Sök
Pajuniityntie Mestauskallion päässä on yksikaistaisena korjaustöiden vuoksi
Pajuniityntien etelään päin kulkeva kaista Mestauskalliolla on toistaiseksi suljettu liikenteeltä Raahen Energia Oy:n kaukolämpölinjan korjaustöiden vuoksi. Eteläkalliolle on tonteille ajo sallittu.
Pahoittelemme liikenteelle aiheutuvaa, haittaa.
Puiden kaatoa Kylmäniemenlahdella
Kaupunki aloittaa huomenna tiistaina 27.5.2025 puunkaatotyöt Kylmänniemenlahdella paikalle tulevan Raahen veden vesijohtotyömaan tieltä.
Työt kestävät arviolta 3.6.2025 asti.
Jalankulkua alueella olisi hyvä välttää mahdollisuuksien mukaan työaikana 07:00 – 15:00. Ajoneuvoilla liikkuvien kannattaa yrittää varmistaa, että työntekijät näkevät sinut työmaata ohittaessasi.
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
… keskustan kehittämisestä kiinnostuneille keskiviikkona 26.11.2025 klo 16–18 Tapahtumatalo Raahessa (Kirkkokatu …
Yhteystiedot
Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköisellä Palautetta toimipisteille -lomakkeella, kun valitset toimipisteemme vastaanottajaksi.
Suojattua sähköpostia varhaiskasvatuspalveluille
Voit lähettää Raahen kaupungin varhaiskasvatuspalveluille suojattua sähköpostia (turvapostia). Suojatun sähköpostin tietoturvataso on korkeampi kuin tavallisen sähköpostin. Käytä suojattua sähköpostia silloin, jos viestisi sisältää henkilötietoja (esimerkiksi henkilötunnuksia) tai muuta luottamuksellista tai arkaluonteista tietoa. Voit lähettää suojattua sähköpostia...
Piehinginjoelle suunnitteilla luonnonmukainen kalatie
Raahessa on käynnissä hanke, jonka tarkoituksena on kehittää Raahen alueen vesien säännöstelyä. Hankkeessa on tavoitteena pyrkiä kehittämään säännöstelyä ja ottaa siinä huomioon muuttuvat ilmasto-olosuhteet, vesienhoidon tavoitteet ja kaikki vesien käyttömuodot. Lisäksi Raahessa on erillisenä hankkeena käynnissä Raahen vesistöjen tulvasuojelun kehittäminen, jonka ensimmäinen selvitys valmistui keväällä 2025. Molemmissa hankkeissa ovat mukana Raahen kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja SSAB Europe Oy.
Tänä syksynä on...
Palveluopas tuo arjen turvaa ikäihmisille ja vammaisille
Palveluopas on raahelaisille ikäihmisille ja vammaisille suunnattu ja arjen turvaksi laadittu kokoelma arjessa tärkeitä yhteystietoja sekä kohderyhmilleen tärkeiden palvelujen esittelyitä. Opas syntyi raahelaisten toiveesta.
Oppaasta löydät esimerkiksi:
Yhteystiedot hätä- ja kriisitilanteisiin
Palvelut, joita tarjoavat Raahen kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Raahen seurakunta sekä paikalliset yhdistykset ja järjestöt
Tietoa kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksista
Palveluliikenteen ja...
Yhteystiedot
Tontit ja kiinteistönmuodostus
Juhani Leinonenkaupungingeodeettipuh. 040 830 3194juhani.leinonen [at] raahe.fi (juhani[dot]leinonen[at]raahe[dot]fi)
Hannu Patanenmaankäyttöinsinööripuh. 044 439 3583hannu.patanen [at] raahe.fi (hannu[dot]patanen[at]raahe[dot]fi)
Eemeli Petäsnorotontti-insinööripuh. 040 130 8066eemeli.petasnoro [at] raahe.fi (eemeli[dot]petasnoro[at]raahe[dot]fi)
Leila Keränentoimistosihteeripuh. 040 135 6817leila.keranen [at] raahe.fi (leila[dot]keranen[at]raahe[dot]fi)
Kartta- ja paikkatietopalvelut
Henrik Haanpääpaikkatietoinsinööripuh. 044 130...
… asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla Ehdotusvaiheen … esitellään yhteisessä yleisötilaisuudessa torstaina 26.2.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa … asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 …
Raahelaisten tarinoita
Kaupungissa tai maaseudulla, vapaa-ajan riennoissa tai työn äärellä – rakkaasta kotikaupungista riittää monenlaista hyvää kerrottavaa! Tällä sivulla tavalliset kuntalaiset pääsevät ääneen kertomaan arjestaan ja elämästään täydellisessä pikkukaupungissa Perämeren rannalla. Jos haluat oman kirjoituksesi tänne, ole yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen markkinointi [at] raahe.fi. Markkinointi varaa oikeuden tekstien editoimiseen.
… resident, butwe all make up Raahe, together. We warmly welcome new residents to join us andbelieve that you will feel …
… yhteydessä haettavana olevat esiopetuspaikat lv. 2025–2026 Raahe Lybeckerinpuiston päiväkoti, Kummatin päiväkoti, …
Kumpeleenkuja suljettu liikenteeltä 31.12. klo 16.45–18.15
Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä välillä Sovionkatu–Laivurinkatu 31.12.2025 klo 16.45–18.15 Härkätorilla järjestettävän Raahen kaupungin uudenvuoden vastaanoton vuoksi.
Sulkualueen sisäpuolella sijaitseville kiinteistöille sallitaan ajo koko tapahtuman ajan. Fellmanin puistokadulta on vapaa pääsy ajoneuvoilla liikerakennuksen parkkipaikalle.
Pahoittelemme poikkeusjärjestelystä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja
Raahen kaupunkiKaupunkikehittäminen ja näkyvyysKari HaapakangasPuh. 040 130 3890
Tukipalvelut
Koulukuraattoripalvelut
Koulukuraattoritoiminta on oppilaan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja oppilaan muun sosiaalisen verkoston kanssa.
Työn tavoitteena on tukea opintojen suorittamista, oppilaan psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja myönteistä kokonaiskehitystä. Koulukuraattori osallistuu opiskeluhuoltoon, käy yksilöllisiä ja ryhmäkeskusteluja, selvittää oppilaan tarvitsemia yksilöllisten opetusjärjestelyjen mahdollisuuksia ja luo tarpeen vaatiessa oppilaan tueksi sosiaalisia verkostoja. Tarvittaessa kuraattori ohjaa oppilaan jatkohoitoon...
Raahen kaupunki mukana Rakentaja 2025 -messuilla
Olemme mukana Rakentaja 2025 -messuilla pe–su 11.–13.4.
Tule tutustumaan viikonlopun aikana mm. Raahen tontteihin, palveluihin ja tulevan kesän tarjontaan sekä osallistumaan arvontaan! Tonttieksperttimme Juhani Leinonen on osastolla paikalla perjantaina ja lauantaina.
Löydät meidät Ouluhallilta seutukunnalliselta yhteisosastolta 25
perjantaina 11.4. klo 12–18
lauantaina 12.4. klo 10–17
sunnuntaina 13.4. klo 10–16.
Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisää
Rakentaja 2025 -messuinfo
Raahen kaupungin tonttitarjonta...
Pekkatori
Palvelut ja toiminnot
Brahenkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oleva tori on monien vuotuisten tapahtumien keskiössä. Sitä ympäröivät vanhat ja perinteikkäät puu-Raahen porvaristalot. Pekkatorin laidalla on mm. Langin alakartano, joka on entisöity viihtyisäksi kahvilaksi ja uniikiksi majoituspaikaksi. Torin laidalla Langin talossa toimii myös Raahen turisti-info.
Kasvillisuus
Pekkatori uudistettiin viimeisimmän kerran perusteellisesti vuosien 2013-2014 aikana, jolloin istutettiin nykyinen kasvillisuuskin. Torin nurkkia koristavat koristeomenapuiden ja erilaisten...
Tiedotteet
Ei tiedotteita.
Kari Juvan Veistospuisto
Palvelut ja toiminnot
Kari Juvan veistospuisto sijaitsee Sovionkadun ja Rantakadun kulmauksessa, vastapäätä pääkirjastoa. Juvan veistospuisto on viehättävä ja vehmas taide-elämys, jossa kukat kehystävät näyttävästi veistoksia. Puistossa voi viettää piknikkiä, pelata mölkkyä tai vain istua nauttimaan kesäisestä päivästä kaupungin ytimessä vaikka vastapäisessä pääkirjastossa piipahtamisen jälkeen.
Kasvillisuus
Veistospuiston teosten ympärille vuonna 2018 puutarhuri Tita Haapajoki suunnitteli ja istutti pensaita, ruusuja ja monivuotisia perennoja, joita...
… askeleet kohti työelämää Toteutusaika: 10/2023-9/2026 Hankebudjetti: 175 254 € Rahoitus: ESR+ Hankkeen …
… pitopaikka. Tapahtumista löydät ajankohtaista tietoa Visit Raahe -sivustolta. Torin laidalla on ehdottomasti …
Asevelipuisto eli Uhtuanpuisto
Palvelut ja toiminnot
Palokunnankadun ja Asemakadun kulmauksessa oleva pieni puisto tarjoaa pienen vihreän keitaan istahtaa ihailemaan vaikkapa viereistä merkittävän hienon arkkitehtuurin omaavaa keskuskoulua, joka on rakennettu 1912.
Kasvillisuus
Suuret lehmukset ympäröivät puistoa, mutta muu kasvillisuus istutettiin vuonna 2020 puutarhuri Tita Haapajoen suunniteltua sinne istutusalueet kultasurukuusista, pilarikatajista, pensassembroista, tuivioista ja heinistä. Muistopaaden ympärys kukitetaan kesäkukin.
Historia
Uhtuan sotamuistomerkin on...
Koulukuraattori
Koulukuraattoritoiminta on oppilaan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja oppilaan muun sosiaalisen verkoston kanssa.
Työn tavoitteena on tukea opintojen suorittamista, oppilaan psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja myönteistä kokonaiskehitystä. Koulukuraattori osallistuu koulujen opiskeluhuoltoon, käy yksilöllisiä ja ryhmäkeskusteluja, selvittää opiskelijan tarvitsemia yksilöllisten opetusjärjestelyjen mahdollisuuksia ja luo tarpeen vaatiessa oppilaan tueksi sosiaalisia verkostoja. Tarvittaessa kuraattori ohjaa oppilaan jatkohoitoon tai muiden...
Sofia Lybeckerin puisto
Palvelut ja toiminnot
Puisto on Ouluntien ja Härkäsalmenkadun risteyksessä pienen mäen harjalla, josta on hyvät näkymät ympäristöön. Rauhallisilla penkeillä voi istahtaa ihailemaan istutuksia tai ohi kulkevien teiden kulkijoita.
Kasvillisuus
Puistoa kehystävät vanhat koivut, syreenit, muutama okakuusi ja pihlaja. Puiston kasvillisuuden uudistuksen suunnitteli puutarhuri Tita Haapajoki. Pensaikkoja siistittiin ja istutettiin suuri perennapenkki, jossa kymmenet pioni- ja syysleimulajikkeet sekä kevään sipulikukat kukoistavat läpi kesän. Puustoa...
Raahen Joulunavaus 22.11.2025
Tervetuloa mukaan juhlistamaan Raahen joulukauden avajaisia Härkätorille lauantaina 22. marraskuuta 2025 klo 15.00–16.30! Samana päivänä Praatin joulumyyjäiset klo 12–17.
Lue lisää ja katso ohjelma-aikataulu.
Joustava perusopetus
Joustava perusopetus on tarkoitettu niille 7–9-luokkien oppilaille, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio sekä oppilaille, joiden arvioidaan olevan vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Opiskelijavalinnassa valintaperusteena on myös perusopetuksen päättötodistuksen saamisen vaarantuminen, oppilaan sosiaalinen sopeutumattomuus ja oletus siitä, että oppilas käy koulua saatuaan paikan joustavan perusopetuksen JOPO-luokassa.
JOPO-luokissa opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti urakkamuotoisesti oppimissuunnitelmaan kirjatun...
Hankkeet
Raahen varhaiskasvatuksessa tehdään aktiivista kehittämistyötä, jota tukevat erilaiset Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoitukset. Raahen varhaiskasvatuksen kehittämishankkeet ovat linjassa varhaiskasvatuksen toiminnallisiin tavoitteisiin ja näin ollen myös hankkeiden kantavia teemoja ovat mm. arviointi, johtaminen, varhaiskasvatuksen laadun parantaminen, toimintamallien vakiinnuttaminen ja rakenteiden kehittäminen. Tavoitteena on vahvistaa yhteisöllistä kehittämistyötä ja pysyä mukana varhaiskasvatuskentän jatkuvissa muutoksissa.
Käynnissä...
