… ilmoittaminen Päivämäärät hoitoaikojen ilmoittamiseen 2026   Laatulupaus lapselle.pdf …
Taiteen perusopetus Kuvataidekoulu Purje ja Käsityökoulu Solmu Lasten ja nuorten kuvataiteen ja käsityön perusopetuksessa annamme tavoitteellista ja vuosittain etenevää taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Opetus noudattaa valtakunnallisia taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita ja siitä on mahdollista saada taidekoulun päättötodistus n. 9 vuoden tai 500 tunnin opiskelun jälkeen. Taiteen perusopetuksen järjestää Raahe-opisto. Kurssimaksu Kurssimaksut (sisältää tarvikkeet, laskutetaan kahdessa erässä)1.33 (60 min.)   80 €, syksy 40 €/kevät 40 €2...
Yhteinenkankaan tuulivoimapuisto Yhteinenkankaan tuulivoimapuisto kuuluu Raahen itäisiin tuulivoima-alueisiin. Yhteinenkankaan tuulipuistoalue sijoittuu Raahen kaupungin itäosaan, noin 12 km etäisyydelle kaupungin keskustasta. Alueen itäreuna ulottuu myös Siikajoen kunnan alueelle. Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee 8–11 tuulivoimalan tuulipuistoa Raahen kaupunkiin, Yhteisenkankaan alueelle. Tuulivoimaloiden määrä tarkentuu hankkeen jatkosuunnittelun aikana. Hanketta koskeva YVA-menettely on saatu päätökseen vuonna 2013. Raahen kaupunki käynnisti Raahen itäisten...
… Liikuntapalvelut Instagramissa Matkailu Matkailu - Visit Raahe Facebookissa Matkailu - Visit Raahe Instagramissa Matkailu - Visit Raahe YouTubessa Museo Raahen museo Facebookissa …
Hummastinvaaran tuulivoimapuisto Hummastinvaaran tuulivoimapuisto kuuluu Raahen itäisiin tuulivoima-alueisiin. Hummastinvaaran tuulipuistoalue sijoittuu Raahen kaupungin itäosaan, noin 10 km etäisyydelle kaupungin keskustasta Hummastinvaaran alueelle. Alueen itäreuna ulottuu myös Siikajoen kunnan alueelle. Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee 10–15 tuulivoimalan rakentamista alueelle. Tuulivoimaloiden määrä tarkentuu hankkeen jatkosuunnittelun aikana. Hanketta koskeva YVA-menettely on saatu päätökseen vuonna 2013. Raahen kaupunki käynnisti Raahen itäisten tuulivoimapuistojen...
Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Kaupunginvaltuusto 16.11.2013 §128, lainvoima 31.12.2013, voimaantulo 31.12.2013. Osayleiskaava mahdollistaa merituulivoimapuiston rakentamisen Raahen ja Pyhäjoen edustan merialueelle. Osayleiskaava on laadittu siten, että sen perusteella voidaan myöntää suoraan rakennusluvat MRL 77 § mukaisesti. Maanahkiaisen merituulivoimapuiston suunnittelualue sijaitsee Perämerellä Raahen ja Pyhäjoen edustalla. Alue ulottuu pohjoisreunaltaan Lännennokalta lähimmillään noin 5,5 km ja kauimpana noin 16 km länteen. Etelässä...
Todistus osatyökykyiselle työnhakijalle Jos sinulla on työllistymiseesi vaikuttava lääkärin diagnosoima vamma tai sairaus ja olet työllistymässä suurtyönantajalle, voit pyytää työvoimaviranomaiselta todistuksen siitä, että sinut on merkitty työvoimapalveluiden asiakastietojärjestelmään osatyökyiseksi. Suurtyönantaja on työnantaja, joka on vakuutettu työeläkeyhtiössä ja jonka palkkasumma vuodessa ylittää suurtyönantajan palkkasummarajan. Osatyökykyisen työnhakijan todistus pienentää suurtyönantajan kynnystä palkata osatyökykyinen työntekijä ja helpottaa työllistymistäsi. Kun...
Työkokeilu Työkokeilu voi sopia sinulle, jos pohdit omaa alaa tai haluat selvittää, sopiiko jokin ala sinulle. Työkokeilu on vaihtoehto myös silloin, kun olet ollut pitkään poissa työelämästä. Työkokeilussa osallistut työpaikalla yleisesti tehtäviin töihin. Työkokeilu ei ole työsuhde, eikä siitä tule kustannuksia työnantajalle. Sovit työkokeilun kestosta ja työajoista yhdessä alueesi työvoimaviranomaisen ja työnantajan kanssa. Työkokeilu voi kestää enintään kuusi kuukautta. Saat työkokeilun aikana samaa työttömyysturvaa kuin työttömänä. Jos työkokeiluun osallistumisesta tulee...
… ja osallisuutta. Hae avustusta 10.12.2025-30.1.2026 sähköisellä tapahtuma-avustushakemuksella. Verkkolomake … myöntää yksi avustus yhdistystä / järjestöä kohden vuoden 2026 aikana. Tapahtuma tulee toteuttaa Raahen kaupungin … ovat hakijan vastuulla. Avustus on käytettävä vuoden 2026 aikana. Raportointilomake tapahtuman toteutumisesta on …
… Ajankohtaista Ehdotusvaihe Asiaa käsiteltiin 2.2.2026, jolloin kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavaehdotuksen … MRA 27 §:n  mukaisesti julkisesti nähtäville 11.2.–18.3.2026 väliseksi ajaksi . Kuulutus nähtävilläolosta Raahelaisessa 11.2.2026. Yleisötilaisuus Ehdotusvaiheen aineisto esiteltiin …
… osallisten kuulemista varten aikavälillä 17.12.2025-2.2.2026. Osallisilla on tänä aikana mahdollisuus jättää ehdotuksesta muistutus kaavoitukselle. La 10.1.2026 klo 12–16, Seminaari (Fregattisali) Kaikille avoin … huolehtivat Keskuskoulun oppilaat. Kutsu ja ohjelma 10.1.2026 seminaariin (pdf) Ti 13.1.2026 klo 10–17, Kaavoittajan …
… Ajankohtaista Luonnosvaihe  Asiaa käsiteltiin 24.3.2026, jolloin kehittämislautakunta hyväksyi asemakaavanmuutos … ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 1.4.–8.5.2026 väliseksi ajaksi mielipiteiden esittämistä varten. Kuulutus nähtävilläolosta Raahelaisessa 1.4.2026. Pyydetään palautetta Kunnan jäsenillä ja osallisilla on …
… Tapahtuma-alueelle on vapaa pääsy. Perjantai 10.7.2026 Rantatorin tapahtuma-alue ja lavaohjelma  Rantatorin … Satu Aho Raahelainen kirjailija Satu Aho julkaisi vuonna 2026 toisen omakustannekirjansa Elämänmittainen rakkaus. 15.15 … ja niiden värjäystä kasviväreillä Ateljee Nina Forss Hopeasepän osallistava työnäytös Iida Martin …
Käyttösäännöt OUTI-kirjastoihin kuuluvat Hailuodon, Iin, Kempeleen, Kuusamon, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun, Pudasjärven, Pyhäjoen, Raahen, Siikajoen, Taivalkosken, Tyrnävän, Utajärven ja Vaalan kirjastot. OUTI-kirjastoilla on yhteinen asiakas- ja aineistorekisteri sekä kirjastojärjestelmä. Asiakasrekisterin tietoja käytetään kirjastoasioinnin järjestämiseen sekä, henkilötiedot salattuna, kirjaston toiminnan tilastointiin ja kirjaston suunnittelu- ja selvitystehtäviin. Aineistorekisteriin on tallennettu myös erikois- ja koulukirjastojen aineistoja. Erikois- ja...
… Tapahtuma-aika ja -paikka Lauantai 21. helmikuuta 2026 klo 11.00–16.00 Härkätorinpuisto/Kävelykatu, os. … Laivurinkatu 24, Raahe Laivurin Haipakka 2026 Facebookissa …
Korkeakouluopetus Raahessa voit opiskella kokonaisen AMK-tutkinnon tai suorittaa korkeakouluopintoja jo osana toisen asteen perustutkintoa. Avointa yliopisto-opetusta tarjoaa kesäyliopisto. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen Raahessa Tutkintoon johtavia AMK-koulutuksia on voinut suorittaa Raahessa vuodesta 2018 alkaen Kajaanin ammattikorkeakoulussa yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen ja Pohteen (entinen hyvinvointikuntayhtymä) kanssa. Koulutuksia järjestetään sekä päivä- että monimuoto-opetuksena. Korkeakouluopiskelijoita on Raahessa kaikkiaan noin 250. Koulutukset...
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista Raahen kaupungissa sekä Pyhäjoen ja Siikajoen kuntien alueella. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja Raahen alueella. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi lastenneuvola, kouluterveydenhuolto, laboratoriopalvelut, lääkäripäivystys, osastohoito ja mielenterveyspalvelut.  Lisätietoa tarjotuista palveluista Pohde.fi. Apua lähisuhdeväkivaltaan ja sen ehkäisyyn Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on koonnut...
Ison-Kraaselin luontopolku Iso-Kraaseli on Raahen toiseksi suurin saari.  Natura 2000 -alueeseen kuuluvassa Isossa-Kraaselissa kiertää 2,3 km luontopolku, jonka varrella on 15 opastaulua. Kesäisin saarella on lampaita. Luontopolku on otettu käyttöön vuonna 2010 ja polkua on raivattu kesällä 2013. Saaren ja sen rakennusten kunnostaminen on toteutettu Raahen kaupungin ja Euroopan aluekehitysrahaston kustantamana. Saareen voi rantautua, mihin vain veneellä pääsee, mutta luotsituvan kohdalta on myös pienvenelaituri. Etäisyys saareen on Museon rannasta noin 3,4 km....
… Tarinasta tuotteeksi – Raahen kaupunki ja Visit Raahe kutsuvat luovat tekijät suunnittelemaan uuden … -tuoteportfoliossa.   Suunnittelukutsu on avoinna 30.4.2026 saakka.  Näin osallistut Tehtäväsi Suunnittele tuote tai … tuotetta?   Lähetä osallistumistietosi lomakkeella 30.4.2026 mennessä. Mitä tapahtuu valinnan jälkeen Valittujen …
Laskutus Raahen kaupunki vastaanottaa ainoastaan verkkolaskuja tai maksuttoman toimittajaportaalin kautta tehtyjä laskuja. Laskussa tulee näkyä, että lasku on osoitettu Raahen kaupungille. Ostolaskut Raahen kaupungin (y-tunnus: 1791817-6) laskutusosoite Raahen kaupunki (pakollinen)Yksikön nimi (valinnainen)003717918176 (pakollinen)PL 5016 (pakollinen)02066 DOCUSCAN (pakollinen) Verkkolaskujen välitystiedot Verkkolaskuoperaattori: CGI Suomi OyVälittäjän tunnus: ...
… alueelle. Kaavoitusaloitteen on jättänyt kirjaamoon 26.3.2025 Semecon Oy. Kaupunginhallitus hyväksyi 14.4.2025 § …
Raahe 2030, Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan 11.4.2007 § 20. Kaava saavutti lainvoiman 24.5.2007 ja tuli voimaan 28.5.2007. Yleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä aluevarausyleiskaavana. Kaavalla on korvattu suunnittelualueella voimassa olleet yleiskaavat. Yleiskaavoitus käynnistyi osana Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutosta. Kuntien yhdistyminen antoi uusia mahdollisuuksia tarkastella maankäyttöä, yhdyskuntateknistä huoltoa ja palvelujen järjestämistä uudessa kunnassa. Yleiskaava on ohjeena...
… vaiheet ja aikataulu. Kehittämislautakunta päätti 24.2.2026 § 24 osayleiskaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja … nähtävilläolosta. Vireilletulosta ilmoitetaan 4.3.2026. Vireilletulopäätös, kehittämislautakunta 24.2.2026 (pdf) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.2.2026
Lautakunnat Raahessa toimivat lautakunnat ovat kehittämislautakunta, rakennetun ympäristön lautakunta, tulevaisuuslautakunta ja työllisyyslautakunta. Lautakuntien toimikausi on neljä vuotta, 1.6.2025-31.5.2029. Kehittämislautakunta Kehittämislautakunta käsittelee kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksyttäviksi meneviin asemakaavoihin, elinkeinojen kehittämiseen ja toimitilaratkaisuihin, elinkeinostrategian laatimiseen, kaupunkimarkkinointiin ja viestintään, matkailuun kehittämiseen sekä seutukunnan kehitykseen ja edunvalvontaan liittyvät asiat. Seudullisten...
Turvallisuus Raahen kaupunki sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja tunnetaan turvallisena ja viihtyisänä paikkana asua ja vierailla. Turvallisuus on kaupungille tärkeä prioriteetti, ja se näkyy monin tavoin arjessa ja viranomaisten toiminnassa. Kaupungin rooli turvallisuuden ylläpitämisessä on monipuolinen ja kattaa laajan kirjon toimintoja ja palveluita, joiden tavoitteena on ehkäistä onnettomuuksia, reagoida nopeasti hätätilanteissa ja edistää yhteisön yleistä turvallisuutta. Tietoa turvallisuudesta Osana kaupungin turvallisuustyötä syksyllä 2024 valmistuu Raahen kaupungin...