Retkellä viinapolulla Ajoimme useita kertoja ohi “Kastellin jätinkirkko” -kyltistä ja heräsi kiinnostus mikä ihme on jätinkirkko? Wikipedian mukaan jätinkirkkojen tarkoitusta ei varmuudella tunneta, mutta niiden on tulkittu olevan muun muassa muinaisia linnoituksia, uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia tai tähtitieteellisiä observatorioita. Olipa sen verran monipuolinen kirjo käyttötarkoituksia, että piti lähteä ihan varta vasten katsomaan miltä rakennelma näyttää. Joten keväällä pakkasimme teini-ikäisen pojan kanssa…
Kummatin päiväkoti keittiö Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut 040 135 6740 Kummatinkatu 7, 92150 Raahe
Pattasten päiväkoti Silmu, alle 3 v. Pattasten päiväkoti 040 830 3150 Kupparinperätie 6, 92140 Pattijoki
Minun Raaheni on minun Onneni Minä olen kiertänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ympäri maailmaa, ja aikuisuudessakin sama levoton veri ei antanut asettua aloilleen. Sitten tapasin elämäni rakkauden, ja 8-tietä pitkin päädyin Raaheen. Elämä oli ollut juuretonta, mutta heti kun näin vanhan punaisen pirtin joen rannalla, aloin kasvattamaan juuria rantatörmään. Ne eivät sieltä enää irtoa. Jos runko kaatuu, niin kanto jää. Mitä tarvitaan onneen – se on tullut pohdittua läpikotaisin. Jokaiselle onni on jotain ihan omaa ja, joku viisas on listannut onneen vaadittavan:  Jotain mitä…
Toimipisteet Voit ottaa yhteyttä toimipisteisiin sähköpostin, puhelimen tai palautetta toimipisteille -verkkolomakkeen kautta. Asuminen ja elinympäristö Ateria- ja puhtauspalvelut, Rantakatu 8 E, 2. krs (ovi 7), 92100 Raahe, ruokapalvelut [at] raahe.fi Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 3. krs (ovi 5), 92100 Raahe, kaavoitus [at] raahe.fi. Maaseutupalvelut, Rantakatu 8 A, 2. krs (ovi 7), 92100 Raahe Tekninen keskus (maankäyttö, kuntatekniikka, tilahallinta, valvonta ja ympäristö), Rantakatu 8 E, 2. krs (ovi 7), 92100 Raahe , avoinna ma-pe klo 9-15 palaute.tekninentoimi [at] raahe.fi…
Wild Sleep Wild Sleep liittyi Rock Academyn rosteriin vuonna 2024. Vuonna 2020 perustettu Wild Sleep tuo musiikkikentälle ainutlaatuisen jäljen venyttämällä rockmusiikin rajoja rohkealla ilmaisullaan. Bändi ammentaa vaikutteitaan monipuolisesti rockmusiikin eri tyylilajeista, kuljettaen kuulijansa popmusiikin sävelistä aina raskaamman metallimusiikin syvyyksiin asti. Kuva: Vesa Ranta Wild Sleep instagramissa.
Elinan perhe viihtyy kyläidyllissä yhteisöllisessä Vihannissa Kuusiratissa lapsiperhearkea viettävä Elina viihtyy maaseudun idyllissä Raahen Vihannissa. Puhdas luonto, rauhallinen elinympäristö turvallisessa kyläyhteisössä sekä hyvin toimivat peruspalvelut omalla kirkonkylällä – mitä muuta sitä voisikaan kaivata? Raahen kaupunkiin vuodesta 2013 kuulunut Vihanti tunnetaan mm. vahvoista kylistään, Suomen parhaaksi tituleeratusta pohjavedestään sekä rautatieasemastaan, joka palvelee sekä henkilö- että tavaraliikennettä. Siellä sijaitsee myös seutukunnan suurin elintarvikelaitos…
Ollinsaaren päiväkoti keittiö Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut 040 830 3073 Pajuniityntie 6, 92120 Raahe
Pattasten päiväkoti Lumme, 5-vuotiaat Pattasten päiväkoti 040 130 3855 Kupparinperätie 6, 92140 Pattijoki
Ohje suojatun sähköpostin lähettämiseen Käytä kuntalaisen turvapostia silloin, jos viestisi sisältää henkilötietoja (esimerkiksi henkilötunnuksia) tai muuta luottamuksellista tai arkaluonteista tietoa. Suojatun sähköpostin tietoturvataso on korkeampi kuin tavallisen sähköpostin. Kenelle suojattua sähköpostia voi lähettää? Suojattua sähköpostia voi lähettää määritellyille henkilöille työllisyydenhoidossa, opetuspalveluissa ja varhaiskasvatuksessa. Suojatun sähköpostin lähettämiseen tarvitset henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen, mikä rekisteröidään…
… Näyttelyt 2026 Raahen kaupunginkirjastolla on taidenäyttelytila … vitriininäyttelyitä.  Pääkirjaston näyttelyt   5.5.–20.7.2026 Aulan vitriinit Olli-Veikko Niskakangas  Papan pikkuautot – pienoismalleja 13.6.–23.8.2026 Näyttelytila Muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen …
Olkijoen koulu/ keittiö/laitoshuoltaja Olkijoen koulu 040 135 6725 Siikajoentie 544, 92140 Pattijoki
Pattasten päiväkoti keittiö Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut 040 130 3829 Kupparinperätie 6, 92140 Pattijoki
Pattasten päiväkoti keittiö Pattasten päiväkoti 040 130 3829 Kupparinperätie 6, 92140 Pattijoki
Tavoitteena 100 lajia Lintujen seuraamisesta on tullut minulle rakas harrastus. Etenkin lintujen kevätmuuttoa on kiinnostavaa seurata. Kaukoputki tuo linnut lähelle ja meillä onkin aina putki valmiiksi viritettynä ikkunan ääressä ja lintukirja nopeasti saatavilla. Lintujen bongailussa on ehkä parasta rauhallisen kiireetön ulkonaolo. Kun luonnossa pysähtyy paikoilleen kuulostelemaan, avautuu sellaista, mikä jää helposti kiireellä edetessä huomaamatta. Kotipihan ja lähirannan lintujen seurailun lisäksi, teen myös linturetkiä. Raahessa retket vievät useimmiten Aittalahdelle tai…
… houkuttelevan paikan erikokoisille yrityksille. Woodcompin toimitusjohtaja Marko Paloniemi (vas) ja Raahen … hyvä toimia.” Puun ympärille rakentuu hyvää Raahelaisen Woodcomp Oy :n toimitusjohtaja Marko Paloniemi on tyytyväinen … on paljon osaamista meidän tyyppiselle yritykselle.” Woodcomp on puunkäsittelyyn ja puurakentamiseen erikoistunut …
… Smitti Kaupunkisoutuvene on varattavissa 1.6.–31.8.2026 pois lukien pe 19.6-su 21.6. Kaupunkisoutuvene Smitin …
… (leena[dot]rasanen[at]raahe[dot]fi) Kokousaikataulu 19.1.2026 klo 17 2.2.2026 klo 17 16.2.2026 klo 17 9.3.2026 klo 17 30.3.2026 klo 17 20.4.2026 klo 17 …
Ylijäämämaat Pilaantumatonta ylijäämämaata voi toimittaa maksua vastaan kaupungin maankaatopaikalle. Pilaantuneen maan käsittelyssä ohjeistaa Ely-keskus.  Pilaantumaton ylijäämämaa Maarakentamisessa ja monissa muissa rakennustöissä syntyy usein omalla tontilla tarpeetonta tai käyttöön soveltumatonta maa-ainesta. Usein puhutaan jätemaasta, vaikka yleensä puhtaana säilynyt maa-aines ei ole jätettä. Tällaiselle pilaantumattomalle maa-ainekselle kannattaa aina pyrkiä löytämään käyttökohteita omalta tontilta tai tiedustella naapurien tarvetta ”ylimääräiseen” maahan. Ellei…
… vuosittain. HYTE-rahaa tullaan kohdentamaan vuonna 2026 seuraaviin teemoihin: 1. Asukkaita tukeva hyvinvointityö … Voimaannu vanhempana - toiminta Naapuriavun kehittäminen / Commu - sovellus Nastapohjalliset kaatumisia ehkäisemään … Lasten parlamentin toiminta Puistoruokailukokeilu 1.-18.6.2026 2. Järjestöjen ja yhdistysten tukeminen Tapahtuma-avustus …
Vern ja Selvie Australiasta ja Indonesiasta kotoisin olevan pariskunnan mielestä Raahe on lumoava pikkukaupunki, jonne on helppo kotiutua. Vern ja Selvie yrittävät laskea, kauanko ovat asuneet Raahessa. Vern pääsee puoleen vuoteen ja Selvie 4 kuukauteen – iloinen kompromissi on viisi. Kaksikko täydentää toisiaan loistavasti ja helisevä nauru rytmittää puhetta. Vern on kuin kallio ja Selvie riemukkaasti soliseva puro, kädet hakeutuvat automaattisesti yhteen ja toisen silmistä haetaan vahvistusta muistikuville. Kahdeksan vuoden yhdessäolo ei selvästikään ole ollut tylsää.…
… käynnistynyt ja vauhti kiihtyy johanna.rautio Thu, 02/19/2026 - 15:30 Olen vieläkin ihan fiiliksissä … avajaistunnelmista! Aloitin Raahen kaupungilla Oulu2026-koordinaattorin tehtävissä vuoden vaihteessa – … monipuolinen ja Raahen näköinen tapahtumavuosi osana Oulu2026 -kokonaisuutta. Ajatuksena ei ole vain tuottaa …
Osallistu ja vaikuta Raahessa asukkaiden vaikuttaminen kaupungin asioihin on paljon muutakin kuin ehdokkaan valinta kunnallisvaaleissa. Pikkulahden kaavoituksen osallistamistilaisuus. Kuva: Raahen kaupunki. Avaimet vaikuttaa Aktiivinen asukas saa äänensä kuuluviin monen kanavan kautta. Kaupunkilaisten mielipiteet ovat Raahelle arvokkaita ja osallistumiseen halutaan kannustaa kaikkia, joten palautteen antaminen ja yhteydenotto suoraan yksiköihin on tehty helpoksi. Avoin päätöksenteko ja aktiivinen tiedottaminen auttavat raahelaisia pysymään kartalla, mitä kaupungissa on…
Aloitteet Voisiko jokin olla paremmin? Vaikuta yhteisiin asioihin tekemällä kuntalais- tai kansalaisaloite. Kuntalaisaloite ohjautuu kunnan viranomaiselle käsiteltäväksi ja kansalaisaloite menee Suomen eduskuntaan. Kuntalaisaloite Kunnan asukkaana Sinulla on oikeus tehdä aloite kunnan toimintaa koskevista asioista. Kuntalaisaloitteen voivat tehdä myös alle 18-vuotiaat. Lisäksi aloitteita voivat tehdä yhteisöt, säätiöt ja laitokset, joiden kotipaikka on kunnassa sekä kunnassa kiinteää omaisuutta omistavat tai hallitsevat tahot. Aloite ohjautuu kunnan…
Raahen historia Suomen kenraalikuvernöörinä toiminut kreivi Pietari Brahe perusti kaupungin vuonna 1649, sillä tarvittiin kauppasatama seutukunnan hyödykkeille. Kaupunki oli tarkoitus perustaa Salon satamaan, jossa oli jo keskiajalla toiminut vilkas markkinapaikka. Alueen vesistö todettiin kuitenkin liian matalaksi, mutta kivenheiton päästä löytyi sopiva niemi. Kaupunki oli aluksi nimeltään Salo, mutta nimeksi vaihtui vuonna 1652 Brahestad. Raahen kaupungin perustajan Pehr Brahen patsas (1888) Pekkatorilla. Kuva: Henri Ylikulju, Raahen seutukunnan kuvapankki. Kaupungin…