Elinan perhe viihtyy kyläidyllissä yhteisöllisessä Vihannissa

Kuusiratissa lapsiperhearkea viettävä Elina viihtyy maaseudun idyllissä Raahen Vihannissa. Puhdas luonto, rauhallinen elinympäristö turvallisessa kyläyhteisössä sekä hyvin toimivat peruspalvelut omalla kirkonkylällä – mitä muuta sitä voisikaan kaivata?

Raahen kaupunkiin vuodesta 2013 kuulunut Vihanti tunnetaan mm. vahvoista kylistään, Suomen parhaaksi tituleeratusta pohjavedestään sekä rautatieasemastaan, joka palvelee sekä henkilö- että tavaraliikennettä. Siellä sijaitsee myös seutukunnan suurin elintarvikelaitos, josta lähtee maailmalle mm. Mummon-brändin perunatuotteita.

Vihantilaiseen kyläidylliin asettuneesta Elinasta paikkakunnalle muuttaminen tuntui kuin kotiinpaluulta.

Oli vuosi 2015, kun Elinan muuttokuorma kulki Riihimäeltä kohti Kuusiratia. Kotipaikkansa vaihtaminen noin 30 000 asukkaan kaupungista maaseudulle Raahen Vihantiin oli helppoa, sillä Elina on kotoisin Vihannin kaltaisesta Lievestuoreen taajamasta Keski-Suomesta.

Vihannin vesi on varmasti Suomen parasta.

Vihantiin Elina muutti miehensä perässä. Tällä hetkellä hän viettää uudenlaista arkea yhdessä miehensä ja syyskuussa yhden vuoden täyttävän poikansa kanssa. Lapsiperhearki puhtaan luonnon keskellä rauhallisessa ja yhteisöllisessä kylässä maistuu hyvältä.

– Meillä on tosi puhdas luonto täällä. Pihassa kuuset ovat täynnä naavaa, ja se kertoo siitä, että ilma on todella puhdasta ja hyvää hengittää. Ja Vihannin vesi on varmasti Suomen parasta, Elina tuumaa.

Sekä Elina että hänen puolisonsa käyvät molemmat päivätöissä, mutta Elinan mies toimii lisäksi sivutoimisena viljelijänä kotitilallaan. Tuotantoeläimiä tilalta ei löydy, mutta arkeen iloa tuovat kotieläimet kanoista ankkoihin.

– Tämä on lapsiperheen näkövinkkelistä tosi rauhallinen ja turvallinen ympäristö.

Elina keräämässä luumuja kotipuutarhassaan.
Vitamiinit talteen omasta maasta. Elina keräämässä syksyn satoa hyötypuutarhassaan. Kuva: Elina Jaakolan kotialbumi.

Peruspalvelut pelaavat – Vihannissa on lapsiperheen kannalta kaikki tarvittava

Elina kiittelee lapsiperheen kannalta oleellisten peruspalveluiden saatavuutta Vihannissa. Kirkonkylältä löytyy hyvin toimiva terveysasema neuvola- ja hammaslääkäripalveluineen. Samoin apteekki, kirjasto ja pankkipalvelut.

Osuuskauppa rakentaa parhaillaan Vihannin keskustaan uutta kaupparakennusta. Pari vuotta sitten valmistui uusi koulukeskus, joka on tärkeä vetovoimatekijä lapsiperheitä ajatellen. Vihannin yhtenäiskoulussa on lukuvuonna 2022–23 oppilaita 316 ja opetusryhmiä 24.

Uusi liikuntasali tarkoittaa uusia huippumahdollisuuksia myös sisäliikuntaan.

Koulun yhteydessä uusissa hulppeissa tiloissa toimii myös neljän ryhmän päiväkoti. Yksi ryhmistä on esiopetusryhmä.

– Koulun yhteyteen on nousemassa vielä uusi liikuntasali, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2023 toukokuussa. Se tarkoittaa uusia huippumahdollisuuksia myös sisäliikuntaan.

Kolme lasta reppuineen uudenkarhean koulukeskuksen edessä.
Vihantilaiset lapset pääsevät opintielle puhtaassa ja modernissa kouluympäristössä. Kuva: Tanja Marjala.

Yhteisöllisyyttä ja vahvoja kyliä – Talkootyö kerännyt valtakunnallista tunnustusta

Vihanti on tunnettu vahvoista ja yhteisöllisistä kylistään. Aktiivisuudesta ja talkootyöstä on tullut vuosien varrella tunnustuksia ja palkintoja.

– Yhteistyön voima on todella vahvaa yhdistysten sisällä. Hattua pitää nostaa, että jaksavat vuodesta toiseen pitää yllä toimintaa. Ja aina tulee jotain uutta, kuten Lampinsaaressa sijaitseva hienosti remontoitu Gunnarin Kartano, joka on tuorein voimannäyte eteenpäin katsomisesta.

Elinan kotikylä Kuusirati on niin sanotusti kylä kylässä. Sen voidaan katsoa lukeutuvan osaksi isompaa Alpuan kylää. Molemmissa niissä on aktiivista kylätoimintaa: Kuusiratissa järjestetään vuosittaisia kylätapahtumia pääsiäiskokosta joulumyyjäisiin, Alpua puolestaan on valtakunnallisestikin tunnettu aktiivisesta ja yhteisöllisestä toiminnastaan. Alpuan kylä on palkittu sekä Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylänä 2014 että valtakunnallisena vuoden kylänä 2015.

Yhteistyön voima on todella vahvaa yhdistysten sisällä.

Paikallisten uutteruudesta kertoo paljon vaikkapa Vihannin kyliä yhdistävä yli satakilometrinen kinttupolkuverkosto. Sen reitistöä on ylläpidetty pienellä budjetilla ja lähes kokonaan talkootyöllä. Maa- ja kotitalousnaiset palkitsivat kinttupolkuverkoston Pohjois-Pohjanmaan maisematekona 2021.

Pitkospuut Lumijärven rantaheinikossa lumien sulamisen jälkeen.
Vihannin kinttupolkuverkostosta pääsee nauttimaan mm. Lumijärven seesteisessä ympäristössä. Kuva: Tarmo Somero.

Harrastusmahdollisuuksia puhtaan luonnon keskellä – ”Aktiiviselle ihmiselle löytyy paljon tekemistä”

Vihanti on ollut osa Raahen kaupunkia pian kymmenisen vuotta, ja sen tarjoamassa löytyy vielä uutta tutustuttavaa raahelaisillekin.

– Aktiiviselle ihmiselle löytyy Vihannista paljon tekemistä. Täällä on tosi hyvä hiihtoreitistö, jossa käydään hiihtelemässä paljon myös Raahen päästä. On erityyppistä maastoa ja vaihtelevuutta. Retkeilymahdollisuuksia ja kotia on monipuolisesti. Mäntylammen ja Lumijärven uimarannat ovat kesäisin hyvin suosittuja.

Vihannista löytyy myös paljon käytetty frisbeegolfrata. Elina oli mukana paikallisessa 4H-toiminnassa silloin, kun rata laitettiin alulle ja sitä ideoitiin yhdessä nuorten kanssa.

– Pystymme tarjoamaan täällä hyvin erilaisia harrastusmahdollisuuksia: on tiloja, maastoa ja luontoa. Korona-aika on varsinkin tuonut hyvät puolet eri tavalla esille. Vaikka ryhmätoiminnot olivat hetken tauolla, ei se hidastanut menoa: väljässä ympäristössä luonnon keskellä saat olla rauhassa, mennä ja touhuta.

Paikalliset ovat todella vastaanottavainen joukko.

Vihannin vuotuisista tapahtumaperinteistä Elina nostaa esille jokakesäiset Härkäjuhlat, jonka historia ulottuu peräti 1960-luvulle saakka, sekä Vihannin yrittäjien organisoimat Vihannin markkinat keväällä ja Vihannin joulunavaus loppuvuodesta. Kesäisin juhlistetaan kotiseutua Vihannin Vesihelmiviikolla.

– Yhdessä tekemisen meininki näkyy voimakkaasti myös tapahtumissa. Alpuaan nousi tänä kesänä uusi musiikkitapahtuma AlpuanharjuRock, ja Lampinsaaren vanhassa kaivoskylässä järjestettiin Copper Fest.

Elina on seitsemässä vuodessa juurtunut paikkakunnalle mainiosti, eikä perheineen haikaile muualle muuttamista.

– Kyllä me olemme asettuneet tänne pysyvästi. Vihantiin on ollut helppo kotiutua, paikalliset ovat todella vastaanottavainen joukko.

Puinen tuulimylly kesäisen vihreän Kirkkojärven rannalla.
Vihannin kotiseutukeskuksen vieressä Kirkkojärven rannalla sijaitseva komea tuulimylly on yksi Vihannin maamerkkejä. Kuva: Susanna Halonen.

Vihanti pähkinänkuoressa

  • Vihannin kunta liittyi osaksi Raahen kaupunkia vuoden 2013 alussa.
  • Vihannin kirkonkylä sijaitsee noin 36 kilometriä Raahen keskustasta itään 88- ja 86-teiden risteyskohdassa.
  • Vihannin kyliä ovat Alpua, Kuusirati, Ilveskorpi, Lampinsaari, Lumimetsä, Myllyperä-Perukka, ja Möykkyperä.
  • Nopeat valokuituyhteydet mahdollistavat sujuvan etätyöskentelyn aina Vihannin kyliä myöten.
  • Vihannin uusi koulukeskus otettiin opetuskäyttöön kevätlukukauden 2021 alussa.
  • Seutukunnan suurin elintarviketuotantolaitos Pohjolan Peruna on toiminut Vihannissa 60 vuotta.
  • Kuusiratissa toimii jätteiden vastaanottopiste, jossa otetaan vastaan yksityishenkilöiden tuomia pienkuormia.

Tutustu Raahen kaupungin tonttitarjontaan Vihannissa ja muualla Raahessa Tonttipörssissä. Lisätietoja oman tontin ostamisesta ja vuokraamisesta löytyy tontit-sivulta.

Teksti: Tarmo Somero, 2022.

Päivämäärä