… muualla kuin pohjavesialueilla. Säiliöt sekä putkistot tulee tyhjentää, puhdistuttaa ja tarkastuttaa. Säiliön täyttöputki tulee katkaista ja tulpata luotettavalla tavalla. Puhdistettu … että kiinteistön omistaja tai haltija hoitaa kiinteistöä siten, että rottien pesiytyminen ja ravinnonsaanti estetään …
… loistoa ja entisajan markkinahumua on luvassa jälleen tänäkin suvena. Raahen Meripäivät perjantaista lauantaihin 10.–11.7.2026 Lisätietoa ohjelmasta julkaistaan lähempänä … huipulle lipun eli flakun (ruotsiksi flagga). Tämän puolestaan huomasi kaupungin kirkon kellotapulissa päivystänyt …
… ja Hummastinjärven välisellä alueella, 8-tien pohjoispuolella. Hummastinvaaran nuotiopaikka. Kuva:Raahen kaupunki. … kulkee lumitilanteen salliessa hiihtolatu (kesäreitille latua ei tehdä). Pisimmän reitin läheisyydessä on kaksi … ja louhinnasta ei aihaudu vaaraa reiteillä liikkuville, mutta louhosalueen läheisyydessä reittien ulkopuolella …
… on Raahen vuoro.  ”Raahessa on tehty tärkeää valmistelevaa suunnittelu- ja luvitustyötä. Raahen osalta SSAB:n … kertoo SSAB:n ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Harri Leppänen .  SSAB:n tehtaan ohella Raahen merkitys koko … seutu on jo nyt vahvasti edustettuna Suomen tuulivoimakapasiteetissa. Pyhäjoki on maan kunnista ykkönen, Raahe ja …
… Vapautus vesijohtoon, jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin liittymisestä Vapautus vesijohtoon tai … sijaitsee vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, tulee sinun pääsääntöisesti liittää kiinteistö laitoksen … huolehtia, että kiinteistön jätevedet johdetaan pois ja käsitellään ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti. …
… Kuulemistilaisuudet palveluverkkosuunnitteluun liittyen Osana … Jokelan, Tikkalan ja Olkijoen koulut lakkautetaan 1.8.2026 alkaen osana laajempaa palveluverkkoselvitystä ja … jaetaan tietoa siitä, miten palveluverkkoselvityksessä esiteltäviin vaihtoehtoihin on päädytty, ja mitkä ovat …
… käynnistynyt ja vauhti kiihtyy johanna.rautio Thu, 02/19/2026 - 15:30 Olen vieläkin ihan fiiliksissä kulttuuripääkaupunkivuoden … hommia tämän vuoden ohjelman rakentamiseksi. Tuloksena tulee olemaan komea, monipuolinen ja Raahen näköinen …
… murskaukseen ja varastointiin Hummastinvaaran alueelle tilalle Kovala 678-416-4-52, Raahe (13.3.2026 § 2). Päätös sisältää ratkaisun maa-aineslain 21 §:n ja …
… has reached the age of 55 and has been unemployed for at least 24 months in the 28 months immediately preceding the … a week. If the regular working hours in the sector are less than 37.5 hours per week, the working hours must be at … banking IDs, a mobile certificate or a certificate card. Complete the application in the service and attach the …
… Saaristokatu at the beginning of 2021. In peace in the middle of a historic setting but still close to everything. … information from a colleague that Saaristokatu 8B was coming up for sale. The house turned out to be suitable for … garden. “If you appreciate that you can go to the shop in less than five minutes, for example, then this is an ideal …
… kattauksen konsertteja ja muuta kulttuuriohjelmaa eri puolille kaupunkia. Tapahtuma tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille … iloitsee Raahen musiikkiopiston rehtori Kristina Leskinen . Yhdeksän päivän ohjelmakokonaisuus Yli viikon … musiikkiluokkien kanssa. Ikäihmisille on tarjolla esitelmä historiaan liittyen ja koululaisille
… on kameravalvonta. Käyttäjiltä edellytetään erityistä huolellisuutta aineiston käsittelyssä ja järjestyksen … ei lainata. Kokoelma sisältää Raahen aluetta käsitteleviä kirjoja, lehtiä, lehtileikkeitä, pienpainatteita, äänite- ja …
… talo, miljöö ja teko -tunnustus on kunnianosoitus teoille, ilmiöille ja rakennuskohteille, jotka rikastuttavat … on palkittu kohteita vuodesta 2017. Vuodesta 2026 alkaen huomioidaan myös teot ja ilmiöt. Tunnustus … esimerkillisiä kohteita ja tekoja Osallistu ehdottamalla mielestäsi esimerkillisiä tekoja, ilmiöitä ja rakennetun …
… strategian mukaiset linjaukset ja valinnat siirtyvät tulevina vuosina käytäntöön maaliskuun 2023 loppuun mennessä … toiminnassa. Toimenpidesuunnitelmat laaditaan ripeästi siten, että maaliskuun loppuun mennessä ryhmällä on esittää sekä suunnitelma että sille vuosikohtainen budjetti. Työryhmiin kutsutaan mukaan …
… tekemistä asetuksista riippuu, onko tilaisuus avoin kaikille vai ainoastaan määritellylle osallistujajoukolle. Osallistuminen ei vaadi erillisiä … alkanut . Odota rauhassa tilaisuuden alkamista. Voit odotellessa tutustua sinulle tarjolla oleviin …
… Raahen kaupungin joukkoliikennepalvelut tarjoaa asukkailleen ilmaisen kauppakyydin raahelaisten kauppojen välillä. … helpottamalla pääsyä kauppojen ja palveluiden äärelle. Ilmainen kauppakyyti kulkee keskustan alueella ja reitti … on noin 30 minuuttia ja kyyti on avoin ja maksuton kaikille kaupunkilaisille. Linja liikennöi 12.–19.11.2025 klo …
… tunnetaan mm. vahvoista kylistään, Suomen parhaaksi tituleeratusta pohjavedestään sekä rautatieasemastaan, joka palvelee sekä henkilö- että tavaraliikennettä. Siellä sijaitsee … kylätapahtumia pääsiäiskokosta joulumyyjäisiin, Alpua puolestaan on valtakunnallisestikin tunnettu aktiivisesta ja …
… on alkanut. Vuorokausipitoisuuden raja-arvon ylityksiä ei ole kuitenkaan vielä tälle vuodelle mitattu. Sääolosuhteet … niistä aiheutuu haitallista pölyämistä. Pesu tulee tehdä siten, ettei hulevesiviemäriin joudu hiekkaa. … alue tarvittaessa tai suorittamalla työ pintojen ollessa märkiä sateesta tai sulamisvesistä. Lehtipuhaltimien …
… sähköisistä kanavista avautuu valitun linkkisanan alapuolelle. Asuminen ja elinympäristö Aluehallinnon asiointipalvelu … asiointikanava. DaisyFamilyssä voit mm. varata lapsellesi hoitoaikoja. Asiointipalvelun käyttö edellyttää vahvaa …
… tuetaan mm. hyvinvointiohjaajien rakentaman Hyvän tuulen askeleet -vuosikellon teemoilla. Raahessa on kehitetty … joka kulkee käsi kädessä jo pitkään käytössä olleen kasvatuskeskustelumallin kanssa. Yhteiset toimintatavat …
… with unemployment benefit In some cases, you may be able to study independently while receiving unemployment … studies may include, for instance, learning a new skill, completing basic studies at an open educational institution, … studies the extent of which is on average the minimum of 5 credits or 4.5 ECVET points per study month, or 25 hours a …
… Services and leisure There is no need to stray far from the town as Raahe … museums , cafés and restaurants or cultural events . In the comfortable environment of the newly renovated library hours … can be explored in more detail on the VisitRaahe website . Raahe is the exercise enthusiast’s paradise! The …
… 45 minuuttia. 1,33 tuntia on 60 min. 2 oppitunnin jälkeen tulee 15 min. tauko. Tuntiopettaja on tarvittaessa … jotka hänen työkokemuksensa perusteella voidaan katsoa hänelle sopiviksi. Tällaista muuta työtä on esimerkiksi näyttelyn … tästä pdf: Raahe-opiston kurssisuunnittelulomake koneellesi , täytä ja tallenna kurssin nimellä. Lähetä …
… season full of things to see and experience for the whole family The summer event season starts in earnest in the … Heritage Festival, a regional multi-day summer celebration combining culture, traditions and entertainment in honour of … Calendar City of Raahe social media channels Visit Raahe website Welcome to Raahe, a city full of events! Raahen Pimiät …
… liittymisellä Vestia Oy:n osakkaaksi? Kokosimme olennaisimmat asiat yhteen. Taustatietoa Mitä laki määrää … Rakennetun ympäristön lautakunnan päätöksenteossa käsiteltiin kolmea päälinjausta jätehuollon tulevaisuuden … Vestia kilpailuttaa jätekuljetukset kuntalaisten puolesta. Vestian toimintatavassa yksityiset kuljetusyritykset …