Search
Raahe 2030, Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava
Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan 11.4.2007 § 20. Kaava saavutti lainvoiman 24.5.2007 ja tuli voimaan 28.5.2007.
Yleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä aluevarausyleiskaavana. Kaavalla on korvattu suunnittelualueella voimassa olleet yleiskaavat.
Yleiskaavoitus käynnistyi osana Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutosta. Kuntien yhdistyminen antoi uusia mahdollisuuksia tarkastella maankäyttöä, yhdyskuntateknistä huoltoa ja palvelujen järjestämistä uudessa kunnassa. Yleiskaava on ohjeena…
… kyläyhdistyksen rakentama iso kota, jota voi myös vuokrata. Rannassa on myös muita kyläyhdistyksen ylläpitämiä rakennuksia. Varvin … laivaa. Alueella on sijainnut myös Santaholman saha (1926–1964), jossa on ollut parhaimmillaan yli 600 työntekijää, …
… liikennepuisto, skeittihalli, Rock Academyn studio ja bänditila, sekä tilat nuorten … ja etsivälle nuorisotyölle. Nuorisopalvelut myös avustaa nuorisotoimintaa järjestäviä yhdistyksiä, …
… sataman kautta ympärivuotisesti. Tämä mahdollistaa myös esimerkiksi yhteislaivaukset terästuotteen kanssa niin, …
… erityisopettajia. Teemme yhteistyötä tarvittaessa myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa. …
… yhdistellä tai muokata pienemmäksi sekä tarvittaessa myös rakennuttaa. Osta omaksi tai vuokraa vaivattomasti … Raahepolis Oy:n kautta, yksityisiltä ja joitain tiloja myös suoraan kaupungilta. Tukea juuri sopivan paikan … vapaana olevista tiloista joko vuokrattavaksi tai myyntiin. Paikallisten kiinteistönvälittäjien tarjontaan …
Maaseutupalvelut
Raahen maaseutupalveluiden hallinnosta vastaa Kalajoen kaupunki. Raahen kaksi maataloustoimistoa sijaitsevat Raahessa ja Vihannissa.
Raahen kaupungin maatalouspalvelut kuuluvat Kalajoen kaupungin hallinnoimaan KaSi-yhteistoiminta-alueeseen. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Kalajoki, Alavieska, Merijärvi, Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Jokaisessa kunnassa on oma maaseutupalveluiden toimisto lähipalveluna.
Maaseutupalvelut hoitavat viljelijätukihallinnon tehtäviä paikallistasolla. Viljelijätukihallinnnon tehtäviin sisältyy tuenhakijoiden neuvonta, hakemusten…
… rakennustietojen rekisterejä. Työn yhteydessä saatetaan myös laajuuden tai käyttötarkoituksen perusteella luvattomat … tietojen muutoksia tulee rekisteriin vielä talven 2025-2026 aikana. Kiinteistöjen rakennustietojen tarkistusta … rekisterin tietojen, karttojen ja ilmakuvien lisäksi myös kiinteistön omistajille toimitettavin rakennusten …
… ja luetun ymmärtämistä antaa lapsille ja nuorille elämyksiä, tuntemuksia, matkoja mielikuvitukseen, seikkailua… … kirjoja voi käyttää luokassa tai kotona myös lukuvinkkilistana. Opettajan tulee jollakin tavalla … pohjia tai suunnitella todistuspohjan itse. Lisäkysymyksiä ja kommentteja voi lähettää sähköpostiosoitteeseen …
… Council on 31 October 2022 will be put into practice in the coming years in accordance with the action plan to be completed by the end of March 2023. Implementation of the … Competence, Business, and Children & Youth in Raahe. For each target group, working groups will be assembled in …
Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuusto tukee ja edistää nuorten asemaa Raahessa. Nuorisovaltuusto tekee kannanottoja ja aloitteita sekä antaa lausuntoja nuoriin liittyvistä kaupungin asioista.
Raahen nuorisovaltuustossa on viisitoista 14-25-vuotiasta nuorta, jotka valitaan vaaleilla kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nuorisovaltuusto vaikuttaa voimakkaimmin lautakuntien kautta. Nuorisovaltuustolla on edustajat Kehittämislautakunnassa, Rakennetun ympäristön lautakunnassa ja Tulevaisuuslautakunnassa. Nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton,…
… ylittävissä hankinnoissa muutoksenhakukeinona on myös oikaisuvaatimuksen rinnalla toisena … muutoksenhakukeinona valitus markkinaoikeuteen, joka myös tulee tehdä kirjallisesti 14 päivän sisällä …
… lisätietoa joukkoliikenteestä . Tavaraliikenne on vilkasta myös meriteitse. Raahen syväsatama on yksi Perämeren …
Liikuntatilat
Voit vuokrata kaupungin liikuntatiloja vakiovuorojen, yksittäisten vuorojen ja tapahtumien käyttöön. Tilavaraus tapahtuu Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta tai suoraan Raahen kaupungin liikuntapalveluista.
Kaupungin liikuntatilat
Liikuntatilojen varaaminen tapahtuu Timmi-tilavarausjärjestelmässä. Suoravarattavia tiloja ovat ulkokentät ja sisäliikuntatilat poislukien koulujen liikuntasalit ja Urheilutalo Raahelan kuntosali. Nämä tilat varataan Timmistä varaushakemuksen kautta.
Timmin varaushakemuksiin pyritään vastaamaan kolmen työpäivän kuluessa. Tilojen…
… Yleiskaavat . Kaikki voimassa olevat kaavat löytyvät myös hakukartasta . Asemakaavat Voimassa olevat asemakaavat …
… [at] raahe.fi . Palautetta leikkipuistoista voit antaa myös sähköisellä Yhteydenotto-lomakkeella , kun valitset …
… Dynasty tietopalvelu : Raahen kaupunki (oncloudos.com) Vanhusneuvosto 2025-2029 Jäsen Varajäsen Raahen …
Mikonkarin retkeilyalue
Mikonkarin retkeilyalue sijaitsee Pattijoen etelä- ja pohjoishaarojen välisessä maastossa. Alue koostuu kolmesta värein merkatusta reitistä: keltaisesta Mikonkarin kierroksesta, punaisesta Parrin polusta ja sinisestä Rivin reitistä.
Käpyjä polulla. Kuva: Anu Kiviniitty
Mikonkarin retkeilyalue
Keltaisella merkityn Mikonkarin kierroksen (1,7 km) varrella sijaitsee lintutorni, uimaranta ja luontoaiheisia opastauluja. Punaisella merkitty Parrin polku (800 m) alkaa SF-Caravan Lohenpyrstön kaakkoisrajalta ja johtaa Mansikkakarintien varteen.…
… jotka on merkitty maastoon värikoodein, sekä osalla matkaa myös hevosura. Reitistön kulku-uria, merkintöjä ja opasteita …
… Dynasty-tietopalvelussa. Päätöksiä julkaistaan myös Cloudian Hankintakalenteriin ja Lupapisteen …
… (kiinteistörekisterinpitäjä). Lohkomistoimitusta voi hakea myös erillisellä toimitushakemuksella. Raahen kaupungin …
… ry (Facebook) Mestauskallion pienkiinteistöyhdistys ry Myllyperä-Perukan kyläyhdistys ry Möykkylän kyläyhdistys ry … koskevien asioiden vireillepanosta. Lähidemokratiahallitus myös jakaa kylä- ja asukastoimintaan kohdistettua …
… terveelliseen ruokailuun. Ruokahetket opettavat myös hyviä ruokailutapoja sekä nauttimaan yhdessä … välipala. Näiden lisäksi vuoropäiväkodeissa tarjotaan myös päivällinen sekä iltapala. Käytössä on päiväkotien ja … huomioidaan kohderyhmän tarpeet ja mieltymykset. Listalta löytyykin perinteisiä makuja ja myös …
Yhdistystoiminta
Yhdistyksillä on merkittävä rooli Raahen elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjinä. Yhdistykset ja seurat järjestävät kaupunkilaisille monipuolisesti erilaista harrastus-, kerho- ja vertaistoimintaa, liikunta- ja urheilutoimintaa sekä erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia.
Ajankohtaiset
Norsun tuet yhteisöille -tilaisuus Hyvinvoinnin ja osallisuuden talo Aamuruskossa Vihannissa (Pekkalantie 3, Vihanti) ke 8.4. klo 17-19. Paikalla kyläkehittäjä Nina Kurunlahti Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä kertomassa…
… Se tuulee vastaan silloinkin, kun luulet pääseväsi myötäiseen. Skeittaus vai skuuttaus? Molemmat onnistuvat … ulkorampeilla tai ihan vaan vanhan Raahen kaduilla, mutta myös Skeittihalli Puljulla . Kiekot lentelevät frisbeegolf …
