Perälään avattu peruskorjattu leikkipuisto Perälänpuisto (osoitteessa Kirvestie 5, Pattijoki) on avattu taas käyttöön peruskorjattuna ja laajennettuna. Teimme puistosta satuteemalla hyvin toiminnallisen ja aktiivisen leikkipaikan. Teemaan liittyvät ritarit, linnanneidot ja vähän pelottavat lohikäärmeet ja noidatkin. Puistossa ollut jousilla keikkuva vene jätettiin paikalleen, ja taaperokeinut ja linnunpesäkeinu olivat myös ihan hyväkuntoiset jatkamaan työuraansa puistossa.Puiston ehdoton helmi on huikea linna, jossa on paljon toimintoja, kaksi liukumäkeä, kiipeilyseinä ja koko…
Kaupunginmetsänpuisto Kaupunginmetsänpuisto Tikkamäellä sijaitsee osoitteessa Lanssitie 6-8. Leikkipaikka on korttelin keskellä, ja sinne pääsee kätevästi joko Ukkoherrantien ja Kasöörintien risteyksestä tai Lanssitien puolelta tulevan polun kautta. Puisto on avaralla nurmikentällä, ja se on peruskorjattu 2019. Leikkivälineiden lisäksi viereisellä nurmikentällä voi vaikka pelata palloa. Alustana puistossa on turvahiekkaa, turvalaatoja ja nurmikkoa. Leikkivälineet:Merirosvolinna, jossa on putkiliukuKeinuja useita erilaisiaJousieläimiäLiukumäki…
… Hyvinvointiviikon liikunnallinen tapahtuma 26.2. klo 10-14 Hyvinvointiviikkoa vietetään Raahessa … Areenalla on liikunnallisia toimipisteitä torstaina 26.2. klo 10-14. Tervetuloa! Kevyitä ohjattuja … Hyvinvointiviikon liikunnallinen tapahtuma 26.2. klo 10-14 …
Raahen Pimiät 27.–31.8.2025 Raahen Pimiät on loppukesän hämärä huipentuma – monipuolinen tapahtumaviikonloppu Raahessa 27.–31.8.2025!  Syysmarkkinat Rantatorilla keskiviikkona ja torstaina. Megaromppeet muuttaa Rantatorin ympäristöineen keräilijöiden ja vanhojen ajoneuvojen ystävien aarreaitaksi torstaista sunnuntaihin. Pimiää iltaohjelmaa Härkätorilla perjantaina: mentalisti Pete Poskiparta, kauppiaiden muotinäytös, Jos puhutaan totta -jättihitistä tunnettu ANI sekä tulitaideduo Tuluxxia. Myös torimyyntiä!
Teiden talvikunnossapito on alkanut Lunta sataa ja ilma kylmenee, mikä tarkoittaa katujen kunnossapidolle uuden talvikunnossapitokauden alkua. Raahen kaupungin oma kalusto sekä talvikunnossapitoon osallistuvat urakoitsijat ovatkin jo päässeet hiekoittamaan ja auraamaan turvatakseen asukkaiden sujuvaa liikkumista ympäri kaupunkia.Kaupungin kunnossapitovastuulle kuuluvien väylien kunnossapidossa noudatetaan rakennetun ympäristön lautakunnan vahvistamia toimenpiderajoja, jotka riippuvat väylän kunnossapitoluokasta.Jalankulku- ja pyöräilyväylät aurataan ensimmäisenä. Arkisin auraus…
… kertaa, ja sen toteuttaa suomalainen auttamisen sovellus Commu. Commu on kolmen nuoren perustama mobiilisovellus, … vuonna mukana yhteisöllisyyskisassa ovat Eura, Eurajoki, Forssan kaupunki, Harjavallan kaupunki, Hausjärvi, Iisalmi, … ratkaisee voittajan Voittajalle joulukuun alussa jaettava 2600€ palkintopotti käytetään koko yhteisön hyväksi. …
Opiskeleminen Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus on maksutonta ja opetuksen lisäksi oppikirjat ja muu oppimateriaalit sekä työvälineet ja aineet ovat maksuttomia. Kuuden ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa yleensä luokanopettaja, joka opettaa kaikkia tai useimpia aineita. Kolmen ylimmän luokan opetus on pääosin aineenopetusta, jolloin eri oppiaineita opettavat asianomaisten aineiden opettajat.
Leppälinnunpuisto Leppälinnunpuisto on 2019 Pyhtilään rakennettu puisto osoitteessa Peltokummunkatu 20. Sinne on rakennettu Raahen suurin yksittäinen monitoimikiipeilykeskus, jossa on peräti kahdeksan tornia, sekä todella monipuolisia kiipeilymahdollisuuksia. Leikkivälineet:Kahdeksan tornin monitoimikiipeilykeskusLinnunpesäkeinuTaapero- ja lautakeinutJousieläinPenkit ja roska-astia Raahen suurin monitoimikiipeilykeskus löytyy Leppälinnunpuistosta. Kuva Tita Haapajoki  
… tilaa ja käyttöä koskeva kysely avoinna 30.4.2026 saakka Hei raahelainen kalastaja, rannan tuntumassa asuva … koskevaan kyselyyn . Kysely on avoinna 30.4.2026 saakka. Lisätietoja Kysely on osa Euroopan … tilaa ja käyttöä koskeva kysely avoinna 30.4.2026 saakka …
… Raahen virallinen Oulu2026-kulttuuriohjelma on julkaistu Vuonna 2026 Oulu ja koko pohjoinen Suomi täyttyvät kulttuurista, … taiteesta ja tapahtumista. Raahe on mukana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuodessa yhdessä 39 pohjoisen kunnan … Raahen virallinen Oulu2026-kulttuuriohjelma on julkaistu …
Varvinpuisto Varvinpuisto on aurinkoisella paikalla meren äärellä osoitteessa Purjehtijankatu 14-16. Puisto on rakennettu 2015, ja se on lähinnä perheen pienimmille tarkoitettu leikkipuisto. Puiston laidalla on myös ulkokuntoilulaitteita, ja Varvin luontopolku menee puiston vierellä. Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusLinnunpesäkeinuDuokeinu lautaistuiminPieni liukumäki taaperoilleJousikeinulautaJousieläin  Varvinpuisto on kauniilla paikalla meren rannalla.  
… debyyttialbumiaan, joka näkee päivänvalon tammikuussa 2026. Huolella hiotulta debyyttialbumilta on julkaistu tähän …
Vesihuoltotyöt katkaisevat liikenteen noin viikoksi Maanantaina 8.9.2025 klo.7:00 vesihuoltotyöt jatkuvat Seminaarinkadun ja Kirkkokadun risteysalueella. Liikenne joudutaan katkaisemaan risteyksen alueelta. Oheisessa kuvassa on liikenteenohjaussuunnitelma, työalue ja käytössä olevat kiertotiet. Katkon kesto arviolta 1 viikko. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa liikenteelle.
Pekanpäivien 2025 käsiohjelma on julkaistu Pekanpäivät eli Raahen kotiseutupäivät kerää yhteen kaikki Raahen ystävät jälleen 25.–29.6.2025! Juhlaviikon käsiohjelma on julkaistu. Omasi voit hakea Tapahtumatalo Raahesta (Kirkkokatu 28), Praatista (Kirkkokatu 43) tai Raahen kaupunginkirjastolta (Rantakatu 45). Leppoisa, pitkä tapahtumaviikonloppu on tuttuun tapaan täynnä viihdettä, kulttuuria, käyntikohteita, tapahtumia eri ikäisille ja monenmoista muuta mukavaa jo 54:tta kertaa! Katso lisätiedot runsaasta tapahtumatarjonnasta aina Kölifestistä Raahe Festivaleihin,…
Subjektiivinen varhaiskasvatus Mitä tarkoittaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen? Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen, vaikka lasten vanhemmat tai toinen vanhempi olisi kotona. Tätä kutsutaan subjektiiviseksi oikeudeksi varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslaki
Karjaluodonpuisto Karjaluodonpuisto on lähellä Siikojentietä Pattijoen rannalla osoitteessa Märsylänpolku 14. Puisto peruskorjattiin 2020, ja se on yksi monipuolisimmista puistoista Raahessa. Mukavaa puuhaa on tarjolla taaperoikäisistä teineihin asti. Toimintoina tarjolla on kiipeilyä, keinumista, tasapainoilua, pomppimista, kieppumista ja hiekkaleikkejä. Alustana on turvahiekkaa ja turvalaattoja. Kivituhkapolut antavat pitävän alustan liikkua puistossa myös lastenvaunuilla, rollaattorilla ja pyörätuolilla. Leikkivälineet:Monitoimikiipeily isommilleMonitoimikiipeily…
Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit luovutettiin Raahen kaupungin henkilöstölle Tasavallan presidentin 6.12.2025 myöntämät kunniamerkit luovutettiin perjantaina 27.2. Raahen kaupungin henkilöstölle juhlavassa tilaisuudessa. Kunniamerkit ovat tunnustus ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä yhteiskunnan hyväksi. Raahen kaupungin henkilöstöstä kunniamerkin saivat: Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R) Peltoniemi Heikki, lukion rehtori  Suomen Valkoisen Ruusun I  luokan mitali kultaristein (SVR M lkr) Rimpiläinen Keijo,…
Talousvesi on keitettävä Lampinsaaren alueella Vihannin Vesi Oy:n Lampinsaaren vedenjakelualueella talousvesi on keitettävä putkirikon vuoksi. Kylälle tuleva runkovesijohto rikkoutui tiistai-aamuna ulkopuolisten kaivuutöiden seurauksena ja on mahdollista, että pintavesiä on päässyt vesijohtoverkostoon. Putkirikkoa korjataan ja paine verkostoon pyritään palauttamaan mahdollisimman pian. Veden laatua selvitetään näytteenotolla.  Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttakuva). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi…
… ja OAS Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan 24.2.2026 Ebban merituulivoimahankkeen osayleiskaavan … esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 19.3.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu …
Nuorisovaalit käydään viikolla 49 Nuorisovaaleissa on tänä vuonna käytössä ensimmäistä kertaa nuorten oma vaalikone. Nuorten vaalikone on helppokäyttöinen työkalu, jonka avulla nuoret voivat tutustua eri ehdokkaiden näkemyksiin valikoiduista aiheista ja toivottavasti löytää helpommin itselleen sopivan ehdokkaan. Tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta vaikuttamiseen ja tehdä demokratiasta saavutettavampaa. Ehdokkaiden lyhyet esittelyt pääset lukemaan Raahen nuorisovaltuuston kotisivulla.  Äänestäminen tapahtuu kouluilla viikon 49 aikana. Äänestää saavat kaikki 13-…
Kyöpelinvuoren puistoon kunnostetaan kulkuväylät Kyöpelinvuoren puistossa (Mäntymetsäntie 27) laitetaan puistokäytävät parempaan kulkukuntoon. Puisto on vilkas kävely- ja pyöräilyreitti, joten nykyiset syvälle painuneet, ruohottuneet ja sateen jälkeen perin liukkaat kulkuväylät saavat peruskunnostuksen. Kuorimme kaivurilla pintakerroksen pois, lisäämme mursketta ja silaamme pinnan kivituhkalla. Rajaamme osina kunnostettavana olevat puistokäytävät työmaa-aidoilla, ja toivomme kulkijoiden kiertävän muita polkuja pitkin. Työmme siis haittaa jonkin verran liikkumista puiston…
… mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan jatkamista lv. 2026-2027, mikäli ryhmiin saadaan riittävä määrä lapsia ja … hakeminen tapahtuu Wilman kautta. Hakuaika 31.3.2026 klo 16 saakka, johon mennessä hakeneet huomioidaan ryhmiä …
Kuukauden työpari Marraskuun kuukauden työparina on palkittu puutarhuri Tita Haapajoki ja kunnossapitotyöntekijä Maija Vedenoja Raahen kaupungin kuntatekniikasta.  ”Luotte viihtyisyyttä erilaisilla kasveilla ja oheisrekvisiitalla tilaan kuin tilaan, niin sisällä kuin ulkonakin. Mietitte, toimitte ja puurratte iloisen innokkaina. Havainnoitte ympäristöänne suorastaan alitajuisestikin. Työnne jäljistä saavat nauttia niin kuntalaiset kuin Raahen kaupungin työntekijätkin.” Kuvassa työpäällikkö Eemeli Ojaniemi, puutarhuri Tita Haapajoki, henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin sekä…
Kehittämistyö Raahen opetustoimen toiminta perustuu kannustamiseen, hyväksyvään kohtaamiseen sekä oppimisen iloon. Opetustoimen kehittämisen kantavina teemoina ovat mm. tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen pedagogiikka. Tavoitteena on vapauttaa aikaa kiireettömälle yhdessä tekemiselle, yhteisöllisyydelle sekä yhteiselle ajattelulle. Pedagogisessa kehittämisessä korostuu Elävän OPS:n jatkuva päivittäminen. Tärkeinä teemoina ovat oppilaiden monipuoliset tiedot ja arjen taidot. Kehitämme tiedon hankkimisen taitoja, sopeutumista ympäröivään yhteiskuntaan sekä uuden…
… Contact page You must have JavaScript enabled to use this form. Contact our various offices directly!   Select the … include your contact details. You can also submit the most common file types as attachments. Please do not use the form … This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions. Leave …