Sök
Raahen saaret: Suolakivi
Suolakivi on pieni kallioluoto Ruottalon edustalla. Luoto on ikään kuin haljennut, eli sen keskellä on syvä halkeama, johon mahtuu vaikkapa vene. Etenkin kauniina kesäpäivinä näkee luodolla käyvän paljon pistäytyjiä soutuveneellä, meloen tai suppaillen. Suolakivi on niin lähellä meidän kakkoskotia, että kerran kävimme siellä jopa jopa uimalla!
Ensimmäisen kerran kävin Suolakivellä talvella jäitä pitkin potkukelkalla. Mukana taisi olla silläkin kertaa eväät ja tuulelta suojaisessa kallion kolossa ne oli hyvä nauttia. Jo tuolloin talvella lueskelimme...
Pattasten päiväkoti
laitoshuoltaja
Pattasten päiväkoti
040 839 9074
Kupparinperätie 6, 92140 Pattijoki
Koronavuosi
Vuosi 2020 jää varmasti kaikille mieleen. Meidän perheelle korona mahdollisti asettumisen hetkeksi paikoilleen. Olimme jo useamman vuoden ajan eläneet arkea usealla paikkakunnalla töistä ja perhetilanteesta johtuen. Kun koronakevät iski päälle ja työt tai koulut eivät enää sitoneet tiettyyn paikkaan, saimme asettua sinne missä oli paras olla – eli Raaheen tietenkin!
Tiedostin, että meidän perheen sopeutumista rajoitettuun arkeen helpotti moni asia: Olimme jo tottuneet tekemään etätöitä. Lapset ovat jo teini-ikäisiä eikä lastenhoito tuottanut haasteita ja...
Saloisten koulu
keittiö
Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut
040 135 6724
Kisatie 2, 92160 Saloinen
Voimaannu vanhempana - toiminta
Voimaannu vanhempana – kokonaisuus kuuluu osaksi Raahen hyvinvointisuunnitelmaa.
Voimaannu vanhempana – toiminnan tarkoituksena on tuottaa koulutusta, toimintaa sekä ylläpitää sellaista julkista keskustelua, joka tukee perheiden arkea, vanhempien positiivisia voimavaroja korostaen. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Rannikon alueen kuntien kanssa.
Tukea vanhemmuuteen:
Pohde lapsiperheiden palveluohjaus. Pohteen lapsiperheiden palveluohjaus auttaa silloin, kun perheen elämäntilanne on kuormittava ja tarvitset...
… work is to promote the well-being of the entire school community, strengthen the mental well-being of young people … Work at upper secondary schools is also preventative work, for example, visiting student counselling classes. The work of the school …
Vuoden 2020 tilinpäätös on ouvosti houkutteleva
Aina vuoden vaihtuessa mielessä pyörii jonkinlainen tilinpäätös. Yksi kokonainen kalenteri on päivä ja hetki kerrallaan eletty läpi. 12 kuukautta on sisältänyt paljon henkilökohtaista ja sitten myös paljon suurempiakin tasoja. Kurkistetaan ensin mennyttä vuotta, jotta voidaan tähyillä ja visioida seuraavaakin.
Vuosi sitten näihin aikoihin saattelin pitkään sairastaneen äitini matkalle tähtiin. Se oli perin raskasta aikaa, eikä maailmalla virinnyt Covid-19 helpottanut asioita ensinkään, sillä hautajaisjärjestelyt lykkääntyivät...
Tikkalan koulu
keittiö
Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut
040 135 6738
Martikkalantie 7, 92230 Mattilanperä
Mielenrauhaa keskellä kaupunkia
Olet ehkä joskus ollut metsän keskellä kaukana kaupungin hälystä. Talvisessa metsässä lumi toimii vielä suurempana eristeenä ja silloin voisi sanoa äänimaisemaa täysin äänettömäksi.
Olen itse paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja vastapainoksi on mahtavaa olla välillä hiljaisuudessa. Raahessa hiljaisuutta ei tarvitse etsiä metsän keskeltä.
Asumme vajaan kilometrin päässä keskustasta. Muutaman sadan metrin päässä kulkee kohtalaisen vilkas tie kohti SSAB:n tehdasta. Itse asiassa asumme kahden kohtalaisen vilkkaan tehtaalle kulkevan tien välissä...
Vihannin yhtenäiskoulu
keittiö
Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut
040 311 0383
Yläkouluntie 6, 86400 Vihanti
… olemassa olevissa ryhmissä on tilaa. Asiakasmaksut lv. 2026–2027 Asiakasmaksut 1.8.2026 alkaen. Asiakasmaksu 150 €/ kuukausi, jos lapsi … ei peritä muita maksuja. Toimintapaikat lv. 2026–2027 Antinkankaan koulu Isoholmintie 6, 92130 Raahe Puh. …
Brain Center
keittiö
Brain Center
040 839 9037
Rantakatu 5 D, 92100 Raahe
Kultaista valoa
Elämysmaailmani kolme ikävintä kuukautta vuodessa on marraskuusta tammikuun loppuun oleva pimeän aika. Se tahtoo viedä innon, mehut ja luovuuden mennessään. Sen sijaan se antaa talviunta kuin karhuille konsanaan. Tavallaan se on kuitenkin tarpeellinen seisakki, jossa unohdetaan suorittaminen ja keskitytään elpaantumiseen. Ei ole pakko jos ei halua. Kaamos on huilin aikaa.
Olemme onnekkaasti siirtyneet helmikuuhun, joka perinteisesti on itselleni se henkiin heräämisen aika. Syynä on valo, joka alkaa kurkistella pitenevien päivien aikana pilvien lomasta...
Brain Center
laitoshuoltaja
Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous
040 135 6764
Rantakatu 5 D, 92100 Raahe
Asiakaspalvelu
sähkölaskutus
Raahen Energia Oy
08 477 050
Ruonankatu 4, 92100 Raahe
… 14, 92160 Saloinen Kopsan seurantalo, Kopsantie 41, 92260 Kopsa Keskuskoulu, Palokunnankatu 20, 92100 Raahe … 1, 92120 Raahe Kopsan maamiesseurantalo, Kopsantie 41 92260 Kopsa Kuntokeidas Vesipekka , Uimahallintie, 92100 Raahe …
Valvonta ja hinnasto
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on toimia yleisenä valvontaviranomaisena ja tehdä yleisen edun valvontaa ympäristölainsäädännön mukaisesti. Merkittävässä asemassa valvonnassa on ympäristönsuojelun erityislakien mukaisten lupien ja päätösten valvonta. Lisäksi valvonta kohdistuu erityisesti ympäristönsuojelulain ja jätelain nojalla annettujen valtioneuvoston asetusten ja päätösten noudattamiseen.
Lupien valvonta
Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan valvonnan tulee olla laadukasta, säännöllistä ja tehokasta ja perustua ympäristöriskien...
Rakkaus johdatti Annen takaisin Raaheen – “Täällä jää enemmän aikaa elämälle”
Uusperheen arkea elävä Anne Lenkola on kokenut yrittäjä, paluumuuttaja ja ylpeä raahelainen. Uudelleen raahelaistunut Anne löysi entisestä kotikaupungistaan rakkauden ja avaimet onnelliseen arkeen.
Kuva: Tiia Brinck.
Eräänä tammikuisena pakkasyönä tehty koirien ulkoilutuslenkki Varvin rannassa johti yllättävään käänteeseen, kun Anne Lenkola ja hänen miehensä huomasivat lenkkireittinsä varrella vanhan hirsirunkoisen talon.
”Tuohon saisi aivan ihanan kodin”, Anne oli tuumannut...
Muut suunnitelmat ja selvitykset
Täältä löydät Raahen kaupungin alueelle laaditut kaavoitusta tukevat suunnitelmat ja selvitykset. Parhaillaan laadittavat työt on merkitty luetteloon vireillä olevina.
Alla on listattu kaavoitukseen liittyvät muut työt, jotka kuuluvat kaavoituksen vastuualueelle. Töiden tuloksia käytetään esimerkiksi kaavoitustarpeen harkinnan tai maankäytön jatkosuunnittelun tueksi. Työt ovat omana ja/tai konsulttityönä laadittuja kehittämissuunnitelmia, kaavarunkoja tai erillisiä selvityksiä. Ne laaditaan kaavoituksen ja tarvittaessa muiden...
Sinun oikeutesi
Tietosuojalla tarkoitetaan perusoikeutta, joka turvaa oikeuksiesi ja vapauksiesi toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä. Tietosuojan tarkoituksena on osoittaa, milloin ja millä edellytyksillä henkilötietoja voidaan käsitellä.
Tietosuojavaltuutetun toimisto valvoo henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja tietosuojaoikeuksien toteutumista. Henkilötietojen asianmukainen käsittely vahvistaa rekisteröidyn henkilön oikeuksia sekä lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Tietoturvallinen toiminta on yksi tietosuojan toteuttamisen keinoista. Tietoturvaratkaisuilla...
Raahen jätehuollon järjestäminen – faktaa ja näkökulmia kokonaisuuden suunnittelun taustalla
Raahessa selvitetään parhaillaan vaihtoehtoja kaupungin jätehuollon järjestämiseksi. Vaihtoehtojen vertailussa keskeistä on kuntalaisten palvelutason parantaminen ja kustannustehokkuus. Mitä jätelaki edellyttää kunnilta, miten uusi toimintamalli vaikuttaisi kuntalaisten arkeen, ja mikä merkitys on kaupungin mahdollisella liittymisellä Vestia Oy:n osakkaaksi? Kokosimme olennaisimmat asiat yhteen.
Taustatietoa
Mitä laki määrää jätehuollon järjestämisestä?
Jätelaki (32 §)...
Hyödyllisiä linkkejä
Tähän olemme koonneet mielestämme hyödyllisiä alueiden käyttöön ja sen suunnitteluun liittyviä linkkejä. Linkeistä löytyy keskeisiä lakeja, viranomaistahoja, palveluportaaleja ynnä muita hyviä tietolähteitä.
Ajantasainen lainsäädäntö (Finlex)
Alueidenkäyttölaki AKL/MRL 132/1999 (Finlex)
Maankäyttö- ja rakennusasetus MRA 895/1999 (Finlex)
Alueidenkäyttölaki AKL (tulossa)
Valtioneuvoston asetus alueidenkäytöstä (tulossa)
Laki rakennusperinnön suojelemisesta 498/2010 (Finlex)
Rakentamislaki 751/2023 (Finlex)
Rakennusjärjestys 22.4.2021 (Raahen kaupunki...
Kutsu keskustelutilaisuuteen Lumijärven ja Kirkkojärven uimarantojen kunnostamisesta.
Osallistuvan budjetoinnin vuoden 2025 määräraha 30000€ on osoitettu kahdelle eniten ääniä saaneelle kohteelle. Eniten ääniä saaneet kohteet olivat Kirkkojärven ja Lumijärven uimarantojen kunnostaminen.Lähidemokratiatoimikunta on kokouksessaan 13.3.2025 päättänyt, että kyseisten toimenpiteiden suunnittelu on tehtävä yhdessä kyläläisten kanssa.
Kutsumme asiasta kiinnostuneet Vihannin Ukonkanttiin keskiviikkona 16.4. klo 17 keskustelemaan ja esittämään ideoita kohteiden kunnostamiseksi....
Esteettömyys Raahessa
Raahen kaupunki kehittää esteettömyyttä pitkäjänteisesti yhteistyössä eri toimijoiden, asiantuntijoiden ja kaupunkilaisten kanssa. Tavoitteena on, että liikkuminen, asiointi ja osallistuminen ovat sujuvia kaikille.
Mitä esteettömyys tarkoittaa?
Esteettömyys voi tarkoittaa esimerkiksi:
riittävän leveitä kulkuväyliä
loivia luiskia ja matalia kynnyksiä
helposti avattavia ovia
selkeitä opasteita
ohjausraitoja näkövammaisille
esteettömiä pysäköintipaikkoja
saavutettavaa tietoa ja palveluja.
Esteettömyyden kehittäminen...
Kuntadata
Miltä Raahe näyttää numeroina? Kuntadata kertoo missä mennään. Yhdessä Eteenpäin -hankkeessa laadittu Power BI -raportti kokoaa Raahen keskeiset tunnusluvut päätöksenteon ja kehittämisen tueksi.
Kuntadata päätöksenteon tueksi
Raahe osallistui Yhdessä Eteenpäin -kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena oli vahvistaa kuntien tiedolla johtamisen kyvykkyyksiä. Hankkeessa laadittiin selkeä Power BI -raportti, joka kokoaa keskeiset tiedot kaupungin väestöstä, muuttoliikkeestä, koulutuksesta, työllisyydestä ja yritystoiminnasta. Raporttia voi hyödyntää niin kuntalaiset,...
