Palautetta toiminnasta Miten toimin, jos en ole tyytyväinen varhaiskasvatukseen? Lapsella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.Joskus kuitenkin huoltajilla voi herätä varhaiskasvatusta koskevia kysymyksiä tai tyytymättömyyttä varhaiskasvatustoimintaan. Näissä tilanteissa kannattaa asian selvittämiseksi olla ensisijaisesti yhteydessä henkilökuntaan tai varhaiskasvatusyksikön johtajaan. Jos asiat eivät keskustellen selviä omassa varhaiskasvatuspaikassa, huoltajien on mahdollista tehdä asiasta muistutus. Muistutuksen tekeminen varhaiskasvatuksen toiminnasta…
Yleiskaavoitus Raahen kaupungin alueella vireillä olevat yleiskaavan laadintatyöt. Hummastinvaaran tuulivoimapuisto Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Nikkarinkaarron tuulivoimapuiston laajennus Pitkäkarin ranta-alueen osayleiskaava Raahen itäiset tuulivoimapuistot Raahen sataman osayleiskaava Yhteinenkankaan tuulivoimapuisto SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaava Peuranevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaava Ebban merituulivoimahankkeen osayleiskaava
Raahen paikallishistoriaa käsittelevä luentosarja jatkuu torstaina 19.2. klo 18 – osallistu etänä tai Fregatissa Raahe-opiston järjestämän luentosarjan viidennen luennon otsikko on Murekortti ja kondolanssivierailu. Esityksessä museonjohtaja Eija Turunen kertoo entisajan hautajaistavoista ja surukulttuurista. Ilmainen ja kaikille avoin luentotilaisuus järjestetään torstai-iltaisin Fregatti-salissa Tapahtumatalo Raahessa, Kirkkokatu 28, 2. krs kello 18 alkaen, kesto 1,5 h Paikallishistorian luentosarjan kaksi viimeistä luentoa:  19.2. Murekortti ja kondolanssivierailu,…
… tarvitsemme. Nämäkin hyvät teot voit toteuttaa helposti Commu-sovelluksen kautta, muutamalla napin painalluksella. … Suomen yhteisöllisin kunta -kisassa! Kisaa käydään 1.1.2026 saakka. Näin helppoa on avun pyytäminen ja antaminen Commu -sovelluksessa: 1. Lataa Commu puhelimeesi App …
Vuoden seniorin 2025 äänestys Raahen kaupungin vanhusneuvosto järjestää vuoden seniorin 2025 valinnan. Vuoden seniorin valinta järjestetään siten, että kuntalaiset, yhdistykset ja yhteisöt voivat ehdottaa neuvostoille vuoden senioriksi yli 70-vuotiasta raahelaista. Ehdotuksessa on mainittava ehdokkaan nimi ja hänen suostumuksensa sekä perustelut henkilön valintaan. Vanhusneuvosto valitsee vuoden seniorin saamiensa esitysten perusteella ja valinta julkistetaan Vanhustenviikon pääjuhlassa 11.10.2025. Voit antaa ehdotuksen sähköisesti tai käydä äänestämässä aukioloaikoina Raahen…
Rakennusvalvonta tiedottaa Muistathan hoitaa lupa-asiat kuntoon ajoissa!Kesäaikaan rakennuslupien käsittelyssä on kuukauden mittainen tauko heinäkuussa, jolloin rakennusvalvonta lomailee. Rakentamislupahakemukset liitteineen tulee olla jätettynä viimeistään 13.6.2025 jotta ne ehdittäisiin käsitellä vielä ennen sulkua. Hakemuksia voi jättää Lupapisteen kautta myös heinäkuussa rakennusvalvonnan loma-aikana. Heinäkuussa jätetyt hakemukset käsitellään mahdollisimman pian kesäsulun jälkeen. Raahen rakennusvalvonta
Luontopolut Orava syö käpyä. Kuva: Terho Männistö. Raahen uudistetusta infokartasta löytyy muun muassa hiihtolatuja, uimarantoja ja luontopolkuja, sekä niiden varrella ja saaristossa olevia laavu-/nuotiopaikkoja ja lintutorneja. Kohteita klikkaamalla saa lisätietoja, esimerkiksi tarkan osoitteen. Raahen kaupungin ulkoilu- ja retkeilykohteet kartalla Kunnossapidosta ja vastaavista asioista voit olla yhteydessä  Hummastinvaaran ja Viitajärven osalta: liikuntapaikkaesimies Aki Huhtala, 040 631 3928, aki.huhtala [at] raahe.fi (aki[dot]huhtala[at]raahe[dot]fi) Mikonkarin…
Ilmoittaudu mukaan Wanhan Raahen joulukalenteriin Wanhan Raahen joulukalenteri toteutetaan tänäkin vuonna, ja kutsummekin jälleen kaikki vanhan kaupungin asukkaat sekä alueella toimivat yritykset, yhdistykset ja järjestöt mukaan koristelemaan yhden talonsa ikkunoista joulukalenteriluukuksi. Jokainen osallistuja saa koristella yhden talonsa ikkunan joulukalenteriluukuksi. Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 24 Wanhan Raahen alueella sijaitsevaa kohdetta. Ikkunaluukut avautuvat yleisölle ihasteltavaksi yksi kerrallaan 1. joulukuuta alkaen, ja kaikki 24 upeaa jouluista…
Härkätori Palvelut ja toiminnot Härkätori on osoitteessa Laivurinkatu 24, eli aivan keskustan ytimessä. Puistossa on viihtyisä kesäkahvila terasseineen ja suihkulähde Puolustaja-patsaan ympärillä. Lapsille puuhaa tarjoaa WallHolla 7-kiipeilyväline. Tori on keskeinen tapaamispaikka kaupunkilaisille. Penkeillä istuen voi nauttia kahvilan anneista tai vain seurata torin elämää. Tori toimii myös monenlaisten tapahtumien ja markkinoiden pitopaikkana varsinkin kesäaikaan. Jouluaikaan puistoa koristellaan kausivalaistuksella kaupungin ja alueen yrittäjien toimesta. Myös talvella…
Lintujen pesimärauha Lintujen pesintä alkaa olla hautomisvaiheessa. EU:n lintudirektiivi ja kansallisen luonnonsuojelulain säännökset suojaavat pesimäaikaa. Lintuja, niiden pesiä tai munia ei saa tarkoituksella vahingoittaa tai häiritä. Pesimärauha koskee aikaa pesänrakennuksesta poikasten pois lähtöön asti. Myös rauhoittamattomat lintulajit ovat lain suojaamia pesimäaikana.   Linnut itse päättävät mihin pesänsä rakentavat, joten pesiä voi löytyä mitä erikoisemmista paikoista. Nyt kaupunkilaisia on askarruttaneet lokkien pesät hiekkakasojen päällä, laiturien ja…
… mielenterveyspalvelujen ensilinjan puhelinpalvelun 17.2.2026 kaikilla muilla Pohjois-​Pohjanmaan paikkakunnilla paitsi …
… Tiedotteet Opetuspalveuiden hallinto on suljettuna 15.5.2026. …
Itsenäisyydenpuisto Palvelut ja toiminnot Itsenäisyydenpuisto sijaitsee osoitteessa Rantakatu 43, vastapäätä Raatihuonetta. Kauniin muotopuutarhan penkeilllä on oivallinen tarkkailupaikka Rantakadun elämän seuraamiseen. Vieressä on lapsille leikkipuisto, ja laajat Rantapuiston nurmialueet toimivat monien kesäisten tapahtumien pitopaikkana. Kasvillisuus Puiston istutukset uudistettiin täysin 2017. Puutarhuri Tita Haapajoki suunnitteli patsaan ympärille monilajisena koko kesän kukkivan muotopuutarhan, joka koostuu kesäkukista, perennoista, sipulikukista, ruusuista, heinistä ja…
Gallerian seiniltä latojen päätyihin - taideteoksesta ympäristötaiteeksi Yhtenä tärkeänä elementtinä Galleria International -projektia on tuoda taidetta ihmisten luo, yllättäviin ja arkisiinkin paikkoihin. Kesällä 2025 tähän liittyen alkoi oululaisten kuvataiteilijoiden Raimo Törhösen ja Päivi Pussilan ympäristötaideprojekti, missä Raimon latoaiheisen taideteoksen inspiroimana vanhojen latojen päätyihin maalataan taideteoksia.Idea on yksinkertainen; etsitään sopiva, vanha lato, jonka pääty näkyy tielle tai muulle alueelle, jossa ihmiset liikkuvat. Paikka, jossa taidetta ei…
Raahelan sadevesiviemäröinnin työmaa seuraavaan vaiheeseen Raahelan sadevesilinjojen korjaus siirtyy seuraavaan vaiheeseen 9.6.2025-13.6.2025Ohessa kartalta näkyy uusi aidoin rajattu työmaa-alue. Keltaiset nuolet osoittavat väliaikaiset kulkureitit Raahelan parkkipaikalle. Torimyyjien kulkureitiksi ajoneuvoilla suositellaan Prisman liittymää.Toivomme että kaupunkilaiset käyttäisivät mahdollisimman paljon Prisman pysäköintialuetta työn aikana, koska Raahelan piha käy ahtaaksi työmaa-aitauksien ja työmaan liikenteen vuoksi. Kaupunkilaisilta toivotaan varovaisuutta työmaan…
Kanavanranta Palvelut ja toiminnot Kanavanranta ja Kanavapuisto ovat osa pitkää viherkäytävää Rantakadun ja Kaivokadun välillä osoitteissa Seminaarinkatu 3-5 ja Rantakukankatu 1-2. Puistoalueen bulevardia pitkin päästään Kylmäniemeltä ja Lehmirannalta Kaupunginlahden ulkoilureiteille nauttien koko matkan puistojen kauneudesta ja vesistöistä. Laitureilla on venepaikkoja, ja rannoilla on mukavaa viettää aikaa vaikka onkimalla. Kasvillisuus Pohjoisranta on rakennettu bulevardiksi, jossa pylväspihlajat ja erilaiset pensasangervot elävöittävät kaunista kanavan rantaa. Istutus…
… konkari Sami Hedberg 20 v -juhlakiertueellaan. Perjantaina 26.9. kuullaan koskettavia tulkintoja, kun lavalle nousee … Syyskuu To 25.9. klo 18 Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue Pe 26.9. klo 19 Suvi Teräsniska Su 28.9. klo 19 Saara Aalto ja …
Koulukuraattori Koulukuraattoritoiminta on oppilaan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja oppilaan muun sosiaalisen verkoston kanssa. Työn tavoitteena on tukea opintojen suorittamista, oppilaan psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja myönteistä kokonaiskehitystä. Koulukuraattori osallistuu koulujen opiskeluhuoltoon, käy yksilöllisiä ja ryhmäkeskusteluja, selvittää opiskelijan tarvitsemia yksilöllisten opetusjärjestelyjen mahdollisuuksia ja luo tarpeen vaatiessa oppilaan tueksi sosiaalisia verkostoja. Tarvittaessa kuraattori ohjaa oppilaan jatkohoitoon tai muiden…
Valtuuston kokousta ei striimata 9.6. – syynä tekijöiden puute Kaupunginvaltuuston kokousta ei valitettavasti voida striimata maanantaina 9.6.2025. Kokouksen teknisestä toteutuksesta vastaavat Brahen opiskelijat ovat jääneet kesälomalle eikä muita osaajia ole tähän hätään löydetty. Pahoittelemme tilannetta. Tavoitteena on, että striimaus toimii jälleen elokuun kokouksesta lähtien. Kokous pidetään Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa, os. Kirkkokatu 28, 2. krs, Raahe. Kokousta voi tulla seuraamaan paikan päälle.
… henkilöä kesäsesonkina henkilöstö tuplaantuu. Vuonna 2026 kymmenen vuotta täyttävä Kikahees toimii ravintola-alalla …
Seminaarin arboretum Palvelut ja toiminnot Seminaarin arboretum on osoitteessa Rantakatu 7. Seminaarin alueella järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia, joista varsinkin joulunalusaikaan järjestettävä LUX Seminaari on hyvin suosittu. Silloin koko Seminaarin alue isoine puineen valaistaan monin tavoin. Seminaarin kasvihuone tuottaa kaupungin tarvitsemat kesäkukat. Kasvillisuus Seminaarin alueella on istutettu arboretum eli puulajipuisto 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Arboretumin ennallistamisen ja kehittämisen on vireillä. Tarkoituksena on palauttaa arboretum entiseen…
Useasti kysyttyä Pitkänkarin ranta-alueen osayleiskaavasta Pitkänkarin ranta-alueen osayleiskaavoitus on herättänyt monenlaisia kysymyksiä asukkailta ja muilta alueen käyttäjiltä.  Olemme koonneet vastauksia yleisimmin esitettyihin kysymyksiin ja palautteisiin. Voit tutustua niihin ja saada lisätietoja aiheesta Useasti kysyttyä Pitkänkarin ranta-alueen osayleiskaavasta -sivulla. Tutustu myös ehdotusvaiheen kaava-aineistoon Pitkänkarin ranta-alueen osayleiskaavan verkkosivulla.
Myhrberginpuisto Palvelut ja toiminnot Rantakadun ja Brahenkadun risteyksessä olevasta pienestä puistosta on erittäin kauniit näkymät Pikkulahdelle, jota voi istahtaa ihastelemaan puiston penkeiltä. Puiston hyvin historiallinen miljöö tarjoaa tunnelmallisen kuvauspaikan vaikkapa hääpareille. Kasvillisuus Patsaan ympärillä on kesäkukkaistutukset ja kesällä 2019 Museoviraston luvalla vanhat pensasistutukset on korvattu raahelaisin perinneruusuin. Vanhaan merenkulkukaupunkiin saapui merimiesten mukana myös erikoisempia kasveja, joten mm. erilaisia ruusuja tuli kaupunkiimme jo…
… ja OAS Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan 26.8.2025 Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan …
Hankkeet Raahen varhaiskasvatuksessa tehdään aktiivista kehittämistyötä, jota tukevat erilaiset Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoitukset. Raahen varhaiskasvatuksen kehittämishankkeet ovat linjassa varhaiskasvatuksen toiminnallisiin tavoitteisiin ja näin ollen myös hankkeiden kantavia teemoja ovat mm. arviointi, johtaminen, varhaiskasvatuksen laadun parantaminen, toimintamallien vakiinnuttaminen ja rakenteiden kehittäminen. Tavoitteena on vahvistaa yhteisöllistä kehittämistyötä ja pysyä mukana varhaiskasvatuskentän jatkuvissa muutoksissa. Käynnissä…