäri vuorokauden. … lähisuhdeväkivaltaan ja sen ehkäisyyn (Pohde) Opas tietovuodon tai tietomurron uhreiksi joutuneille (Suomi.fi) Neuvoja …
… ilmoittautumiseen. Wilma - opetustoimen asiointi Raahen peruskouluissa ja lukiossa on käytössä Wilma-järjestelmä koulun ja kodin väliseen vuorovaikutukseen. Wilman kautta myös … ja joitakin tiloja voit varata OUTI-kirjastokortin ja PIN-koodin avulla. Yhteydenotto toimialueisiin Toimialueita …
… Pelastussuunnitelma on tehtävä, jos: Tapahtumaan odotetaan osallistuvan samanaikaisesti yli 200 henkilöä. … saavutettavan tapahtuman järjestäminen ". Turvallisen tilan periaatteiden määritelmä ja ohjeistus löytyvät esimerkiksi …
… Tuovinen moved with her family back to her childhood hometown after living in the Helsinki Metropolitan Area … Area was constant moving from one place to another due to commuting, shopping and taking children to and from the … a framework for entrepreneurs in the Raahe region to operate in the tourism industry. Tervonen’s favourite places …
