Search
Leisure
Härkätorin leikkipaikka
Härkätorinpuisto sijaitsee keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 24. Leikkivälineet asennettiin 2018 elävöittämään torin tarjoamia toimintoja myös lapsille.
Leikkivälineinä on WallHolla 7, joka on viisivuotiaille ja vanhemmille tarkoitettu kiipeilyväline. Siinä on sivuliukumäki poistumisreittinä. Alustana on valettu turva-alusta. Lisänä on kaksi jousikiikkua pienemmille leikkijöille. Torilla on myös penkkejä istuskeluun sekä kesäkahvila.
WallHolla-kiipeilyväline haastaa vähän isommat lapset kiipeilemään. Kuva Tita Haapajoki
Oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut
Oppilaskohtaisilla tulkitsemispalveluilla tarkoitetaan viittomakielellä tai muilla kommunikaatiomenetelmillä oppilaille annettavia tulkitsemispalveluita. Oikeus tulkitsemispalveluun on oppilailla, jotka kuulo-, näkö- tai puhevamman perusteella tarvitsevat palvelua perusopetukseen osallistumiseksi.
Oppilaskohtaisilla avustajapalveluilla tarkoitetaan opetukseen osallistumisen edellyttämiä avustajapalveluita tilanteissa, joissa mahdollinen ryhmäkohtainen koulunkäynninohjaaja ja muut osana koulun perustoimintaa järjestettävät…
Kentänkujanpuisto
Kentänkujanpuisto on Isoholmissa osoitteessa Kentänkuja 7. Puisto on peruskorjattu 2020 monipuoliseksi leikkipaikaksi ikäryhmille 1-12. Talvisin puistossa olevasta maamäestä saa pulkkamäessä hyvät vauhdit.
Vehmaan ja avaran puiston vieressä olevalle levikkeelle mahtuu parkkeeraamaan autoja. Toimintoina on keinumista, kiipeilyä, tasapainoilua, pomppimista, hiekkaleikkejä ja pyörimistä. Vaijeriköysirata antaa maamäen päältä mukavat vauhdit alas. Alustana on turvahiekka, mutta puistoon on tehty kivituhkasta esteettömiä kulkuväyliä, jotka helpottavat…
Lybeckerinpuisto
Lybeckerinpuisto on aurinkoisen avaralla ja rauhallisella paikalla Lehmirannalla osoitteessa Sofia Lybeckerinkatu 2. Puisto on peruskorjattu merirosvoteemalla 2017. Talvisin lisää iloa tuottaa maamäki, josta saa pulkan kanssa mukavat vauhdit. Vieressä on kesäisin pelikenttä, joka talvisin jäädytetään luistinradaksi. Leikkivälineet tarjoavat kiipeilyä, keinumista, kieppumista ja tasapainoilua.
Leikkivälineet:DuokeinuDuokeinu taaperoilleLinnunpesäkeinuLiukumäki pienemmilleJousieläimiäMonitoimikeskus, jossa liukumäkiKiipeilykaariTasapainopuomi…
… Vuoden 2026 avustukset haettavissa sähköisesti Kulttuuri-, liikunta- … sekä lähidemokratiatoimikunnan avustukset vuonna 2026 haettavissa verkon kautta sähköisesti. Avustuksia tulee … kulttuuritoiminnalle. Hae avustusta 1.3.–31.3.2026 välisenä aikana kulttuuritoiminnan sähköisellä …
Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät 11.–12.7.2025
Raahen Meripäivät tarjoaa jälleen merikaupungin loistoa ja iloista markkinahumua 11.–12.7.2025.
Raahen kuvankauniissa museonrannassa järjestettävä monipuolinen ohjelmatarjonta ei jätä tänäkään vuonna ketään kylmäksi. Laivateatterista pikku tivoliin ja kotieläinpihasta osallistavaan meriohjelmaan löytyy varmasti jokaiselle jotakin – lavaohjelmaa ja alusvieraita unohtamatta!
Komerssin markkinoilla pääsee kokemaan entisajan markkinaelämää ja merikaupungin historia herää henkiin kiehtovien työnäytösten myötä. Kädentaitajat ovat…
Niittykadunpuisto
Niittykadunpuisto on Miljoonaperällä osoitteessa Niittykatu 22. Puisto on lahjoituksena saadulla välineillä peruskorjattu 2020 mielenkiintoiseksi leikki- ja liikuntapaikaksi. Kiikkumisen, kieppumisen, tasapainoilun ja kiipeilyn lisäksi puisto tarjoaa ohikulkijoillekin mahdollisuuden ulkokuntoiluvälineiden käyttöön. Peliareena tarjoaa turvallisesti rajatun alueen pallopeleille.
Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusKeinutLinnunpesäkeinuKaruselliTasapainoilurataUlkokuntoiluvälineitäPeliareenaJousieläinHyljepatsasPenkkejä
Niittykadunpuistossa voi…
Taiteiden yö Raahessa 15.8.2025
Raahe muuttuu jälleen taiteen, kulttuurin ja yhteisöllisyyden näyttämöksi perjantaina 15. elokuuta! Tule mukaan kokemaan unohtumaton ilta täynnä elämyksiä, työpajoja, näyttelyitä, musiikkia ja historiaa. Ohjelmaa on ympäri kaupunkia – jokaiselle jotakin!
Tutustu Taiteiden yön tarjontaan tarkemmin tapahtuman kotisivuilla.
Kummatinpuisto
Kummatinpuisto on laaja ja vehmas puistoalue Kummatissa osoitteessa Aisakuja 10. Se on uusittu 2021 teemalla toiminnallinen seikkailu. Puisto tarjoaa monipuolista tekemistä taaperoista teini-ikäisiin asti. Puiston vetonaula on tuplaköysirata, jossa voi ottaa kaverin kanssa nopeuskisoja. Muita toimintoja on kiikkuminen, kiipeily eri haastetasoilla, kieppuminen, tasapainoilu, pomppiminen ja hiekkaleikit. Puisto on toiminnallisesti jaettu pienempien ja isompien puoliin. Esteetöntä kulkua helpottavat kivituhkapintaiset käytävät.
Puistossa on myös muotoiltu iso…
Kaupunginmetsänpuisto
Kaupunginmetsänpuisto Tikkamäellä sijaitsee osoitteessa Lanssitie 6-8. Leikkipaikka on korttelin keskellä, ja sinne pääsee kätevästi joko Ukkoherrantien ja Kasöörintien risteyksestä tai Lanssitien puolelta tulevan polun kautta. Puisto on avaralla nurmikentällä, ja se on peruskorjattu 2019. Leikkivälineiden lisäksi viereisellä nurmikentällä voi vaikka pelata palloa. Alustana puistossa on turvahiekkaa, turvalaatoja ja nurmikkoa.
Leikkivälineet:Merirosvolinna, jossa on putkiliukuKeinuja useita erilaisiaJousieläimiäLiukumäki…
Leppälinnunpuisto
Leppälinnunpuisto on 2019 Pyhtilään rakennettu puisto osoitteessa Peltokummunkatu 20. Sinne on rakennettu Raahen suurin yksittäinen monitoimikiipeilykeskus, jossa on peräti kahdeksan tornia, sekä todella monipuolisia kiipeilymahdollisuuksia.
Leikkivälineet:Kahdeksan tornin monitoimikiipeilykeskusLinnunpesäkeinuTaapero- ja lautakeinutJousieläinPenkit ja roska-astia
Raahen suurin monitoimikiipeilykeskus löytyy Leppälinnunpuistosta. Kuva Tita Haapajoki
Varvinpuisto
Varvinpuisto on aurinkoisella paikalla meren äärellä osoitteessa Purjehtijankatu 14-16. Puisto on rakennettu 2015, ja se on lähinnä perheen pienimmille tarkoitettu leikkipuisto. Puiston laidalla on myös ulkokuntoilulaitteita, ja Varvin luontopolku menee puiston vierellä.
Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusLinnunpesäkeinuDuokeinu lautaistuiminPieni liukumäki taaperoilleJousikeinulautaJousieläin
Varvinpuisto on kauniilla paikalla meren rannalla.
Karjaluodonpuisto
Karjaluodonpuisto on lähellä Siikojentietä Pattijoen rannalla osoitteessa Märsylänpolku 14. Puisto peruskorjattiin 2020, ja se on yksi monipuolisimmista puistoista Raahessa. Mukavaa puuhaa on tarjolla taaperoikäisistä teineihin asti. Toimintoina tarjolla on kiipeilyä, keinumista, tasapainoilua, pomppimista, kieppumista ja hiekkaleikkejä. Alustana on turvahiekkaa ja turvalaattoja. Kivituhkapolut antavat pitävän alustan liikkua puistossa myös lastenvaunuilla, rollaattorilla ja pyörätuolilla.
Leikkivälineet:Monitoimikiipeily isommilleMonitoimikiipeily…
Kehittämistyö
Raahen opetustoimen toiminta perustuu kannustamiseen, hyväksyvään kohtaamiseen sekä oppimisen iloon.
Opetustoimen kehittämisen kantavina teemoina ovat mm. tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen pedagogiikka. Tavoitteena on vapauttaa aikaa kiireettömälle yhdessä tekemiselle, yhteisöllisyydelle sekä yhteiselle ajattelulle.
Pedagogisessa kehittämisessä korostuu Elävän OPS:n jatkuva päivittäminen. Tärkeinä teemoina ovat oppilaiden monipuoliset tiedot ja arjen taidot. Kehitämme tiedon hankkimisen taitoja, sopeutumista ympäröivään yhteiskuntaan sekä uuden…
… Communications Communications Manager Leena Törmälä tel. +358 40 830 3079 … Communications …
Meille töihin
Miksi töihin Raahen kaupungin varhaiskasvatukseen?
Käy kurkkaamassa rekrytointiesitteemme ja lue lisää.
Varhaiskasvatuksen rekrytointiesite (ei-saavutettava-pdf)
… 10.12.2025 § 186. Päivitetty jätetaksa tulee voimaan 2.1.2026. Huom! Jäteasemalla maksuvälineenä käy vain pankkikortti. …
Honganpalonpuisto
Honganpalonpuisto sijaitsee osoitteessa Kiilinpolku 19, eli ihan Honganpalon koulun takapihan tuntumassa pyörätien varrella. Se on uusittu vuonna 2023 liikunnalliseksi leikkipuistoksi. Vieressä on koulun urheilukenttä ja leikkivälineitä. Kulku puistoon sujuu helpoimmin Kiilinpolun pyörätien kautta. Autolla saapuessa parkkeeraus on koulun parkkipaikoilla. Puisto on suunniteltu lähinnä alakouluikäisille lapsille toiminnalliseksi puuhapuistoksi. Siellä on myös kolme ulkokuntoiluvälinettä. Kivituhkapintaiset käytävät helpottavat kulkua ja picnicpöytäryhmä tarjoaa…
Toimialat
Kaupunginhallitus
Keskushallinnon tehtävänä on toimia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen yleisenä suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelimenä.
Kaupunginhallituksen toimialaa johtaa kaupunginjohtaja.
Kehittämislautakunta
Kehittämislautakunta käsittelee kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksyttäviksi meneviin asemakaavoihin, elinkeinojen kehittämiseen ja toimitilaratkaisuihin, elinkeinostrategian laatimiseen, kaupunkimarkkinointiin ja viestintään, matkailuun kehittämiseen sekä seutukunnan kehitykseen ja edunvalvontaan liittyvät asiat. …
Rantakukankadunpuisto
Ihan Raahen keskustan vieressä sijaitsee Rantakukankadun leikkipuisto osoitteessa Rantakukankatu 11. Se on uusittu perusteellisesti vuonna 2023. Samalla ympäristö rakennettiin ja istutettiin viehättävän puistomaiseksi. Puiston vierellä on parkkipaikka autoille ja alueelle pääsee myös puistokäytäviä pitkin jalkaisin tai pyörillä. Puisto on suunniteltu ikäluokille 1-15 vuotta, ja leikkivälineet on ryhmitelty sijoittaen pienemmät ja isommat leikkijät eri puolille puistoa. Näin pienet leikkijät eivät jää isompien vauhdikkaiden leikkien jalkoihin.
Puistossa on…
Kouluterveydenhuolto
Oppilaiden ja opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymä.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on osa opiskelijahuoltoa, jolla tarkoitetaan opiskelijan fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koululaisen hyvinvointia ja terveyttä seurataan yksilöllisten terveystarkastusten ja -suunnitelman avulla. Kouluterveydenhoitaja tapaa lapsen ja huoltajan ennen koulun aloittamista lapsen 6-vuotistarkastuksessa. Peruskoululaiselle tehdään vuosittain…
Palonkylänpuisto
Palonkylänpuisto on osoitteessa Kertunkankaantie 9. Se on uusittu moderniksi puistoksi v. 2022. Puisto on isojen mäntyjen suojassa, eli helteelläkin siellä on mukavaa leikkiä. Se on suunniteltu mukavaksi lähileikkipaikaksi, jossa kuitenkin on hauskoja ja erikoisia leikkivälineitä. Puisto on suunniteltu ikäryhmille 1-12 vuotiaat. Autoilla saapuville suositellaan parkkeerausta Sulontieltä tulevan polun vierelle.
Toimintoina on kiipeily, keinuminen, tasapainoilu ja kieppuminen. Tavallisten keinujen lisäksi siellä on linnunpesäkeinu, joka kiinnittyy yhdestä…
Ruottalonpuisto
Ruottalonpuisto on luonnonkauniilla maisemapaikalla osoitteessa Rantakoto 8. Se on rakennettu v. 2022 ja suunniteltu merellisellä luonnonkukkateemalla ympäristönsä mukaan. Leikkipuiston ympärillä on istutettu luonnonkukkaniitty ja kauniit näkymät meren ulapalle. Autolla pääsee puiston viereen. Puisto on suunniteltu +1 vuotiaista alkaen tarjoamaan eri kehitysvaiheisiin monipuolista liikkumista ja leikkimisen iloa. Isommille lapsille haastetta tarjoaa neljän tornin monipuolinen kiipeilyväline liukumäellä ja palomiehen tangolla varustettuna. Puistoon on tehty…
Varhaiskasvatukseen hakeminen
Olen työllistynyt tai saanut opiskelupaikan ja varhaiskasvatuspaikan tarve on äkillinen. Pitääkö minun tehdä sähköinen varhaiskasvatushakemus?Aina, kun perhe tarvitsee lapselleen varhaiskasvatuspaikan, tulee tehdä sähköinen hakemus eDaisyssa. Niin myös äkillisessä tai ennakoimattomassa hoidontarpeessa. Lisäksi voit tarvittaessa ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen. …
