… 1-9 sekä kaikilta kiinteistöiltä Pyykadulla, Karsitiellä ja Laationtiellä. Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampinsaaren alueella keittokehotus edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten …
… käyttää energiaa tehokkaasti eikä vain vieritä kasvavia kuluja asukkaille. Kulutuksen seuranta luo taloyhtiössä pohjan energian ja vedenkulutuksen tavoitteelliseen hallintaan. Kun tietoa …
… kehittämisen kantavina teemoina ovat mm. tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen pedagogiikka. … yhdessä tekemiselle, yhteisöllisyydelle sekä yhteiselle ajattelulle. Pedagogisessa kehittämisessä korostuu Elävän OPS:n jatkuva päivittäminen. Tärkeinä teemoina ovat oppilaiden …
No hupsista! Etsimääsi sivua ei löytynyt. Sivun osoite on voinut sivusto-uudistuksemme myötä muuttua. Ei kuitenkaan hätää, et ole hukassa! Klikkaa itsesi etusivulle, navigoi paikkaan uutta reittiä tai käytä alla olevaa haku-toimintoa löytääksesi etsimäsi. Hyvää nettisurffailua! Etusivulle    The page address may have changed due to our site update. But don't worry, you're not lost! Click to go to the homepage, navigate to the place via a new route, or use the search function to find what you're looking for. Happy web surfing! To the homepage
… kaupungin turvallisuuteen. Toivomme saavamme ilmoituksia laajasti erilaisista turvallisuuteen vaikuttavista asioista, … tai ympäristön epäsiisteyteen. Ilmoituksen tekeminen ja käsittely Ajatuksena on, että asukkaat voivat tehdä …
Esiintymispyynnöt Musiikkiopisto järjestää mielellään monipuolista musiikkiohjelmaa erilaisiin tilaisuuksiin. Esiintymispyynnöissä voitte ottaa yhteyttä: Rehtori Kristina Leskinen, 040 135 6789, kristina.leskinen [at] raahe.fi
Networks There is strength in numbers! All enterprises require support every now and then, whether it’s a one man’s business or a business cluster operating in international markets with a multi-million turnover. Sometimes all you need is just somebody to exchange ideas with. No issue is too small or big to discuss. It is also OK to praise yourself once in a while, and the colleagues as well, because we all know our stuff here.
… juuripaakut ovat vaarallinen leikkipaikka Kaupunki korjaa yhä Hannes-myrskyn tuhoja kaava-alueen puistometsistään ja olemme havainneet joissain kohteissa, etä lähialueiden …
… Koulukuraattoritoiminta on oppilaan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja oppilaan muun sosiaalisen verkoston kanssa. Työn … on tukea opintojen suorittamista, oppilaan psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja myönteistä kokonaiskehitystä. …
… Liikkujan viikko 16.-22.9 Raahen kaupunki on mukana Euroopan liikkujan viikossa , jonka tavoitteena on edistää kestävää … kohti aktiivista liikkumista, joukkoliikenteen käyttöä ja muita puhtaita, ja älykkäitä liikenneratkaisuja. … Liikkujan viikko 16.-22.9 …
… jäävään talveen palautteen muodossa. Vastaa kyselyymme ja anna palautetta miten Raahen kaupungilla mielestäsi sujui teiden ja kevyenliikenteen väylien talvikunnossapito. Anonyymina … vastattavaan kyselyyn aikaa menee muutamia minuutteja. Kiitos jos olet mukana vastaamassa ja kehittämässä …
… Vedenkeittokehoitus jatkuu Lampinsaaressa Vihannin Vesi Oy:n Lampinsaaren vedenjakelualueella talousvesi on keitettävä putkirikon vuoksi. … havaittu edelleen koliformisia bakteereita. Toimenpiteenä jatketaan verkoston huuhtelua ja vesinäytteenottoa. … Vedenkeittokehoitus jatkuu Lampinsaaressa …
… käyttötarkoitusta.  - Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö …
… valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden suomen taito ja muut valmiudet eivät riitä perusopetuksen ryhmissä … Opiskelun pääpaino on suomen kielen opinnoissa ja eri oppiaineiden sisällöissä. Opetus tapahtuu suomen …
… tieltä. Työt kestävät arviolta 3.6.2025 asti. Jalankulkua alueella olisi hyvä välttää mahdollisuuksien …
… Rekrytointi Oletko kiinnostunut ja pätevä toimimaan tuntiopettajana tai sijaisena Raahe-opistossa? Lähetä sähköpostilla vapaamuotoinen …
… Tammikuun kuukauden työntekijänä on palkittu Marjo Pohjanoja. Marjo työskentelee asiantuntijana Raahen työllisyysalueella. ”Olet sekä omaehtoisten …
… Myllymäen asemakaavan ja Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen … yleisötilaisuus 30.10.2025 Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla Luonnosvaiheen kaava-aineistot esitellään … torstaina 30.10.2025 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu 45). Tilaisuuden ohjelma …
… varhaiskasvatuspaikkaan sovitaan yhdessä vanhempien ja päiväkodin kesken. Hyvin suunniteltu ja toteutettu tutustuminen helpottaa lapsen varhaiskasvatuksen aloitusta. Päiväkodinjohtaja on teihin yhteydessä, jotta voitte sopia …
… Holmintie katkaistaan liikenteeltä maanantain 14.7.2025  ja keskiviikon 16.7.2025 välisenä aikana vesihuoltotöiden …
… Lukuvuoden työ- ja lomapäivät Raahen musiikkiopiston työ- ja loma-ajat 2025-2026 Syyslukukausi 11.8.-18.12.2025 Opettajien muun … Lukuvuoden työ- ja lomapäivät …
… Yönä 15.8.2025 klo 17–21.  Osta annoksia useasta kojusta ja herkuttele paikallisten ruokatoimijoiden tarjonnalla! … on mm. burgereita, pizzaa, street foodia, wingsejä, lättyjä ja vohveleita, lohikeittoa ja kala-annoksia, sekä suolaisia ja makeita leivonnaisia! …
… avattu sähköinen lomake Kaupungilla on puistometsiä ja puistoja noin 1000 hehtaaria. Niiden hoitamisessa kuuntelemme … toiveita, sillä kyseessä on yhteiset virkistys- ja ulkoilualueet. Hoitotoimiin puistometsissä kuuluu …
… Hyvinvoinnin taidot -luentosarja Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024-2025 yhteistyössä … psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan.  Vuoden 2025 luentosarja alkaa 30.1. Katja Pietarilan luennolla Itsemyötätunto ja … Hyvinvoinnin taidot -luentosarja
Päiväkodit Raahen alueella toimii kahdeksan kunnallista päiväkotia.