Työt ja opinnot Viriävä kasvu tarjoaa entistä enemmän työtä ja hyvinvointia sekä upeita mahdollisuuksia vahvistaa yritystoimintaa ja synnyttää uutta. Erilaisia opinpolkuja on jo nyt runsaasti, ja niitä kehitetään jatkuvasti. Osaavia tekijöitä tarvitaan Pohjois-Pohjanmaan toiseksi suurin kaupunki Raahe perustettiin liki 375 vuotta sitten kansainväliseksi satamakaupungiksi, ja sellaisena se toimii edelleen. Pietari Brahen vuonna 1649 perustamasta Brahestadista kehittyi myöhemmin merkittävä satama-, koulu- ja teollisuuskeskittymä. Tänä päivänä elinkeinorakenteemme nojaa vahvasti...
Raahen pääkirjasto Raahen kirjasto kuuluu OUTI-kirjastoihin, ja se toimii Raahen kaupunginkirjaston pääkirjastona. Kirjasto sijaitsee Raahen keskustassa. Raahen kirjastossa voit lainauspalveluiden lisäksi lukea lehtiä paperisena tai e-lehtenä, skannata, tulostaa ja kopioida, hyödyntää digiverstaan laitteita sekä kirjaston vuokrattavia tiloja. Voit myös tutustua kotiseutuhuoneeseen, kuunnella musiikkia, nauttia taidenäyttelyistä ja muista tapahtumista sekä pelata PS-pelejä. Voit pyytää myös digiopastusta ja käyttää kirjaston verkkoyhteyksiä asiakastietokoneilta tai...
Vihannin kirjasto Vihannin kirjasto on Raahen kaupunginkirjaston lähikirjasto ja kuuluu OUTI-kirjastoihin. Kirjasto sijaitsee Vihannin kotiseutukeskuksen Ukonkantti-monitoimitalossa. Lainauspalvelujen lisäksi Vihannin kirjastossa voit skannata, tulostaa, kopioida, lukea paperi- ja e-lehtiä, pelata PS-pelejä sekä tutustua taidenäyttelyihin. Voit pyytää kirjastosta myös digiopastusta. Voit käyttää verkkoyhteyksiä kirjaston asiakastietokoneilta tai langattomasti omalta laitteeltasi. Lisäksi voit hyödyntää kirjaston maksullisia tiloja kokousten tai yleisötilaisuuksien...
Esteettömyys Raahessa Raahen kaupunki kehittää esteettömyyttä pitkäjänteisesti yhteistyössä eri toimijoiden, asiantuntijoiden ja kaupunkilaisten kanssa. Tavoitteena on, että liikkuminen, asiointi ja osallistuminen ovat sujuvia kaikille. Mitä esteettömyys tarkoittaa? Esteettömyys voi tarkoittaa esimerkiksi: riittävän leveitä kulkuväyliä  loivia luiskia ja matalia kynnyksiä  helposti avattavia ovia  selkeitä opasteita  ohjausraitoja näkövammaisille  esteettömiä pysäköintipaikkoja  saavutettavaa tietoa ja palveluja. Esteettömyyden kehittäminen...
Lukiokoulutuksen oppimisen tuki ja erityisopetus Oppimisen tuen tavoitteena on edistää oppimista, osaamisen osoittamista, jatko-opintoihin siirtymistä ja hyvinvointia. Varsinaista erityisopetusta lukio-opiskelija voi saada, jos pelkkä oppimisen tuki ei riitä ja hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion suorittamiseksi. Kuka tahansa lukio-opiskelija voi saada opintoihinsa oppimisen tukea. Sen tarkoituksena on estää vaikeuksien kasautuminen, joten tukea saa matalalla kynnyksellä heti tarpeen vaatiessa....
… alueella maanantaisin. Talviaikataulu 6.8.2025–31.5.2026 Kirjastoauton pysähtymispaikka ja aika Vihannissa.  … 18.25–18.30 Kirjastoauto ei kulje  Talvilomalla 2.–8.3.2026 (viikko 10). …
… Enterokokki-, Escherichia coli –bakteereita tai koliformisia bakteereita. Vedenottamolta 30.7. otetussa seurantanäytteessä esiintyi 1 pesäke/1000 ml koliforminen bakteeri.  Häiriötilanteen todennäköinen syy on …
Lemmikit Raahen kirjastoissa Rauhallisten, hyvin käyttäytyvien lemmikkien kanssa voi pistäytyä Raahen kirjastoissa. Lemmikkien tulee olla hallinnassa kirjastovierailun ajan. Koirat ja muut lemmikit tulee pitää kirjastokäynnin ajan talutushihnassa tai omassa kuljetuslaukussaan tai -kopassaan. Niitä ei saa päästää vaeltamaan vapaana kirjastoon. Myös omatoimiaikana kirjastoon voi tulla lemmikin kanssa, mutta tällöinkin sen tulee olla kytkettynä. Avustaja- ja opaskoirilla on aina lupa tulla kirjastoon. Myös lukukoiratoiminta on sallittu. Muusta pidempiaikaisesta lemmikin...
Pelaaminen ja musiikin kuuntelu Pelaaminen Pääkirjastossa ja Vihannin kirjastossa on mahdollisuus pelata Playstation-konsolipelejä. Pääkirjastossa on PS4- ja PS5-pelejä ja Vihannissa PS4-pelejä. Pääkirjaston pelitilassa on myös kaksi muuta pelaamiseen tarkoitettua tietokonetta. Pääkirjaston pelihuoneen säännöt Varaa pelivuoro asiakaspalvelusta: Varaamiseen tarvitaan voimassa oleva OUTI-kirjastokortti. Yksi vuoro kestää korkeintaan yhden tunnin. Yksi pelaaja voi varata yhden vuoron päivässä. Voit varata ajan myös Timmi-varauspalvelussa tai soittamalla numeroon 040 135 6799....
Yksityistiet Suomen tiet jaetaan kolmeen ryhmään tienpitäjän mukaan; maantiet (numerolliset tiet) kuuluvat valtiolle, asemakaava-alueen kadut kunnille ja yksityistiet niitä tarvitseville tieosakkaille.  Yksityistiet ovat kiinteistönomistajien ja muiden tieosakkaiden ylläpitämiä teitä. Tieosakkaat ovat velvollisia osallistumaan tien rakentamiseen ja kunnossapitoon sen hyödyn mukaan, minkä tie kullekin tuottaa. Raahen kaupungin tekninen lautakunta on jakanut yksityistiet neljään eri luokkaan niiden merkityksen mukaisesti kunnossapidon avustuksien jakamista varten. ...
… Oulu2026-verkostoitumistilaisuus Oulu2026-verkostoitumistilaisuus … Ilmoittaudu 12.5. klo 15 mennessä: https://forms.office.com/e/qp59Qxf0hy   Tarjoamme pientä iltapalaa. … Oulu2026-verkostoitumistilaisuus …
Pekanpäivät Raahessa 25.–29.6.2025 Pekanpäivät eli Raahen kotiseutupäivät kerää yhteen kaikki Raahen ystävät jälleen 25.–29.6.2025! Leppoisa, pitkä tapahtumaviikonloppu on tuttuun tapaan täynnä viihdettä, kulttuuria, käyntikohteita, tapahtumia eri ikäisille ja monenmoista muuta mukavaa jo 54:tta kertaa! Katso lisätiedot runsaasta tapahtumatarjonnasta aina Kölifestistä Raahe Festivaleihin, Kävelykatumarkkinoihin sekä perinteisiin Pekanpäivien avajaisiin, iltajuhliin ja tansseihin. Lisätietoa sekä juhlaviikon ohjelmiston löydät Pekanpäivien sivuilta.   ...
Oppilaaksiotto Koulupaikan määräytyminen ja oppilaaksioton periaatteet Raahen kaupungissa on keskitetty oppilaaksiotto ja kaupunki on kokonaisuudessaan yksi oppilaaksiottoalue, jonka sisällä lähikoulu määräytyy. Raahen kaupungissa asuvien tulevien ekaluokkalaisten huoltajien ei tarvitse ilmoittaa lastaan kouluun, vaan jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle tehdään päätös lähikoulusta. Oppilaiden sijoittelussa tavoitteena on perustaa opetusryhmät niin, että oppilasmäärät lähialueilla aloittavissa ryhmissä ovat tasaiset riippumatta koulun sijainnista. Koulutulokkaat...
… viikon ohjelmainfoon, joka julkaistaan tammikuussa 2026. Ilmoittaudu mukaan ohjelman toteuttajaksi 30.1. klo 16 … päätapahtuma järjestetään Raahe-salissa ke 25.2.2026 alkaen klo 17. Päätapahtuman yhteydessä paikallisten …
… Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja.  Kaikkialla muualla Lampinsaaren … edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten bakteerien vuoksi. Kaikkien alueiden osalta vesi …
… talousveden laadun seurannassa havaittiin toistuvasti koliformisia bakteereita osassa verkostoa. Keittokehotuksen … perjantaina 19.12.2025. Klooraamisen jälkeen koliformisia bakteereita ei  ole enää havaittu talousvedessä. …
… sama eli hoitoraha 192,28 €/kk/lapsi ja hoitolisä enintään 265,85 €/kk/lapsi.  Yksityisen hoidon tuen kuntalisä …
Digiverstas Digiverstaan käytön periaatteet Digiverstasta voivat käyttää 18 vuotta täyttäneet asiakkaat. Alle 18-vuotiaat voivat käyttää Digiverstaan laitteita vain aikuisen läsnä ollessa.  Ryhmäkäynnit sovitaan aina etukäteen. Ryhmän ohjaajan tai opettajan tulee aina olla mukana erityisesti koululaisryhmien tai opiskelijaryhmien kanssa. Ryhmän koon tulee olla tarpeeksi pieni, jotta kaikki mahtuvat tilaan. Näin kaikkien työturvallisuus säilyy. Ryhmän maksimikoko määräytyy tehtävän työn mukaan. Ryhmiä opastaa Digiverstaan vastaava virkailija. Ennen laitteiden käyttöä...
Kaivulupa Yleisellä alueella kaivamiselle tarvitaan aina lupa, joka tulee hakea 21 vrk ennen kaivutöiden aloittamista. Mikäli kadulle tai muulle yleiselle alueelle ollaan sijoittamassa uusia pysyviä rakenteita, tulee hakea sijoituslupaa ennen kaivulupaa. Sijoitusluvan voit hakea kaupungin geodeetiltä.  Toimi näin Kaivuluvan haku onnistuu sivun alalaidasta löytyvällä ilmoituslomakkeella. Hakemuksessa tulee esittää tarvittavat viranomaisluvat (sijoituslupa tms.) ja riittävät suunnitelmat mitä aiotaan kaivaa, millaisella alueella työskennellään tai kaivetaan (kartta tai...
Luvat Rakennusvalvonta Rakentamislupahakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköistä lupapiste.fi lupahakujärjestelmää  käyttäen. Luvat Rakennusvalvonta käsittelee rakentamisluvat, neuvoo ja valvoo rakennustoimintaa, antaa lausuntoja sekä välittää tietoja väestötietojärjestelmään rakennus- ja huoneistotietojen osalta. Rakentamisen hyvään lopputulokseen pyritään pääsemään rakennuttajien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden,  kiinteistön omistajien sekä viranomaisten yhteistyöllä. Rakennusvalvonnasta saat ohjeita ja neuvoja liittyen rakennushankkeeseesi ja sen...
… tilattavista kaukolainoista ja jäljenteistä maksun 1.3.2026 alkaen. Uudet hinnat: Laina 8 €, jäljenne 10 € (jokainen …
Pattasten koulu kiinteistönhoito Pattasten koulu 040 130 3840
Metsäläiset/esiopetus Saloisten päiväkoti 040 135 6748 Kisatie 2, 92160 Saloinen
Tiitiäiset Saloisten päiväkoti 040 135 6744 Kisatie 2, 92160 Saloinen
… Nature Trails Raahe’s updated information map  includes ski tracks, beaches and nature …